Merkinnät teemasta ''

Aika parantaa

Lääkäreitä on kahdenlaisia: sellaisia, jotka etsivät syytä, ja sellaisia, jotka parantavat seurauksia.

Naamioiden takana puhutaan surusta ja masennuksesta. Entisaikaan surut surtiin ja niistä toivuttiin pikkuhiljaa. “Aika parantaa haavat”, niinhän se on. Kun joku kuoli, sitä surtiin ja itkettiin ja kaivattiin. Kun joku sairastui, sai olla surullinen ja pelätä. Kun elämässä mentiin alamäkeä, silloin käytiin pohjalla ja sitten taas noustiin ylöspäin.

Joskus maailmassa vuoristorata kuului ihan normaaliin elämään. Aina ei ollut kivaa ja onnellista, mutta huonojen aikojen vastapainoksi tuli niitä hyviäkin aikoja. Nykyisin monet tuntuvat tavoittelevan jatkuvaa, autuasta onnentilaa. Ei ihme, ettei mikään tunnu miltään, sillä onneenkin turtuu.

Kun paha olo kielletään, sitä käydään poistamaan. Yksi poistaa sen juomalla, toinen syömällä, kolmas lääkkeillä. Hoidetaan seurauksia, mutta mietitäänkö syitä? Se on toki kivuliasta, käydä matkalla sielunsa syvyyksissä ja miettiä, miksi ei ole hyvä.

Muistelin hiljakkoin yliopistoaikoja. Jyväskylässä YTHS:llä oli lääkäri, joka tarjosi joka vaivaan lääkkeeksi liikuntaa. Vitsailimme, että sama resepti tulisi, vaikka olisi jalka poikki.

Tosiasiassa tuo lääkäri oli oikein hyvä. Useimmat opiskelijoiden niska- ja päänsäryt, selkäkivut ja muut pikkuvaivat olivat seurausta liikunnan puutteesta. Särkylääkkeet olisivat poistaneet seurausta, liikunnan lisääminen poisti syyn.

Ymmärrän, että kun on paha olo ilman selvää syytä, voi olla hyvinkin järkevää hoitaa paha olo pois. Mutta kun pahaan oloon on selvä syy, miksi hoitaa oiretta? Surun keinotekoinen poistaminen ei oikeasti paranna surua, siihen tehoaa vain aika.

“Eikä ne surut suremalla lopu.” Elämän päämäärä on onnellisuus, mutta ikuinen onni ei tunnu miltään. Suru, ikävä, kaipaus, tuska, väsymys, pelko, jännitys, odotus, riemu, onni… Elämää.