Merkinnät teemasta 'peilissä'

Aurinkoista vastaan

Kävin tänään vuosittaisessa piilolinssitarkastuksessani, tosin muutaman kuukauden myöhässä. Talven mittaan en ole piilareihin edes koskenut, kun ei ole ollut esiintymisiä eikä ole käyty uimassa, mutta kesää kohti tahti taas tiivistyy.

Heikomman silmän piilarilla näen huonommin kuin paremmalla silmällä, ja syykin oli oletettu eli piilareilla korjaamaton: taittovirhe tai sylinteri tai joku vastaava siellä haraa vastaan. Eipä haittaa, näen silti piilolinsseillä riittävän hyvin, ja suurimman osan ajasta käytän kuitenkin laseja.

***

Viime kesänä huomasin, että tarvitsen tavalliset aurinkolasit. Vaikka piilarit ovat käytössä harvoin, on tympeää lähteä tanssikeikalle kirkkaalla auringonpaisteella ilman aurinkolaseja – meikit valuvat pitkin poskia, kun aurinko häikäisee.

Tarve siis oli, ei ehkä aivan akuutti mutta perusteltu kuitenkin. Sovittelin suurimman osan tarjolla olevista malleista. Valtaosa oli liian suuria, liian 60-lukua, liian kulmikkaita, liian… ei-kivoja. Löysin kolmet mahdolliset: kahdet ihan kivat ja kolmannet, jotka olivat aivan taivaalliset, hyvännäköiset ja istuvat. Ja hervottoman kalliit. Serengetit.

Eräs ystäväni tapaa sanoa, ettei köyhällä ole vara ostaa halpaa. Ehkä se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi tarkoitus ostaa kalleinta, mitä talosta löytyy. Kampanja tiputti hintaa sen verran, että hervottoman kallis halpeni silmissä ja muuttui enää järjettömän kalliiksi käyttömäärään nähden. Toisaalta lasien mukana tuli myös kotelo ja mikrokuituliina, jotka olisi kuitenkin pitänyt hankkia. Itse asiassa siis säästin roimasti.

Näillä Serengeteillä eletään seuraavat kymmenen vuotta. Ainakin. Ja taidetaanpa niitä pitää aina, kun on piilarit päässä, vaikkei auringosta näkyisi häivähdystäkään.

Pukeissa

En edes muista, milloin minun piti viimeksi pukeutua.

Luin tuon ensimmäisen lauseen ja totesin, että se vaatii muokkausta. Yritetäänpä uudelleen: en edes muista, milloin olen viimeksi käyttänyt kokonaisen päivän vaatekerran valitsemiseen. No niin, nyt se kuulostaa jo paremmalta, voidaan jatkaa eteenpäin.

Useimmat päivät ovat kotipäiviä, jolloin univormuna on t-paita ja verkkarit, leggingsit tahi vastaavat. Viluisina päivinä sukellan villapaitaan, joskus taas mennään kotoisalla paitapuserolla, kuten tänään (paitis on äitini minulle kierrättämä Marimekon monivärinen paitapusero vuosimallia 1981 tai niillä main, eikä runsas käyttö näy kuin kalvosinten reunoissa). Yhtä kaikki, arkisen asukokonaisuuden valintaan kuluu melkein puoli minuuttia.

Töihin lähden useimmiten hikoilemaan, joten vetaisen niskaan jazzhousut ja treenipaidan. Yleensä yhdistän tietyn puseron tiettyihin housuihin (värien mukaan, tietysti), joten valinta perustuu siihen, mistä yhdistelmästä molemmat osat ovat puhtaana.

Torstai-iltaisin ei tarvitse hikoilla, joten nappaan hameen tai siistimmät housut ja jonkin siihen natsaavan neuleen tai paitapuseron. Ja se on siinä. Kahdessa minuutissa asukokonaisuus kasassa.

(Älkää toki luulko, että poistuisin kotoa ilman koruja. Ne valitaan kulloiseenkin asuun värien perusteella, melkoisen intuitiivisella otteella.)

***

Eilispäivä kului vaatteita murehtien. Illalla menimme Seinäjoen kaupunginteatteriin katsomaan farssin Linjat kuumina, ja tämä harvinaislaatuinen tilaisuus vaati luonnollisesti mukavan mutta vähän paremman asukokonaisuuden.

Päädyin lopulta tekemään valinnan korujen mukaan. Halusin päästä ulkoiluttamaan Swarovskin helmistä ja pikkubiconeista tekemääni korusettiä, josko setistä vielä korvakorut puuttuvatkin. Korvasin ne (tyylirikko, myönnän) settiä pinkimmän sävyisillä Swaro-korviksilla.

Päädyin koeajamaan syksyllä valmistuneen neulepaidan, jonka loihdin Samos-langasta. Neule on odotellut muutaman kuukauden nojatuolin selkänojalla, jottako joku sen kastelisi ja pingottaisi mittoihinsa. Nyt oli hyvä syy ryhtyä toimeen.

Kokonaisuus ei ollut erityisen juhlava, vaikka Swaro-setti kuuluukin ehdottomasti “vähän parempiin” koruihin. Aivan onnistunut teatteriasu. Tosin oikeanvärisiä 40 denierin sukkahousuja ei sittenkään valikoimistani löytynyt, ja jouduin tyytymään 20 denierin ohukkaisiin, jotka matkan ajaksi verhosin säärystimiin. Mikään ei ole tympeämpää kuin viluiset sääret, paitsi tietysti viluiset varpaat.

Kosmeettista järjestelyä

Sadepäivä, sääennusteen mukaan iltaan asti. Uuden antibioottikuurin pahin väsytysvaihe lienee ohitettu tai sitten muuten vain iskee pieni, mahdollisesti ohimenevä innostuksenpuuska.

Järjestelin kosmetiikkahyllyäni. Valikoimasta löytyy puolet apteekin perusvoidetarjonnasta, kasvojen ihonhoitoon tarkoitetut tuotteet, talkkia, silmälasien puhdistusainetta sekä kynsilakkoja. Ihan oikeasti, kuka tarvitsee näin paljon kynsilakkoja? En ole edes kiinnostunut kovin monenvärisistä lakoista, mutta silti kynsilakkaputeleita on puoli hyllyllistä: kahdenlaista pohjalakkaa, pari purkkia liuskoittuvien kynsien hoitoon, muutamaa neutraalia lakkaa, erinäisiä harmaita lakkoja, osa kimalteen kera, jokunen tumma punainen, fuksia ja kanerva…

Eikä minulla ole tainnut olla lakkaa kynsissä viime talven jälkeen.

Karvanpoisto

Vielä hetken näytän sellaiselta, miltä olisi kiva pystyä näyttämään toistekin. No, muutamalle kropan kohdalle tekisin vähän sitä ja vähän tätä, mutta kasvot ovat nyt aika lailla esittelykuntoiset.

Olimme illalla esiintyvien tanssiryhmieni kanssa meikkikurssilla, jossa opimme lavameikin salat. Kyllä syntyikin komeannäköisiä naisia, kun loihdimme värikkäitä silmämeikkejä. Uskomatonta, miten paljon väriä saa naamaan läntätä, kun esiintymisasut ovat kirkasvärisiä ja näyttäviä ja lavavalot kirkkaita!

Illan parasta antia oli se, että huomasin jo tehneeni monta asiaa ihan oikein. Ei siis aivan toivotonta! Olin visuaalisen hahmotuslogiikkani perusteella päätynyt moniin oikeisiin ratkaisuihin, josko meikkaustekniikassa ja välineiden käytössä (sekä tietysti omissa välineissäni) on toki toivomisen varaa.

Parasta kurssilla oli se, että sain apua kulmakarvojeni muotoiluun. Kulmakarvani ovat luontaisesti kulmikkaat, eivätkä viralliset ohjeet (älä nypi kulmakarvojen yläpuolelta) ole tuottaneet hyviä tuloksia. Teimme minulle hyvänmalliset kulmakarvat, ja nyt kotona olen nyppinyt piirretyn kulmakarvan ulkopuolelle jääneet karvaläjät pois, myös yläpuolelta. Nyt minulla on lopultakin toivomani kulmakarvat!

Tähän asti ongelmana on ollut se, etten ole uskaltanut nyppiä tarpeeksi. Nyppimistä on myös vaikeuttanut se, että ilman laseja lopputulos jää hämärän peittoon ja lasit päässä taas kulmakarvat jäävät sankojen peittoon. Pelkät piilarit päässä ei vielä kunnollista jälkeä synny, vaan kulmakarvat piti ensin piirtää, jotta hahmottaisin paikoitellen harvoista kulmakarvoistani, mitkä yksilöt saa nyppiä, mitkä kannattaa jättää.

Nyt se on tehty. Aamulla voi vielä viimeistellä operaation, mutta nyt näyttää hyvältä — näyttää minulta.

Eri asia sitten on, milloin maltan ottaa irtoripset pois ja putsata meikit naamasta. Tätä naamaa tekisi mieli tuijotella pitempäänkin.

Hiukset parhaimmillaan

Kun perheen naisväki pitää hiuksensa pitkinä, parturointitarve määräytyy miespuolisten hiustenkasvun mukaan. Sopiva ajankohta olisi ollut joskus joulukuun alussa, mutta hiukset leikattiin vasta eilen. Naisväen hiuksille tehtiin vain pieni tasoitus, joten projektin päätteeksi suurimmat hiuskasat olivat nuorenherran päästä.

Inhoan kampaajalla käymistä. Kolmivuotiaana hiukseni leikattiin aivan lyhyiksi, ja sen jälkeen en ole suosiolla kampaajalle mennyt eivätkä hiukset ole sen jälkeen olleet lyhyet. Monta vuotta leikkasin hiukset itse silloin kun muistin. En ole myöskään ikinä pitänyt siitä, että joku muu tekee minulle kampausta.

Tätä nykyä tuttu kampaaja leikkaa aina samalla kertaa sekä lasten hiukset että minun hiukseni. Olen juuri ja juuri oppinut istumaan parturoitavana ilman suurta sydämentykytystä, kun luottokampaajani leikkaa aina vain sen, mitä on pakko. Ja kyllähän se palkitsee, kun hiusten latvat ovat kauniit ja tasaiset ja pehmeät leikkuun jälkeen.

Ehkä puolisentoista vuotta olen muutenkin yrittänyt panostaa hiusten hoitoon. Aiemmin pesin hiukset suihkussa samanlämpöisellä vedellä kuin itsenikin (= aikas kuumaa) aina kun ne tuntuivat likaisilta (= pahimmillaan joka toinen päivä). Vaikken värjää, föönaa tai muuten käsittele hiuksiani, niin kyllähän tuo pesurutiini teki tuhojaan latvoissa.

Ensin opettelin irti hiustenpesupakosta. Nykyisin pesen hiukset korkeintaan kaksi kertaa viikossa shampoolla. Myönnän: hiukset ovat välillä turhankin likaiset ennen pesua, mutta olen päätynyt siihen, että mieluummin vähän likaiset mutta pehmeät hiukset kuin aina puhtaat mutta korppuiset. Shampoon huuhtelen haalealla vedellä, laitan reilusti hoitoainetta ja annan sen vaikuttaa hyvän tovin ennen poishuuhtomista. Pyyhekuiviin hiuksiin lisään vielä tilkan latvaseerumia ja annoksen hiuksiin jätettävää hoitoainetta.

Lopputulos: hiukseni ovat tätä nykyä pehmeät ja reilusti hyväkuntoisemmat kuin puolitoista vuotta takaperin. Kaunis niiden väri ei ole vieläkään — luontainen värini otti ja hävisi ensimmäisessä raskaudessa –, mutten aio riskeerata värjäämällä. Mikä parasta, nykyinen hiustenhoitorutiinini on vaivaton ja helppo. Haasteellisinta on istua muutaman kuukauden välein kampaajan käsittelyyn.