Merkinnät teemasta 'miksi?'

Salasanailua

Tarvitsin tänään erästä salasanaa, jolle on käyttöä suurin piirtein kerran vuodessa. En pystynyt muistini kätköistä kaivamaan esille mitään vihjettä, millainen salasana tässä palvelussa oli. Oli kaiveltava arkistoja.

***

Parikymmentä vuotta sitten osasin ulkoa melkoisen määrän puhelinnumeroita. Silloin soitettiin lankapuhelimilla, ja pöytäpuhelimessa oli vain kymmenkunta pikavalintaa. Oli pakko muistaa paljon numeroita.

Enää en osaa ulkoa puhelinnumeroita, en edes oman perheen numeroita. Jos kännykkä katoaisi, murehtisin varmaan enemmän kännykän puhelinmuistion katoamista kuin itse laitteen häviämistä.

***

Tätä nykyä se osa aivoistani, joihin aiemmin tallensin puhelinnumeroita, on varattu salasanoille. Erilaisia salasanoja ja PIN-koodeja tarvitaan valtaisa määrä.

Toki aktiivisesti muistettavien salasanojen määrää voisi vähentää antamalla selaimen tallentaa salasanat. En kuitenkaan ole niin tehnyt – eikä syynä ole tietosuojavainoharhaisuus. Pikemminkin tavoitteenani on aktivoida aivojani.

Tarvitsen viikoittain ehkä 30–40 salasanaa ja koodia, valtaosaa päivittäin: sähköpostit, foorumit, blogit, Facebook, Twitter, muut verkkopalvelut, kuten pankkitilit ja kirjasto. Aika ajoin tarvitsen toista mokomaa: webpalvelimet, kirjakerhot ja verkkokaupat, erilaiset sähköiset palvelut, harvemmin käytetyt sähköpostitilit ja foorumit. Ja sitten on vielä ne salasanat, joita tarvitaan äärimmäisen harvoin.

***

Ne salasanat, jotka olen saanut luoda itse, ovat helpoimpia muistaa. Ja ei, ne eivät ole tyyliä “salasana” tai “123456”, jotka kuulemma ovat ne yleisimmät, vaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisia erilaisten merkkien sarjoja.

Valmiina annetut salasanat ovat usein hankalampia, mutta nopeasti nekin oppii, jos niitä jatkuvasti tarvitaan.

Yllättäen hankalin on ollut pankkikortin tunnusluku. Vielä muutama kuukausi sitten selkäytimestä tuli sujuvasti edellisen kortin tunnus, ajoittain jopa sitä edeltävän kortin tunnus, mutta käytössä olevan kortin tunnusta en meinannut oppia millään. Muistin kyllä numerot, mutten numeroiden järjestystä.

Mutta onko se ihme, jos päässäni on jatkuvasti puolensataa aktiivista salasanaa ja ainakin parikymmentä vanhentunutta?

Keski-ikäistymisen merkkejä

Reilun kymmenen kilometrin päässä olisi Kolmannen Naisen keikka. Minä en ole siellä.

Sen sijaan olen oleillut kotona, käynyt perheen kanssa saunassa, tehnyt töitä ja suunnitellut töiden tekemistä.

***

En ole koskaan ollut kovin innokas keikoilla kävijä, mutta vanhemmiten se vähäkin into on haihtunut. Ettäkö minun pitäisi käyttää leppoisa lauantai-ilta siihen, että lähden tukahduttavassa helteessä seisoskelemaan humalaisten ihmisten sekaan? Brrrrh.

En innostu. En edes Pauli Hanhiniemen takia.

Flunssan viemää

Tällä viikolla piti tehdä tarmokkaasti töitä. Katinkontit. Kuume kaatoi sohvannurkkaan ja vei jaloista voiman. Vastineeksi sain humisevan pään ja tukkoiset röörit.

Kroppa tietää, kun pitää levätä. Näimmä sen aika on nyt. Plääh.

Tyhjä/täynnä

Olohuoneen pöytä on (yhä!) likimain tyhjä. Levitin sille tänään kaikki kalenterit (3 + kännykkä), ja suoritin Suuren Kalenteripäivityksen.

Lopputulos: yksikään kalenterini ei ole enää tyhjä. Siellä on töiden lisäksi koko liuta perheen terveydenhuoltoon ja lasten koulunkäyntiin liittyviä merkintöjä: pelkästään tällä viikolla on jalkahoitaja, optikkokäynti, koululääkärin vastaanotto, vanhempainilta ja yksi vanhempainvartti.

Taitaa olla aika raahata helmityötarpeisto takaisin olohuoneen pöydälle. Onhan se parempi, että on pöytä täynnä mutta kalenteri tyhjillään* kuin päinvastoin.

*Kalenterin tyhjyys oli toki silmänlumetta eikä suinkaan vastannut elämän tahdin reaalitilaa (ks. aiemmin tapahtunutta).

Pakkasessa

Painovoima vie alaspäin. Miksi siis pakkasessa ensimmäisenä kylmenevät varpaat eikä pää?

(Olenkohan viime aikoina jämähtänyt liikaa kirjoittamaan Twitter- ja Facebook-päivityksiä, kun luontojaan syntyy alle 140-merkkisiä ajatuksia?)