Merkinnät teemasta ''

Nokiset evät

Piti oikein katsoa kahdesti aamulla loistobarbeja. Osalle oli ilmaantunut sitten viime näkemän nokea eviin.

No eihän se tietysti nokea ole, mutta mustaa kaikki tyynni. Pientä tummuutta evissä oli ollut jo aiemmin, mutta nyt musta väri oli muuttunut huomiotaherättäväksi. Pieni seikkailu internetissä kertoi, että musta evissä on hyvinvoivan koiraskalan merkki. Meillä on siis nähtävästi ainakin kuusi hyvinvoivaa, oranssikylkistä loistobarbikoirasta altaassamme.

Jäljellejäävistä kahdeksasta valtaosa on selvästi kalpeampia eli naaraita, pari on melko oranssinhohtoisia, potentiaalisia koiraita. Mitään takeita ei tosin ole siitä, etteikö mustaeväisiä olisi seitsemän; laskennassa on haasteensa, kun fisut viipottavat allasta päästä päähän. Alan ymmärtää, miksi näiden kalojen sanotaan tarvitsevan runsaasti vapaata uimatilaa.