Merkinnät teemasta 'sanat'

Politiikkaa kevätjuhlassa

Tänään päättyi lukuvuosi. Iittalan yhtenäiskoulun kevätjuhlassa nähtiin kavalkadi eri luokkien ja koulun kerhojen esityksiä. Kaksi ilmaisutaitokerhoani yhdistivät voimansa ja toteuttivat näytelmän, jonka aihepiiri oli varsin ajankohtainen. Tässä näytelmän käsikirjoitus.

***

Kesäloma on peruttu

viiden minuutin kevätjuhlanäytelmä Iittalan yhtenäiskoulussa keväällä 2016
kirjoittanut Inka Vilén

Henkilöt
rehtori
pääministerikopla (3 henkilöä)
oppilas (tai useampia)
kesälomalle lähteviä oppilaita
kesälomalle lähteviä opettajia

Koululaiset koulun pihalla, opettajat opettajanhuoneessa (toisin sanoen eri puolilla lavaa). Lomansuunnittelurepliikkejä heitellään vuorotellen (1. koululaiset, 2. opettajat jne.) tai sekaisin.

koululaiset:
Minä menen uimaan joka päivä.
Minä käyn ratsastamassa.
Minä luen ainakin sata kirjaa.
Minä pelaan jalkapalloa.
Minä en tee yhtään mitään

opettajat:
Ikkunat on ihan pakko pestä.
Kasvimaalle pukkaa jo rikkaruohoja.
Joko se matonpesupaikka on avattu?
Lapset haluaa Särkänniemeen.
Haaveilen riippukeinusta.

Kaikki kerääntyvät juhlasaliin eli lavan keskelle.

rehtori:
Siinä oli suvivirsi ja todistukset. Kesäloma alkaa…

Kaikki:
Än-yy-tee-NYT!

Kaikki yrittävät rynnistää pois lavalta, kun vastaan marssivat pääministerit.

Pääministeri1:
Stop!

yksi opettaja tai oppilas:
Mitä nyt?

toinen opettaja tai oppilas:
Kesäloma alkaa juuri.

Pääministeri2:
Eipä alakaan.

Pääministeri3:
Nyt tehostetaan.

Kaikki (paitsi pääministerit):
Tehostetaan?

Pääministeri1:
Kyllä. Havaitsimme, että tuottavuudessa on kesäisin paha notkahdus.

Pääministeri2:
Valtion talous ei kestä sitä, että kouluissa on näin pitkät lomat.

Pääministeri3:
Kaikkien on osallistuttava talkoisiin!

Kaikki (paitsi pääministerit):
Talkoisiin?

Pääministeri1:
Kyllä vain. Jokainen kantaa eurons… siis kortensa kekoon.

Pääministeri2:
Laskimme, että jos kesälomat leikataan pois, saamme tiivistettyä peruskoulun kuuteen vuoteen.

Pääministeri3:
Siitä kertyy kolmen vuoden säästöt!

Pääministerit (yhteen ääneen):
Kolmen vuoden säästöt!

Rehtori:
Ettäkö koko peruskoulu kuudessa vuodessa?

Pääministeri1:
Kyllä vain. Leikataan lomat pois.

Pääministeri2:
Ja vähennetään vähän turhia oppiaineita.

Pääministeri3:
Hei, nyt tuli ihan mahtava idea. Siirretään osa opetuksesta verkkoon!

Pääministeri2:
Miksi vain osa?

Pääministeri1:
Ihan totta. Kaikki opetus verkkoon!

Kaikki (paitsi pääministerit):
Verkkoon?

Pääministeri1:
Kyllä, kyllä. Opettajat vapautuvat muihin tehtäviin, kun oppilaat opiskelevat verkossa.

Pääministeri2:
Nimenomaan. Opettajat voivatkin jatkossa hoitaa koulujen siivouksen ja ruoan valmistamisen.

Pääministeri3:
Ja talonmiesten hommat. Voi mitä säästöä?

Oppilas:
Siis että pistätte opetuksen verkkoon ja laitatte opettajat siivoamaan kouluja, laittamaan oppilaille ruokaa ja tekemään talonmiesten hommat.

Pääministerit:
(nyökyttelevät ahkerasti)

Oppilas:
Mutta mihin tarvitaan siivoojia, jos oppilaat opiskelevat verkossa etänä?

Pääministerit:
(katsovat toisiinsa hieman hölmistyneinä)

Oppilas:
Ja mihin tarvitaan kouluruokaa, jos oppilaat eivät tule kouluun?

Pääministerit:
(alkavat liikehtiä vaivautuneesti)

Oppilas:
Ja mihin tarvitaan koko koulurakennusta ja talonmiehiä, jos kukaan ei tule paikalle?

Pääministeri1:
Siis, katsos…

Oppilas: (keskeyttää)
Mutta ennen kaikkea: miten te kuvittelette, että oppilaat oppivat yhtään mitään, jos he joutuvat opiskelemaan kaiken verkosta ilman opettajia. Ja vielä…

Kaikki (paitsi pääministerit):
Kuudessa vuodessa!

Pääministeri2 (epäröiden):
On selvää, että tämä suunnitelma on vielä ideointivaiheessa.

Pääministeri3:
Kartoitamme vielä erilaisia vaihtoehtoja

Oppilas:
Kartoittakaa pois. Mutta älkää viekö meiltä opiskelumahdollisuuksia.

Kaikki oppilaat:
Me olemme tulevaisuus.

Pääministeri1:
Jospa palauttaisimme tämän idean vielä aivoriiheen.

Pääministeri2:
Aivan. Yksityiskohtia täytyy vielä hieman hioa.

Pääministeri3:
Lausuntokierros taitaa mennä syksyyn.

Oppilas:
Hienoa. Sittenhän me kaikki voimme lähteä kesälomalle.

Kaikki paitsi pääministerit (pääministereille):
Hyvää lomaa!

Kaikki säntäävät matkoihinsa iloisesti keskustellen.

Pääministeri1:
Kieltämättä suunnitelmassa oli pari heikkoa kohtaa.

Pääministeri3:
Hei, nyt tuli ihan mahtava idea! Tehostetaan sairaaloiden toimintaa ja laitetaan ne toimimaan ympäri vuorokauden.

Pääministeri2:
Loistava idea! Työntekijät kolmeen vuoroon, niin sairaita hoidetaan kellon ympäri eikä vain virka-aikaan!

Pääministeri1:
On aika saada joku roti niidenkin laiskureiden toimintaan. Kyllä sairaita pitää hoitaa myös öisin!

Pääministerit iskevät nyrkkinsä yhteen ja poistuvat tekemään jatkosuunnitelmia.

© Inka Vilén 2016

Joulusatu 2015

Saara katseli miten tuli tarttui kynttilän sydämeen. Ensin liekki vähän arastellen kierteli sydänlankaa, käpertyi pieneksi siniseksi keräksi. Mutta pienen hetken päästä se alkoi kasvaa. Lopulta Saara otti kätensä pois liekin ympäriltä, laittoi kynttilän lyhtyyn ja jäi katsomaan lepattavaa liekkiä. Sitkeästi se piti pintansa hyisestä tuulesta huolimatta.

Kolmen päivän päästä olisi joulu. Kunnon talvi antoi odottaa, mutta kylmyys oli jäätävää. Saara mietti, että hänen sisintään oli jäätänyt koko syksyn. Tuntui kuin koko sisin olisi ikiroudassa.

Yksinäisyys, hän pohti, se on pahinta. Se, että kaikki ystävät ovat jossain kaukana. Joskus olisi kiva istua saman pöydän ääreen juomaan kuppi teetä ja turisemaan jonninjoutavia tai syvällisiä, kummin vain. Mutta matka sen saman pöydän ääreen oli niin pitkä.

Saara raahusti ovelle, harjasi tuulen pöllyttämät kevyet hiutaleet portailta ja kopisteli lumenhituvat kengänpohjista. Sisällä hän veti jalkaan varmuuden vuoksi toisetkin villasukat ja napsautti vesipannun päälle. Kylmät sormet, lämmin sydän, vai miten se meni, hän hymähti. Ei se sydän siitä lämpene, vaikka sormeni olisivat jääkalikoina. Saara painoi kämmenensä vesipannun kylkiin. Hitaasti lämpö siirtyi ihon alle ja lähti virtaamaan käsivarsia pitkin.

Hän kaatoi vettä teemukiin, heitti teepussin likoamaan ja pyöräytti pari kertaa lusikalla. Sitten hän veti tuolin alleen ja kietoi sormensa mukin ympärille. Ulkona alkoi jo hämärtää. Hiljaisuus kietoutui harteille.

Tee alkoi olla jo turhankin tummaa, pussi pitäisi nostaa pois. Hän ei halunnut irrottaa otetta mukista. Lämpö hohkasi edelleen sormien iholla.

Kännykän merkkiääni kilahti. Nääh, kuitenkin jokin uutisohjelman hälytys. Saara ei jaksanut nousta. Kynttilän liekki jatkoi aaltoilemistaan.

Kännykkä kilahti toisen kerran. Ja sitten kolmannen. Ja vielä pari kertaa. Kai sitä on pakko nousta katsomaan, hän tuumasi. Kännykässä oli viisi viestiä. “Keitä pannullinen teetä!” sanottiin ensimmäisessä viestissä. “Avaa tietokone!” komennettiin toisessa. “Varaa vähän evästä!” ohjeisti kolmas, “Kietoudu vilttiin!” määräsi neljäs. “Sytytä kynttilä!” määräsi viimeinen.

Saara hymähti. No hyvä on, tehdään näin. Hän kaatoi mustuneen teen pois, keitti uuden pannullisen, napsautti tietokoneen auki, kääriytyi vilttiin ja istuutui teen kanssa tietokoneen ääreen. Lopuksi hän sytytti kynttilän pöydälle. No niin, mitäs nyt?

Ruudulle aukeni Skype. Rakas ystävä maailman ääristä soitti.
“Hei! Ei ole juteltu pitkään aikaan!” hän huudahti. Saarasta tuntui kuin välillä olleet kilometrit ja vuodet olisivat kadonneet.
“No ei olekaan. Mitä sinulle kuuluu?”

Puoli tuntia ja kaksi teekupillista myöhemmin ystävä sanoi kuulumisiin. Saaran mieli oli yhtä aikaa iloinen ja haikea – miten ihana olikaan pitkästä aikaa puhua, ja miten haikeaa oli, että välimatka kasvoi taas puhelun lopettamisen jälkeen.

Saara ei ehtinyt edes miettiä sulkevansa konetta, kun uusi soitto tuli. Toisen rakkaan ystävän ääni helähti kirkkaana. “Kun en voi olla siellä, halusin soittaa. Ehditkö juttelemaan?”

Kun kolmas soitto tuli heti edellisen perään, Saara alkoi epäillä jonkinlaista salaliittoa. Ei voinut olla sattumaa, että vuoden pimeimpänä päivänä kaikki hänen ystävänsä soittivat peräkanaa. Viidenneltä soittajalta hän yltyi tivaamaan asiaa. “No kun me kaikki tiedetään, että tämä pimeys käy sinun voimillesi, ja me kaikki haluaisimme olla siellä sinua piristämässä. Mutta kun emme sinne keittiön pöydän ääreen itse pääse, niin järjestettiin tällainen soittorinki.”

Viimeisen puhelun jälkeen Saara kietoi ylleen talvipompan, veti jalkaansa talvisaappaat ja käteen paksut villalapaset. Taivas oli jo musta, mutta tähdet heräilivät pikkuhiljaa ja kuunsirppi nousi taivaanrantaan. Valkoinen ohut höytyvä kirkasti maan.

Saara katseli lyhdyssä lepattavaa liekkiä. Sitkeästi se piti pintansa tuulesta huolimatta. Mutta enää tuuli ei tuntunut hyiseltä eikä viima värisyttänyt hänen selkäänsä. Hän saattoi olla tänä jouluna yksin, mutta nyt hän ei tuntenut itseään yksinäiseksi. Koko syksyn syventynyt ikirouta oli alkanut sulaa. Sitä paitsi kesäänkään ei ole enää pitkä matka.

Taivaalle kuunsirpin viereen oli syttynyt kirkas tähti.

© Inka Vilén 2015

Ruusunen heräilee

Nelisen vuotta blogissani on ollut hiljaiseloa, ja kolme vuotta sikeää horrosta. Syitä oli kaksi: armoton kiire ja kirjoitusmotivaation puute.

Jo viime talvena ajattelin herätellä blogia Ruususen unesta, ja nyt sain niin paljon aikaiseksi, että oikein avasin uuden postauksen ruudun. En tiedä, ehdinkö ja jaksanko blogia talven mittaan päivittää, mutta eipä se ainakaan viimeaikaisesta hiljaisemmaksi voi muuttua.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen pistänyt työkuvioni uuteen uskoon: opiskelin opettajan pedagogiset opinnot, ja nyt minulla on äidinkielen ja englannin opettajan kelpoisuus ja parhaillaan myös määräaikaisen tuntiopettajan pesti. Tanssinopetus jatkuu edelleen, mutta aiemman käytännössä päätoimisen tanssinopetustyön sijaan opetan enää muutamaa ryhmää.

Opintoputki jäi päälle, ja viime kesänä tein draamakasvatuksen perusopinnot. Ja putki jatkuu: viime viikonloppuna alkoivat aineopinnot. Puolentoista vuoden päästä minulla on myös lukion ilmaisutaidon opettajan pätevyys.

Opettajaopinnot ja draaman opinnot saivat minut miettimään, että prosesseja ja pohdintoja olisi hyvä kirjata vähän ylös. Toki on oppimispäiväkirjat, mutta nimenomaan blogikirjoittaminen tuntuisi tähän luontevalta muodolta. Ja nyt, kun työkuviotkin ovat muuttuneet, tuntuisi toimivalta pohdiskella pedagogisia asioita enemmänkin. Mutta kuten todettua, en tiedä, ehdinkö ja jaksanko. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

Kirjoitusmotivaatio nostaa päätään ainakin draaman tiimoilla, nimittäin talven mittaan olisi tarkoitus kirjoittaa ainakin pari lyhyttä näytelmäkäsikirjoitusta. Blogia on hyvä käyttää siinä tarkoituksessa, mihin sen alun perin olen perustanutkin: sormiharjoituksiin.

Joulusatu 2011

Tämä joulusatu on julkaistu Helmetti-foorumin joulukalenterissa 21. luukkuna.

“Tänä vuonna ei tule joulustressiä”, Eeva sanoi. Se kuulosti ääneen lausuttuna vielä paremmalta kuin hiljaa mielessä mietittynä. “Tänä vuonna ei tule joulustressiä. Tänä vuonna ei tule joulustressiä. Tänä vuonna ei tule joulustressiä.”

Tänä vuonna asiat hoidettaisiin ajoissa ja hyvässä järjestyksessä, Eeva pitäisi siitä huolen. Tänä vuonna jokaiselle asialle olisi aikansa, paikkansa ja tekijänsä, ja kun joulu koittaisi, se otettaisiin kerrankin vastaan iloisena, valmistautuneena ja kaikin puolin levollisena.

Eeva kierähti huovan päällä vatsalleen, kurotti muistikirjan laukustaan ja avasi uuden sivun. “Jouluvalmistelut”, hän kirjoitti otsikoksi.

“Mutta ensin vähän aurinkovoidetta, ettei selkä pala”, Eeva tuumasi. “Kiva, että kerrankin juhannuksena on kunnon helteet!”

***

Eevan jouluvalmisteluaikataulutus oli valmis. Ensin hän oli kirjannut ylös kaikki tehtävät asiat, sitten aikatauluttanut ne kalenterin kanssa ja lopulta koonnut tehtävät henkilöittäin, tehtäväalueittain ja viikoittain. Koko systeemin kruunasi puolen seinän kokoinen miellekartta, jossa joulu-sanan ympärille oli koottuna muistettavat ja tehtävät asiat.

Eeva oli listannut jouluruokien tekemiset ja ostamiset, joulusiivoukset eriteltyinä huoneittain, hankittavat joululahjat, lähetettävät joulukortit ja muut joulumuistamiset. Asioita tarkemmin pohdittuaan Eeva oli päätynyt inventoimaan kynttilät, joulukoristeet ja varalamput. “Ettei sitten tule yllätyksenä, kun jokin puuttuu”, hän perusteli, omasta mielestään varsin järkevästi.

Vauhtiin päästyään hän oli ottanut arkistoistaan esille viimeisen viiden vuoden joulukortit, tehnyt luettelon joulukortteja lähettäneistä tahoista ja koonnut tilastollisen analyysin siitä, mistä perheen joulukortit tulevat.

“Meille on saapunut vuosittain keskimäärin 88,3 joulukorttia. Näistä 20 prosenttia on minun sukulaisiltani”, Eeva totesi aamupalapöydässä, “67 prosenttia minun ystäviltäni, kymmenen prosenttia sinun kavereiltasi – tosin niiden vaimot ne näyttävät kaikki kortit kirjoittavan, paitsi Jartsa oli kyllä sutaissut sen korttinsa ihan itse, ihme että posti osasi ylipäänsä kantaa sen oikeaan osoitteeseen – ja loput kolme prosenttia sinun sukulaisiltasi.”

Eeva nosti katseensa odottavasti, mutta Asko oli uppoutunut Sunnuntaisuomalaisen lukemiseen. Eeva huokasi. Tässä sitä nähdään, ei tulisi joulua tähän taloon, jos se olisi Askosta kiinni. Tosin totuuden nimissä, olihan hänkin jo vähän aikatauluista jäljessä, kun joulukorttianalyysiin oli uponnut sen verran paljon aikaa, mutta ehtisihän sitä neljässä kuukaudessa ottaa aikataulut kiinni.

***

Sitten tuli syksy ja syksyn kiireet, flunssa iski päälle kotona ja töissä, tuli pari yllättävää viikonloppumenoa ja yhtenä viikonloppuna – mutta vain yhtenä, Eeva painotti – hän oli antanut periksi ja jäänyt löhöilemään Askon kainaloon, kun televisiosta tuli koko kausi Rillit huurussa -sarjaa. Sarja ei ollut Eevan suosikkikomedia, mutta olihan se monin paikoin hauska. Ja sarjan alkuperäinen nimi The Big Bang Theory oli paljon parempi kuin epämääräinen suomennos.

Mutta se siis oli vain yksi viikonloppu. Sille viikonlopulle Eeva oli merkinnyt porkkanoiden kuorimisen, keittämisen ja pakastamisen soseena, jotta tänä jouluna saataisiin oikein hyvää, itsetehtyä porkkanalaatikkoa. Mutta olihan tässä vielä syksyä jäljellä.

Lokakuun lopussa Eevaa alkoi jo hirvittää. Nyt hän oli jo reilusti aikatauluista jäljessä, ja marraskuulle oli tulossa pari työreissua ja pikkujoulut (pikkujouluasujen hankinta on unohtunut listasta!). Lisäksi Askon silmät alkoivat aina uhkaavasti pullistua päästä, kun Eeva mainitsi – vaikka vain ihan pienesti sivulausessa – erään viisikirjaimisen sanan, joka alkoi aakkosten kymmenennellä kirjaimella.

***

Ensimmäisenä adventtiviikonloppuna Eeva päätti ryhdistäytyä. Hän pisti herätyskellon soimaan kello 6.12, eikä torkuttanut sitä kuin puoli seitsemään. Hän laittoi Rajattomien joululevyn soimaan (sen verran hiljaisella, ettei se häirinnyt Askon unta), sytytti pari kynttilää, ja ryhtyi hommiin.

Puoleen päivään mennessä Eeva oli karsinut jouluvalmistelulistaltaan pois noin kolme neljäsosaa tehtävistä. Kieltämättä listalle oli eksynyt jokunen asia, joka ei ehkä ollut aivan välttämätön joulun kannalta. Esimerkiksi kirjahyllyn aakkostamisen saattoi ihan hyvin jättää välipäiväpuhteiksi.

Ja sitten töihin! Koska naiselta multitasking sujuu luontaisesti, Eeva ryhtyi askartelemaan joulukortteja, käymään läpi verkkokauppoja ja keittämään porkkanoita. Homma sujui loistavasti aina siihen asti, kun yksi kattilallinen pääsi kiehumaan kuiviin, kun Eeva oli jämähtänyt puhdistamaan musteen ja glitterin sekoitusta olohuoneen sohvalta.

Onneksi Eeva tajusi vasta viikkoa myöhemmin, että hän oli tilannut saman Big Bang Theoryn kauden kahdesta eri verkkokaupasta.

***

Vääjäämättömästi päivät jouluun vähenivät. Joulukortit Eeva sai postiin kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa, joten tehtävän voi luokitella onnistuneen ajoissa, likimain hyvissä ajoin.

Joululahjojen etsintä sen sijaan oli sujunut huonommin. Askolle lahjat olivat jo hankittuna, osa kahteenkin kertaan, samoin omille vanhemmille, mutta erityisesti Askon vanhempien lahja oli vaikea keksiä.

Yhden lahjan Eeva oli jo Askon vanhemmille ostanut, nimittäin torkkupeiton, joka sopi täydellisesti heidän sohvansa koristetyynyihin. Mutta adventtikyläilyreissulla Eeva oli huomannut, että sohvalle oli ilmestynyt tismalleen samanlainen torkkupeitto.

Eeva huokasi syvään. Juuri oikeiden lahjojen keksiminen vie kovasti aikaa.

***

Eeva kiersi kauppoja, marketteja, putiikkeja ja myyntikojuja, kävipä hän koluamassa kahdet myyjäiset ja yhdet messutkin. Joulukuun 21. päivän iltana hän saapui myöhään kotiin – jonka siivoaminen oli pahasti kesken – kädet täynnä kasseja ja pusseja ja nyssyköitä. Hän haki vielä toisen mokoman vaatehuoneen perukoille piilotettuja ostoksia, levitti ne kaikki olohuoneen lattialle ja ryhtyi töihin.

Iltayön hän kääri paketteihin lahjan toisensa perään, kieritti nauhaa ja kiinnitti ruusukkeita. Lopulta hänen ympärillään oli röykkiöittäin lahjoja. Silloin Eeva tajusi: yhdessäkään paketissa ei ollut vielä nimikorttia ja kaikki paketit näyttivät samanlaisilta. Hän ei tiennyt, missä oli Anna-tädille ostettu Finlandia-voittaja, missä Askon Big Bang Theory -dvd, missä laatikollinen sitä parempaa suklaata, josta Vellamo-mummo erityisesti piti.

Olohuoneen pöydällä makasi koko huolellisesti rakennettu jouluvalmisteluaikataulu. Eeva tuijotti sitä ja aikataulu tuijotti takaisin. Siinä se lällätti: “Päihitinpäs sinut, päihitinpäs sinut. Tässä on voittajan käsi!”

Eeva otti aikataulun päällimmäisen sivun ja repaisi sen reunasta pienen palan. Se ei tuntunut ollenkaan hullummalta. Hän repaisi toisen. Aina vaan paranee. Lopulta hän vetaisi paperin reteästi keskeltä kahtia. Mieliala koheni selvästi.

Vajaa vartti myöhemmin Eeva istui paperisilppukasan keskellä. Oli kuin ensilumi olisi ryöpsähtänyt olohuoneeseen. Eeva puhalsi kerran, sitten toisen kerran. Paperisilppu lähti leijailemaan lahjaröykköiden päälle.

Eeva haki joulunauhoilla koristellun pienen sypressin ja viisilatvaisen joulutähden ja asetteli ne lahjaröykkiöiden keskelle. Hän kouraisi kahmalollisen paperisilppua, heitti sen ilmaan ja antoi laskeutua koko asetelman päälle. Sitten hän haki kameran ja otti kolme valokuvaa, kaikki varmuuden vuoksi erilaisilla asetuksilla.

***

Eeva sytytti viisi kynttilää, kolme kruunukynttilää asetelmassa ja kaksi paksumpaa pöydällä. Hänellä oli kupillinen lämmintä glögiä ja keskivertoa isompi sydänpipari, juuri se, jossa sokerikuorrutus oli mennyt prikulleen oikealla lailla.

Hän avasi Facebookin, latasi sinne parhaiten valottuneen kuvan lumisesta lahja-asetelmastaan ja kirjoitti päivityksen: “Aattoon on kolme yötä. Viis lahjoista ja siivouksesta ja valmisteluista – tänä vuonna valmistaudutaan jouluun nauttimalla kynttilöiden valosta ja juomalla glögiä. Stressitöntä Joulua!”

Samassa Eeva muisti, että juhlapäivien nimiä ei kuulu kirjoittaa isolla. Hän kävi korjaamassa: “Stressitöntä joulua!” Sitten hän painoi lähetä-nappia.

© Inka Vilén 2011

Jälkihuomautus: en ole vielä ehtinyt aloittaa jouluvalmisteluja tälle vuotta. Mutta onhan tässä vielä päiviä jäljellä.

Seinäkuun yöhön + yhdeksästoista ja kahdeskymmenes

Kahdeksan tunnin yö ei tunnu missään, vieläkin käyn hitaalla. Tänään vuorossa Seinäkuun yö, alustavasti noin seitsemän tunnin reissu. Ennustan, että sen jälkeen olen ihan valmista kauraa ja poikkeuksellinen viikonloppu (= ei pakollisia menoja kalenterissa) tulee tarpeeseen.

Kun tässä iltaa kohti heräilen ja saan meikit naamaan, on keikkafiiliskin varmasti kohdallaan. Sahara ja D’Or Tiny Edition esiintyvät Seinäkuun yössä kolmeen otteeseen:

  • Nuorisokeskuksessa kello 18.35
  • Torikeskuksessa kello 19.40
  • Lyseolla kello 22.10

Kaikilla keikoilla nähdään viisi tanssia, tarjolla itämaista tanssia haikeasta hilpeään ja kansanomaisesta fantasiaan, mausteena lennokasta disco orientalia.

Seinäjoella liikkuvat, tervetuloa katsomaan meitä ja muita!

***

Yhdeksästoista päivä: laulu suosikkilevyltä

Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Toisen takin taskuun (YouTube-linkki)

Kun Kolmatta Naista on jo kahteen otteeseen, niin tarjotaan vaihteeksi Perunateatteria. Perunateatterin ensimmäiset kaksi levyä (Vol. 1 sekä Mitä sais olla) menivät Kolmatta Naista kaivatessa, mutta kolmannesta levystä eteenpäin Perunateatteri oli loistava.

Se kolmas levy on Kaupunkitarinoita. Nappasin laulun Toisen takin taskuun, mutta koko levy on täynnä hienoja biisejä. Kuten Perunateatterin seuraavakin, Pikkutaivas. Ja sitä seuraava Appelle-moi Bob. Ja se viimeinen, Kaikki rakkaudesta.

Vuonna 1994 jäin kaipaamaan syvästi Kolmatta Naista. Vuonna 2005 jäin kaipaamaan Perunateatteria. Onneksi on Hehkumo – ja taas Kolmas Nainen.

***

Kahdeskymmenes päivä: laulu, jota kuuntelet vihaisena

Andrew Lloyd Webber: Overture of Jesus Christ Superstar (YouTube-linkki)

Musikaali, joka on vahva ja koskettava. Tunteiden kirjo vie mukanaan.

Elokuvasta en pitänyt yhtä paljon kuin itse musikaalista (Jeesuksen osa on parhaimmillaan Ian Gillanin tulkintana), mutta kiinnostuneille elokuvan tulkinta Overturesta