Merkinnät teemasta ''

Vaihtuvat vuodet

Eilisiltana ihmettelin, mikä pauke ulkoa kuuluu. Vasta kelloa katsellessani oivalsin, että oli rakettien huippuaallon aika, vuosi oli juuri vaihtunut. Mitä minä olin tehnyt? Ryöminyt lattialla piirtämässä kaavoja. Mikäs sen parempi tapa juhlistaa vuoden vaihtumista?

Siinä lattialla pyöriessäni tajusin, että nyt olen pääsemässä flunssasta voitolle. Virtaa löytyy jo sen verran, että jaksan kiinnostua muunkin kuin pakollisen tekemisestä. Kenties alkanut viikko tuottaa käyttövaatetta itselle ja lapsille.

Voimattoman olon myötä olen antanut ajatusten liikkua lähinnä vesistönhallinnan saralla. Akvaarioiden kokoonpanoja ja muita toteutuksia on suunniteltu, vertailtu ja muuteltukin. Nyt vaikuttaa todennäköiseltä, että kasvi-sukarapula kotiutuukin eteisaulatilaan tilanjakajaksi, rapuset kun toivon mukaan eivät häiriinny, vaikka viidakkoa tutkaillaankin joka puolelta.

Joulu oli vihreä, mikä häiritsi yllättävän vähän, tunnelma oli muuten jouluinen ja lämmin. Pari yötä sitten vettä tuli taivaan täydeltä. Nyt ulkona on kuuraa, mustavalkokuvan tunnelmia. Tuleekohan tästä ennätyslyhyt talvi vai jatkuuko kylmä pitkälle kevääseen?