Politiikkaa kevätjuhlassa

Tänään päättyi lukuvuosi. Iittalan yhtenäiskoulun kevätjuhlassa nähtiin kavalkadi eri luokkien ja koulun kerhojen esityksiä. Kaksi ilmaisutaitokerhoani yhdistivät voimansa ja toteuttivat näytelmän, jonka aihepiiri oli varsin ajankohtainen. Tässä näytelmän käsikirjoitus.

***

Kesäloma on peruttu

viiden minuutin kevätjuhlanäytelmä Iittalan yhtenäiskoulussa keväällä 2016
kirjoittanut Inka Vilén

Henkilöt
rehtori
pääministerikopla (3 henkilöä)
oppilas (tai useampia)
kesälomalle lähteviä oppilaita
kesälomalle lähteviä opettajia

Koululaiset koulun pihalla, opettajat opettajanhuoneessa (toisin sanoen eri puolilla lavaa). Lomansuunnittelurepliikkejä heitellään vuorotellen (1. koululaiset, 2. opettajat jne.) tai sekaisin.

koululaiset:
Minä menen uimaan joka päivä.
Minä käyn ratsastamassa.
Minä luen ainakin sata kirjaa.
Minä pelaan jalkapalloa.
Minä en tee yhtään mitään

opettajat:
Ikkunat on ihan pakko pestä.
Kasvimaalle pukkaa jo rikkaruohoja.
Joko se matonpesupaikka on avattu?
Lapset haluaa Särkänniemeen.
Haaveilen riippukeinusta.

Kaikki kerääntyvät juhlasaliin eli lavan keskelle.

rehtori:
Siinä oli suvivirsi ja todistukset. Kesäloma alkaa…

Kaikki:
Än-yy-tee-NYT!

Kaikki yrittävät rynnistää pois lavalta, kun vastaan marssivat pääministerit.

Pääministeri1:
Stop!

yksi opettaja tai oppilas:
Mitä nyt?

toinen opettaja tai oppilas:
Kesäloma alkaa juuri.

Pääministeri2:
Eipä alakaan.

Pääministeri3:
Nyt tehostetaan.

Kaikki (paitsi pääministerit):
Tehostetaan?

Pääministeri1:
Kyllä. Havaitsimme, että tuottavuudessa on kesäisin paha notkahdus.

Pääministeri2:
Valtion talous ei kestä sitä, että kouluissa on näin pitkät lomat.

Pääministeri3:
Kaikkien on osallistuttava talkoisiin!

Kaikki (paitsi pääministerit):
Talkoisiin?

Pääministeri1:
Kyllä vain. Jokainen kantaa eurons… siis kortensa kekoon.

Pääministeri2:
Laskimme, että jos kesälomat leikataan pois, saamme tiivistettyä peruskoulun kuuteen vuoteen.

Pääministeri3:
Siitä kertyy kolmen vuoden säästöt!

Pääministerit (yhteen ääneen):
Kolmen vuoden säästöt!

Rehtori:
Ettäkö koko peruskoulu kuudessa vuodessa?

Pääministeri1:
Kyllä vain. Leikataan lomat pois.

Pääministeri2:
Ja vähennetään vähän turhia oppiaineita.

Pääministeri3:
Hei, nyt tuli ihan mahtava idea. Siirretään osa opetuksesta verkkoon!

Pääministeri2:
Miksi vain osa?

Pääministeri1:
Ihan totta. Kaikki opetus verkkoon!

Kaikki (paitsi pääministerit):
Verkkoon?

Pääministeri1:
Kyllä, kyllä. Opettajat vapautuvat muihin tehtäviin, kun oppilaat opiskelevat verkossa.

Pääministeri2:
Nimenomaan. Opettajat voivatkin jatkossa hoitaa koulujen siivouksen ja ruoan valmistamisen.

Pääministeri3:
Ja talonmiesten hommat. Voi mitä säästöä?

Oppilas:
Siis että pistätte opetuksen verkkoon ja laitatte opettajat siivoamaan kouluja, laittamaan oppilaille ruokaa ja tekemään talonmiesten hommat.

Pääministerit:
(nyökyttelevät ahkerasti)

Oppilas:
Mutta mihin tarvitaan siivoojia, jos oppilaat opiskelevat verkossa etänä?

Pääministerit:
(katsovat toisiinsa hieman hölmistyneinä)

Oppilas:
Ja mihin tarvitaan kouluruokaa, jos oppilaat eivät tule kouluun?

Pääministerit:
(alkavat liikehtiä vaivautuneesti)

Oppilas:
Ja mihin tarvitaan koko koulurakennusta ja talonmiehiä, jos kukaan ei tule paikalle?

Pääministeri1:
Siis, katsos…

Oppilas: (keskeyttää)
Mutta ennen kaikkea: miten te kuvittelette, että oppilaat oppivat yhtään mitään, jos he joutuvat opiskelemaan kaiken verkosta ilman opettajia. Ja vielä…

Kaikki (paitsi pääministerit):
Kuudessa vuodessa!

Pääministeri2 (epäröiden):
On selvää, että tämä suunnitelma on vielä ideointivaiheessa.

Pääministeri3:
Kartoitamme vielä erilaisia vaihtoehtoja

Oppilas:
Kartoittakaa pois. Mutta älkää viekö meiltä opiskelumahdollisuuksia.

Kaikki oppilaat:
Me olemme tulevaisuus.

Pääministeri1:
Jospa palauttaisimme tämän idean vielä aivoriiheen.

Pääministeri2:
Aivan. Yksityiskohtia täytyy vielä hieman hioa.

Pääministeri3:
Lausuntokierros taitaa mennä syksyyn.

Oppilas:
Hienoa. Sittenhän me kaikki voimme lähteä kesälomalle.

Kaikki paitsi pääministerit (pääministereille):
Hyvää lomaa!

Kaikki säntäävät matkoihinsa iloisesti keskustellen.

Pääministeri1:
Kieltämättä suunnitelmassa oli pari heikkoa kohtaa.

Pääministeri3:
Hei, nyt tuli ihan mahtava idea! Tehostetaan sairaaloiden toimintaa ja laitetaan ne toimimaan ympäri vuorokauden.

Pääministeri2:
Loistava idea! Työntekijät kolmeen vuoroon, niin sairaita hoidetaan kellon ympäri eikä vain virka-aikaan!

Pääministeri1:
On aika saada joku roti niidenkin laiskureiden toimintaan. Kyllä sairaita pitää hoitaa myös öisin!

Pääministerit iskevät nyrkkinsä yhteen ja poistuvat tekemään jatkosuunnitelmia.

© Inka Vilén 2016

Uutta vuotta 2016

Tämän oli tarkoitus olla joulukortti. Nyt on kuitenkin vierähtänyt jo viikko siitä, kun joulu oli ajankohtaisimmillaan. Aikaa ja voimia joulun valmisteluun ja joulutervehdysten lähettämiseen ei tänäkään vuonna löytynyt.

Monille ystävilleni joulu oli ihanaa aikaa ilman toivotuksianikin, mutta lukuisille tämä joulu ja ylipäänsä mennyt vuosi on ollut tavalla tai toisella raskaampi, yksinäisempi tai ylipäänsä haasteellisempi kuin menneet joulut ja vuodet.

Tämän kuvan myötä toivon, että vuosi 2016 on iloisempi ja onnellisempi vuosi kaikille ystävilleni – tätä toivomusta tuskin panevat pahakseen nekään, joille mennyt vuosi oli iloa ja onnea pullollaan.

joulukortti 2015

Joulusatu 2015

Saara katseli miten tuli tarttui kynttilän sydämeen. Ensin liekki vähän arastellen kierteli sydänlankaa, käpertyi pieneksi siniseksi keräksi. Mutta pienen hetken päästä se alkoi kasvaa. Lopulta Saara otti kätensä pois liekin ympäriltä, laittoi kynttilän lyhtyyn ja jäi katsomaan lepattavaa liekkiä. Sitkeästi se piti pintansa hyisestä tuulesta huolimatta.

Kolmen päivän päästä olisi joulu. Kunnon talvi antoi odottaa, mutta kylmyys oli jäätävää. Saara mietti, että hänen sisintään oli jäätänyt koko syksyn. Tuntui kuin koko sisin olisi ikiroudassa.

Yksinäisyys, hän pohti, se on pahinta. Se, että kaikki ystävät ovat jossain kaukana. Joskus olisi kiva istua saman pöydän ääreen juomaan kuppi teetä ja turisemaan jonninjoutavia tai syvällisiä, kummin vain. Mutta matka sen saman pöydän ääreen oli niin pitkä.

Saara raahusti ovelle, harjasi tuulen pöllyttämät kevyet hiutaleet portailta ja kopisteli lumenhituvat kengänpohjista. Sisällä hän veti jalkaan varmuuden vuoksi toisetkin villasukat ja napsautti vesipannun päälle. Kylmät sormet, lämmin sydän, vai miten se meni, hän hymähti. Ei se sydän siitä lämpene, vaikka sormeni olisivat jääkalikoina. Saara painoi kämmenensä vesipannun kylkiin. Hitaasti lämpö siirtyi ihon alle ja lähti virtaamaan käsivarsia pitkin.

Hän kaatoi vettä teemukiin, heitti teepussin likoamaan ja pyöräytti pari kertaa lusikalla. Sitten hän veti tuolin alleen ja kietoi sormensa mukin ympärille. Ulkona alkoi jo hämärtää. Hiljaisuus kietoutui harteille.

Tee alkoi olla jo turhankin tummaa, pussi pitäisi nostaa pois. Hän ei halunnut irrottaa otetta mukista. Lämpö hohkasi edelleen sormien iholla.

Kännykän merkkiääni kilahti. Nääh, kuitenkin jokin uutisohjelman hälytys. Saara ei jaksanut nousta. Kynttilän liekki jatkoi aaltoilemistaan.

Kännykkä kilahti toisen kerran. Ja sitten kolmannen. Ja vielä pari kertaa. Kai sitä on pakko nousta katsomaan, hän tuumasi. Kännykässä oli viisi viestiä. “Keitä pannullinen teetä!” sanottiin ensimmäisessä viestissä. “Avaa tietokone!” komennettiin toisessa. “Varaa vähän evästä!” ohjeisti kolmas, “Kietoudu vilttiin!” määräsi neljäs. “Sytytä kynttilä!” määräsi viimeinen.

Saara hymähti. No hyvä on, tehdään näin. Hän kaatoi mustuneen teen pois, keitti uuden pannullisen, napsautti tietokoneen auki, kääriytyi vilttiin ja istuutui teen kanssa tietokoneen ääreen. Lopuksi hän sytytti kynttilän pöydälle. No niin, mitäs nyt?

Ruudulle aukeni Skype. Rakas ystävä maailman ääristä soitti.
“Hei! Ei ole juteltu pitkään aikaan!” hän huudahti. Saarasta tuntui kuin välillä olleet kilometrit ja vuodet olisivat kadonneet.
“No ei olekaan. Mitä sinulle kuuluu?”

Puoli tuntia ja kaksi teekupillista myöhemmin ystävä sanoi kuulumisiin. Saaran mieli oli yhtä aikaa iloinen ja haikea – miten ihana olikaan pitkästä aikaa puhua, ja miten haikeaa oli, että välimatka kasvoi taas puhelun lopettamisen jälkeen.

Saara ei ehtinyt edes miettiä sulkevansa konetta, kun uusi soitto tuli. Toisen rakkaan ystävän ääni helähti kirkkaana. “Kun en voi olla siellä, halusin soittaa. Ehditkö juttelemaan?”

Kun kolmas soitto tuli heti edellisen perään, Saara alkoi epäillä jonkinlaista salaliittoa. Ei voinut olla sattumaa, että vuoden pimeimpänä päivänä kaikki hänen ystävänsä soittivat peräkanaa. Viidenneltä soittajalta hän yltyi tivaamaan asiaa. “No kun me kaikki tiedetään, että tämä pimeys käy sinun voimillesi, ja me kaikki haluaisimme olla siellä sinua piristämässä. Mutta kun emme sinne keittiön pöydän ääreen itse pääse, niin järjestettiin tällainen soittorinki.”

Viimeisen puhelun jälkeen Saara kietoi ylleen talvipompan, veti jalkaansa talvisaappaat ja käteen paksut villalapaset. Taivas oli jo musta, mutta tähdet heräilivät pikkuhiljaa ja kuunsirppi nousi taivaanrantaan. Valkoinen ohut höytyvä kirkasti maan.

Saara katseli lyhdyssä lepattavaa liekkiä. Sitkeästi se piti pintansa tuulesta huolimatta. Mutta enää tuuli ei tuntunut hyiseltä eikä viima värisyttänyt hänen selkäänsä. Hän saattoi olla tänä jouluna yksin, mutta nyt hän ei tuntenut itseään yksinäiseksi. Koko syksyn syventynyt ikirouta oli alkanut sulaa. Sitä paitsi kesäänkään ei ole enää pitkä matka.

Taivaalle kuunsirpin viereen oli syttynyt kirkas tähti.

© Inka Vilén 2015

Modernia Sibeliusta ja vähän muutakin

Suomen kieltenopettajien liiton koulutuspäivät olivat Hämeenlinnassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Itse koulutuspäivästä olisi paljonkin hyvää sanottavaa, mutta rajaan nyt aiheeksi perjantain iltaohjelman. Olin halunnut nähdä Sibeliuksen musiikkiin pohjautuvan Swan of Tuonela -teoksen, ja aikatauluongelmat ratkesivat mukavasti, kun teos oli Sukolin koulutuspäivien iltaohjelmana.

Swan of Tuonela (Verkatehdas, Hämeenlinna 2.10.2015)

Swan of Tuonela -esitystä mainostettiin nimikkeellä “tanssi- ja nykysirkusteos”. Sirkus on monitahoinen käsite ja täysin oman ammattitaitoni ja hallintani ulkopuolella; minä näin lavalla enemmän nykytanssia (joka myös on minulle vieras maailma) ja tarinankerrontaa. Ehkä sirkus tuo minulle liikaa mieleen varsinaiset sirkustemput – esimerkiksi tankotanssia en osaa sirkuksen genreen luokitella.

Swan of Tuonela on korealais-suomalaista yhteistyötä: koreografiasta vastaa Sungsoo Ahn, ohjauksesta Ville Walo. Musiikkina kuullaan Jean Sibeliuksen lisäksi muuta musiikkia, jonka tekijöiksi on nimetty Hauschka, Samuli Kosminen ja Markus Hohti.

Päällimmäisenä esityksestä jäi tunne huikeasta ammattitaidosta. Muusikot olivat erinomaisia, tanssijat – varsinkin korealaistanssijat – äärettömän taitavia ja kokonaisuus Verkatehtaan lavalla oli vaikuttava. Esitykseen mahtui jaksoja, jotka eivät minua sykähdyttäneet tai joita en ymmärtänyt, ja mahtuipa kokonaisuuteen myös jaksoja, jotka ärsyttivät. Silti valtaosa 70 minuutin esityksestä oli nautittavaa ja inspiroivaa.

Minua viehätti tankotanssin hyödyntäminen tällaisessa tanssiteoksessa. Tankotanssija oli kuin laivan lippu, joka liehui mastossa. Huikein tanssinumero oli pelkästään rumpujen tahtiin esitetty tanssi viuhkojen kanssa ‐ tämä nähtävästi kumpuaa korealaisesta tanssiperinteestä, mutta minä näin enemmän yhtäläisyyksiä flamencoon. Eniten minua inspiroi tapa, miten viuhkat tekivät omat aksenttinsa musiikkiin (viuhkan avaamisestahan tulee ainaa ääni).

Visuaalisesti kokonaisuus oli myös vaikuttava. Mieleeni jäivät erityisesti kohta, jossa joutsenelle ensin tehtiin siivet isosta kankaasta, sen jälkeen joutsenen päätä käännettiin niin että kangas lähti kuroutumaan pienemmäksi ja pienemmäksi. Efekti mustaa näyttämöympäristöä vasten oli huikea.

Toinen visuaalisesti erityisen viehättävä kohta oli sellainen, missä nainen käveli veden päällä joutsenen sulkien varassa. Hänelle tarjottiin sulkia askelmiksi. Jättimäiset sulat olivat huikean kauniita ja näyttäviä.

Eikä unohtaa sovi kohtaa, jossa tanssijat esiintyivät virvaliekkeinä, heijastettuina hologrammeina. Kiehtovaa!

Kaikkinensa Swan of Tuonela oli inspiroiva kokonaisuus, joka jätti ajattelemaan. Mietin, miten paljon oma musiikki- ja tanssitaustani vaikuttaa: kun kappaleessa esimerkiksi soitetaan pelkkiä rumpuja, kuuleeko tavallinen katsoja rumpujen nyanssit ja sointien vaihtelevuuden vai onko rumpumusiikki hänelle pelkkää ykstotista jumputusta?

Moderni tanssi ei ole minun mukavuusalueellani, mutta kaikesta päätellen nykytanssitaustaa ei tarvita siihen, että voi nauttia tanssiteoksista. Ja hyvä niin – taidetanssilla on paha tapa vieraannuttaa tavallista yleisöä liialla monimutkaisuudella.

Ruusunen heräilee

Nelisen vuotta blogissani on ollut hiljaiseloa, ja kolme vuotta sikeää horrosta. Syitä oli kaksi: armoton kiire ja kirjoitusmotivaation puute.

Jo viime talvena ajattelin herätellä blogia Ruususen unesta, ja nyt sain niin paljon aikaiseksi, että oikein avasin uuden postauksen ruudun. En tiedä, ehdinkö ja jaksanko blogia talven mittaan päivittää, mutta eipä se ainakaan viimeaikaisesta hiljaisemmaksi voi muuttua.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen pistänyt työkuvioni uuteen uskoon: opiskelin opettajan pedagogiset opinnot, ja nyt minulla on äidinkielen ja englannin opettajan kelpoisuus ja parhaillaan myös määräaikaisen tuntiopettajan pesti. Tanssinopetus jatkuu edelleen, mutta aiemman käytännössä päätoimisen tanssinopetustyön sijaan opetan enää muutamaa ryhmää.

Opintoputki jäi päälle, ja viime kesänä tein draamakasvatuksen perusopinnot. Ja putki jatkuu: viime viikonloppuna alkoivat aineopinnot. Puolentoista vuoden päästä minulla on myös lukion ilmaisutaidon opettajan pätevyys.

Opettajaopinnot ja draaman opinnot saivat minut miettimään, että prosesseja ja pohdintoja olisi hyvä kirjata vähän ylös. Toki on oppimispäiväkirjat, mutta nimenomaan blogikirjoittaminen tuntuisi tähän luontevalta muodolta. Ja nyt, kun työkuviotkin ovat muuttuneet, tuntuisi toimivalta pohdiskella pedagogisia asioita enemmänkin. Mutta kuten todettua, en tiedä, ehdinkö ja jaksanko. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

Kirjoitusmotivaatio nostaa päätään ainakin draaman tiimoilla, nimittäin talven mittaan olisi tarkoitus kirjoittaa ainakin pari lyhyttä näytelmäkäsikirjoitusta. Blogia on hyvä käyttää siinä tarkoituksessa, mihin sen alun perin olen perustanutkin: sormiharjoituksiin.