Lasiseinien keskellä
Thursdayjakelun osoitteena akvaario
Koska historiani lasisten tuotteiden rikkomisen saralla on valitettavan monipuolinen, on hitusen riskaabelia hankkia kotiin akvaario tai — kuten näkyy käyneen — useampia.
Eilen saapui neljäs ja toistaiseksi viimeinen, 413-litrainen “jättiläinen”. Ei se oikeasti enää isolta tunnu: on väliaikaisesti olohuoneen sohvapöydän päällä odottamassa jalustan rakentamista ja levyä ja retkipatjaa allensa, ja näyttää ihan kivalta, muttei mitenkään valtavalta.
Osasyyllinen on tietysti 330-litrainen, joka tuli taloon ennen joulua. Sen sisustus ja laitto on vielä kesken, mutta sen verran sen mittoihin on jo ehtinyt turtua, että pituudeltaan ja syvyydeltään kymmenkunta senttiä suurempi ei enää tunnukaan tosi isolta.
189-litrainen kasvirapula on silikoonattu, mutta jämähtänyt siihen vaiheeseen, joten seuraavana on vuorossa kahden altaan kypsyttely samaa tahtia. Suodattimet on nyt kuta kuinkin valittu, ne pitäisi vielä tilata. Nelisataseen tulee ulkosuodatin ja tarvittaessa sitten sisäsuodatintakin, kasvirapulaan laitamme kiertovesipumpun mattosuodatinpalikan sisälle.
Mustatetra-allas saa lähiaikoina päänlisäystä, haemme sinne somia pieniä mustatetroja ja loistobarbeja. Testasimme viikonloppuna kookosluolan tekoa, kaksi kookosta palasteltiin ja jälkimmäisestä tuli oikein lupaava luola mustatetra-altaan partista varten.
Tämä akvaarioiden suunnitteluvaihe on työteliästä, josko myös antoisaa. Eniten risoo tekniikkapuoli: kokemusta on vielä niin vähän, että olen viisaampien neuvojen varassa, kun valitsen suodattimia sun muita. Kalaston ja kasvien valinta sujuu näppärämmin, koska olen aika yksioikoinen mieltymyksissäni.
Nyt kun lasiseiniä alkaa olla talossa runsaammasti, alkaa olla ongelma, miten niitä nimittää. Enää ei voi puhua vain akvaariosta, ja litroilla puhuminen tuntuu jotenkin… no, tekniseltä. 189-litraista nimeän jo sujuvasti kasvirapulaksi, vaikka altaassa on tällä hetkellä vain talouspaperia altaan putsaamisen jäljiltä eikä kasveista, ravuista saati hiekasta ja vedestä tietoakaan. Ensimmäinen saa luultavasti kutsumanimekseen joko pikkuallas tai makuuhuoneen akvaario, ellei sitten viitata purkin pääkaloihin intiaaninsulkiin (jälkikasvun mielestä tosin rubiinitetrat ovat mielenkiintoisempia, kun niissä on väriäkin).
Isot altaat sijoittuvat molemmat ns. kodinhoitohuoneeseen, joten paikan mukaan niitä ei voi nimetä. Luultavasti 330-litraisesta, tämänhetkisestä mustatetra-altaasta, tulee barbiallas, koska sen pääkalana ovat loistobarbit. Isoimmusta lasilaatikkoa voisi nimetä vaikkapa monnistankiksi, koska tämänhetkisten suunnitelmien mukaan se on ainoa, missä on monnisia. Juuri siksi pohjapinta-alaa haluttiin mahdollisimman paljon, että pohjakaloilla on, mitä tonkia (kunhan eivät nypi kasvejani irti!).
Tätä nykyä ajatukseni pyörivät hyvin aktiivisesti noiden akvaarioiden ympärillä, välillä jopa uuvuttavuuteen asti. Onneksi — jos kaikki sujuu hyvin — tiedän, että elo rauhoittuu sillä rintamalla kummasti, kun purkit ovat ns. valmiina. Oikeasti valmiitahan niistä ei koskaan tule, mutta jo siinä vaiheessa, kun jokaisessa tankissa on asukkaat sekä riittävästi sisustusta ja ainakin nopeastikasvavia kasveja, alkaa seesteisempi elo. Silloin suunnitteluun uppoava aika vapautuu tankkien ihailemiseen ja hoitamiseen.
Erityisesti tuohon ihailemiseen toivon mukaan löytyy runsaasti aikaa, nythän on tulossa paljon mielenkiintoisia uusia asukkaita! Loistobarbeja odotan innokkaasti, ison altaan kohokohtana ovat monniset ja kenties selkäuimarit, ja kasvirapulan pikku rapusiin osaan odottaa hullaantuvani. Onneksi kaikki eivät tule kertarysäyksellä: loistobarbeja pääsen ihailemaan pian, ison altaan väki saadaan ehkä maaliskuussa, ja rapusia luulen uskaltavani tuoda uuteen kotiin siinä vaiheessa, kun kevät on lämmennyt. Siinä vaiheessa, toivon, alkaa rauhallinen rinnakkaiselo lasiseinien kanssa.