Menee metsään
Saturdayjakelun osoitteena diabetes
Kun koulusta tulee tieto, että luokka lähtee retkelle metsään, ns. tavallisissa perheissä kaivellaan kumisaappaita ja metsäkelpoista vaatetta. Diabeetikkolapsen perheessä, ainakin tällaisessa vähänkokeneessa, prioriteetit ovat toisenlaiset.
Ensiksi pohditaan retkipäivän ruokailurytmiä, joka ei lähtiäisiksi ole kovin edullinen diabeteksen näkökulmasta. Kun koululounas on ennen yhtätoista ja sitten lähdetään retkelle, jossa on tarkoitus syödä, täytyy sopivaa hiilariannosta ja insuliinin määrää tuumata toinenkin tovi. Tärkeimpänä periaatteena on, että pieni diabeetikko voi elää samanlaista elämää kuin muutkin lapset, joten vaikka retkieväs ei aivan vastaa äidin näkökulmaa hyvästä sapuskasta (nuotiolla paistettua makkaraa, valmiskaakaota ja pullaa), lähdetään siitä, että herkut syödään. Kevyt ateria-arvio on 40–50 hiilaria, pullan koon ja kaakaon määrän mukaan — siis reilusti tämän lapsen normaalin koululounaan verran.
Mutta kun ennen retkeä syödään se koululounas. Lounasta ei voi jättää väliin, koska retkieväs syödään vasta puoliltapäivin ja sitä ennen kävellään metsässä ehkä puolisentoista kilometriä. Jotain täytyy syödä ennen retkeä, että verensokeri ei tipahda liian alas. Koko luokka syö normaalin koululounaan, joten pelkällä leivällä ei sovi lounasta kuitata. Ratkaisu: syödään lounaalla tavallinen ruoka, kuten muutkin luokkatoverit, mutta jätetään maito ja leipä pois.
Onneksi on diabeteshoitaja, jolle voi soittaa ja kysyä ohjeita ja ideoita. Nytkin tuli tärkeitä ohjeita insuliinimäärästä: aamun pitkää insuliinia vähennettiin yhden yksikön verran ja parinkymmenen hiilarin koululounaalta jätetään insuliini kokonaan pois, koska muutoin sen insuliinin vaikutus olisi mennyt päällekkäin retkievästyksen insuliinin kanssa. Näitä seikkoja en olisi vielä itse osannut ajatella.
Ohjeet kirjataan selväsanaisesti (toivon…) reissuvihkoon, jotta opettaja voi toimia osviitan mukaan. Äiti asennoituu tarvittaessa laskettamaan verensokeria iltapäivällä, kun pikku retkeilijä saapuu kotiin — tai sitten syöttämään ylimääräistä, jos liikuntaa on kuitenkin tullut niin paljon, että verensokeri on matalalla. Sitäkään ei osaa arvioida, kun kyse on ensimmäisestä metsäretkestä diagnoosin jälkeen.
Ja ne metsäkelpoiset vaatteet? Kyllä nekin löydettiin, tosin retkipäivän aamuna viime tingassa, kun diabeteksen hoitosuunnitelmat olivat valmiina ja tarpeisto päivää varten pakattuna. Toivottavasti retkeltä tuodaan paljon värikkäitä lehtiä, mustikoita ja puolukoita sekä mukavia muistoja.