Merkinnät teemasta ''

Välineurheilua

Diabetesliiton Kohtauspaikalla oli taannoin keskustelua foorumilaisten liikuntavälineistä. Kun tätä nykyä iso osa elämääni liittyy tanssiin, on minulla luonnollisesti kuutiotolkulla tanssitavaraa: tanssitossuja ja säämiskäpohjaisia tanssikenkiä (taivaalliset jalassa!), jazzhousuja, treenipaitoja sun muuta tanssivaatetta ynnä säärystimiä, kasoittain erilaisia lantiohuiveja ja pari kolikkovyötä, esiintymisasuja, tanssivälineitä (keppejä, huiveja, zillejä, milayoja), erilaisia rumpuja, hyllytolkulla cd:itä ja tanssivideointeja. Esiintymisnäkökulmasta tanssitavaroiksi täytyy laskea myös piilolinssit ja meikit.

Toki minulta löytyy myös muita liikuntavälineitä, josko valtaosa on käytössä harvakseltaan.

Opiskeluaikoina pyöräilin aina ja joka paikkaan (paitsi asemalle, kun olin lähdössä reissuun valtavien pakaasien kera), säällä kuin säällä. Pyörä oli nopea, näppärä eikä sitonut minua bussiaikatauluihin. Aerobinen kunto oli huipussaan, kun suikkailin Jyväskylän mäkiä ylös. Täällä maaseudulla etäisyydet ovat toista luokkaa, ja raskausajat vierottivat minut pitkäksi aikaa pyöräilystä; ei tehnyt mieli kokeilla, miten käy, jos kaadun ison mahan kanssa pyörän selästä. Toissa kesänä hankin uuden pyörän, ja sittemmin on tullut kesäkautena poljettua lasten kanssa kirjastoon ja shoppailemaan. Pyöräileminen on kiva tapa ulkoilla, mutten edelleenkään osaa laskea sitä varsinaiseksi liikunnaksi, hyötyliikunnaksi korkeintaan. Kypärä on ihan välttämätön, jo siksikin, että olen esimerkkinä jälkikasvulle.

Yläaste- ja lukioaikoina kävin mielelläni hiihtämässä — siis koulun ulkopuolella. Kouluhiihto ei ollut lainkaan niin mukavaa. Meiltä oli lyhyt matka ladulle, joten sopivassa mielentilassa oli kivakin käydä sivakoimassa. Opiskeluaikoina olin suksilla tasan kerran ja senkin surkealla säällä, sittemmin olen suksitellut pari kertaa lasten kanssa huonolla menestyksellä. Mononi ovat väärää kokoa, ja onneksi suksetkin vahingoittuivat viime keväänä. Eniten hiihtämisessä risoo voitelu: mikään ei ole niin tympeää kuin suksien voiteleminen, paitsi vanhojen voiteiden poisto. Onneksi nykyisin on keksitty pitoteipit, ne saattavat olla minunkin hiihtourani pelastus — jos tulen uudet sukset hankkineeksi.

Uudet luistimet hankin muutama talvi takaperin, mutten ole niitä vielä(kään) ehtinyt testaamaan. Vanhat luistimeni olivat liian isot, ne ostettiin silloin, kun jalkani kasvoivat hurjaa vauhtia ja niihin otettiin riittävästi kasvunvaraa. Sitten jalkojeni kasvu pysähtyikin keskivertokokoon 37–38. Tulevana talvena lasten kanssa olisi tarkoitus päästä luistimia kokeilemaan, jos nilkkani vielä kestävät.

Kaksi paria ihan asiallisia lenkkareita ynnä halvat kävelysauvat odottelevat, että lähtisin taas lenkille. Kävelysauvat eivät istu nätisti käteen, mutta nykyisellä käyttömäärällä ei uusiakaan kannata hankkia. Kävelylenkkejä en kovin paljon viitsi harrastaa yksinäni, juoksemassa en ole käynyt opiskeluaikojen jälkeen (jolloin pururadalle oli vain kivenheitto). Opiskeluaikainen naapurini oli innokas liikkuja, ja hänen kanssaan kiersin Laajavuoren ristiin rastiin joskus kolmetuntisillakin kävelylenkeillä.

Yliopistoaikana kävin ahkerasti yliopistoliikunnan järjestämillä jumppatunneilla. Huomasin, että aerobic ei ole minun lajini, mutta step-aerobic oli ihan hauskaa ja slide kivaa. Niiden aikojen peruina on aerobictossut, ne pölyttyvät vaatehuoneessa. Kävin myös taajaan punttisalilla poistamassa niskan ja yläselän jumeja sekä alaselän särkyjä, tätä nykyä ne pysyvät poissa tanssin ja venyttelyn avulla.

Nykyisin tanssi nielaisee valtaosan ajastani, mutta selvästi tanssin lisäksi tarvitaan lihashuoltoa ja voimatreeniä. Aikoinaan hommasin pieniä puntteja niska–hartia-jumppaa varten, niihin kosken enää harvoin. Leveät voimistelukuminauhat toimivat pääasiassa venyttelyn apuna. Jumppapallo olisi tarkoitus kaivaa taas esille lähinnä venyttelyn apuneuvoksi; pallo jouduttiin laittamaan jäähylle, kun perilliset keksivät sille aivan uudenlaisia käyttötapoja.

Eniten minua inspiroi Method Putkiston kehonhallinta ja MP pilates. Kumpaisessakin selviää pitkälle pelkällä voimistelualustalla (ja lavealla otannalla MP-kirjoja), mutta keskittymisrauhaa tarvitaan. Valitettavasti rauhaa ja hiljaisuutta ei voi ostaa eikä hankkia varastoon.

Väärät näppäimet

Olen kahden päivän sisään kirjoittanut kaksi blogientryä, jotka molemmat ovat hävinneet taivaan tuuliin. Ensimmäinen katosi, kun kirjoittaminen vei liian pitkän ajan: tallennusvaiheessa en ollutkaan enää kirjautuneena. Toinen katosi, kun käsi lipesi läppärillä johonkin, ja tulikettu siirtyi edelliselle sivulle.

Kääk, kääk, kääk! Bolgeilussa kun ei edes tunneta automaattista välikopiointia. No, kirjoitin välineurheilusta ja univelasta, ehkä jossain käänteessä jaksan kirjoittaa samat tarinat uudelleen. *syvä huokaus*

Tämän synkeän harmaan marraskuun päivän käytän käsityöpuuhiin (jollen sitten unohdu nettiin puoleksi päiväksi, kuten välillä tuppaa käymään). Käsityöt ovat pysyviä, ne eivät katoa väärästä näppäimen painalluksesta — muttei niissä myöskään ole deleteä eikä ctrl+z -komentoja, virheet joutuu korjaamaan ihan itse.

Ompelukone surajaa

Ostin froteeta kylpytakkeihin muutama vuosi sitten. Leikkasin muutama kuukausi sitten keltaisesta ja violetista pienet kylpytakit, ja ompelinkin keltaisen kasaan. Hyydyin, kun kämmäsin vyön ompelun (eihän froteista vyötuppiloa pysty kääntämään), ja takit jäivät odottelemaan uutta inspiraatiota — ratkomisinspis löytyy paljon huonommin kuin ompeluinspis.

Eilen päätin inspiroitua, ja ompelin kylpytakit valmiiksi. Jostain syystä keltainen frotee oli helppoa ja kivaa ommeltavaa, mutta näennäisesti samanlainen violetti sylttäsi ja katkoi lankaa jatkuvasti. Lankakin oli käsittääkseni samaa laatua. Yleensä olen pedantti, mutta nyt päätin jättää froteenukan peittoon muutamia pieniä lankasylttyjä. Kohderyhmä ei osaa arvostaa viimeisen päälle tehtyä tikkiä, vaan nautiskelee saunanjälkeisestä olosta takkiin kääriytyneenä.

Viikolla kävin läpi kasan kaavalehtiä, metsästelin kaavaa talvitakkiin. Olen ostanut viininpunaista ja harmaata mikrokuitua noin kymmenen vuotta sitten, ja vielä irroitettavaksi vuoriksi jotain paksua pehmeää. Mieleistä kaavaa ei ole löytynyt.

Sulatteluaika on tehnyt tehtävänsä. Nyt lehdistä löytyi useampikin käyttökelpoinen kaava. Tai ehkä ei pitäisi puhua käyttökelpoisesta, vaan sovelluskelpoisesta. Laskeskelin, että neljää kaavaa yhdistelemällä ja vielä omasta päästä muutaman taskun lisäämällä syntyisi kelpo talvitakki. Eri asia on, kauanko kaavojen piirtämiseen, yhdistelemiseen ja kankaan leikkaamiseen menee.

Tänään on tarkoitus perehtyä päähineisiin. Jälkikasvu kaipaa uutta talvipäähinettä erityisesti nollakeleihin. Fleece on siitä ikävä materiaali, että siitä syntyy kovin lämmintä, ja kaksinkertaisesta fleecestä suorastaan kuumaa. Ohkaisiin pipoihin sopivaa kangasta on paljon hankalampi löytää.

Muutaman kuution kangasvarastoissa on se etu, että välillä sieltä tekee löytöjä. Ei laatikoissa ole kovin monta sellaista kangasta, joiden olemassaolo minut yllättäisi, mutta kummasti vuosien mittaan alkaa nähdä kankaissa uusia mahdollisuuksia. Oma vaatemakukin muuttuu, josko hitaanpuoleisesti. Muutama vuosi sitten olin vakuuttunut, että näyttäisin levenevälahkeisissa housuissa tankilta, mutta tätä nykyä treenaan pääasiassa jazzhousuissa. Vartaloamyötäilevät paidatkin näyttävät tätä nykyä päälläni paljon paremmilta kuin kymmenen vuotta sitten, vaikken millään muotoa ole solakammaksi muuttunut. Aikuistuessaan muuttuu itselleen armeliaammaksi.

On kuin olisi maaliskuu

Aurinko paistaa, kroppa yrittää väittää, että menossa on maaliskuu. Ei sentään, vaikka mieluusti jouluhäsyn välistä jättäisinkin.

Olen asunut 15 vuotta etelässä, mutta yhä vieläkin alitajunta luulee, että elän kaamoksen ja keskiyön auringon maassa. Auringonpaiste ja valkea hanki eivät muistikuvissani esiinny yhdessä ennen kevättalvea. Jyväskylän-aikoina olin aivan hukassa joulukuussa, kun aurinko paistoi. Kaamosta on ikävä.

Kesällä paikalliset yöt ovat hämäriä, mutta niihin olen tottunut paremmin. Ehkä paikallisen kesän tavaton vihreys on se syy, miksi auringottomat yöt eivät haittaa. Tai ehkä tätä nykyä käytän kesäöistäni enemmän aikaa nukkumiseen kuin nuorempana.

Ei ole maaliskuu, ollaan marraskuussa. Hain eilen kirjastosta pari elokuvaa lainaan. Ajattelin istua viikonloppuna helmi-paljettikirjonnan kanssa nautiskelemassa elokuvista, nyt kun pyhinä ei tarvitse lähteä mihinkään. Pakkasesta ja lumesta on mukava nautiskella neljän seinän sisällä.