Merkinnät teemasta ''

Univelan maksua

Kyllä huomaa, että viime viikot ovat olleet aikamoista vaakalentoa: nyt väsyttää. Hurja rumba loppui sunnuntaihin, ja nyt on enää leppoisa toukokuu edessä ennen kesää. Nyt on se hetki, kun kroppa vaatii menetetyt yöunet takaisin.

Eilisiltana nukahdin jo likimain 24:n alkutekstien aikaan, ja yhä haukotuttaa. Vie varmaan viikon, parikin, ennen kuin olen taas normaalijamassa.

Mutta se on tärkeintä, että vaikka väsyttää, on mieli korkealla. Edessä on kuitenkin Ishtarin tekoa ja teematuntien pitoa, aleksandrialaismekon koristelusta puhumattakaan, joten tekemistä ja haastetta piisaa. Päässä surraa ideoita, joten toivon mukaan edessä on tuottelias aika.

Hymyilyttää

Olen hymyillyt perjantaista asti lähes tauotta. Perjantaina oli tanssiryhmieni kevään päätöstapahtuma Onnenvärinät. Tapahtuma onnistui erinomaisesti lievästä ennakkostressistä huolimatta. Koko tanssiporukka oli perjantai-illan päätteeksi yhtä hymyä, ja positiivinen palautevirta on jatkunut illan jälkeen vuolaana.

Lauantaina reissasimme Alhenan kanssa Tampereelle esiintymään Mihrimah ry:n näytöksessä. Reissu oli oikein onnistunut ja sädehdimme tyytyväisyyttä paluumatkalla. Sunnuntaina oli vielä yksi esiintymiskeikka.

Josko kaikki esiintymiset olivat hyvin hymyilyttäviä tapahtumia, niin kestohymyn tuottaa tieto siitä, että minut on valittu esiintymään Yallan perjantai-illan näytökseen. Hymyä pukkaa ihan väkisinkin!

Olen likimain toipunut esiintymisviikonlopusta. Illalla alkavat teematunnit, ja lähin 6½ viikkoa kuluu sujuvasti aleksandrialaismekkoa koristellessa. Täytyy saada ommeltua paljetti poikineen, jotta voin se mekko päällä astua Yallan lavalle.

Mutta kuiteskin hymyilyttää. Kauankohan hykerrys jatkuu?

Keväinen korukuume

On kaksi asiaa, joita ilman olo tuntuu alastomalta: korvakorut ja nilkkaketju. Korvakorut sain kahdeksanvuotiaana, ja sittemmin erilaisia korvakoruja on kertynyt laatikollinen. Nilkkaketjuihin hurahdin joskus yläasteikäisenä, ja sen jälkeen otin joka kevät pikkukenkien myötä nilkkaketjut esiin. Sittemmin nilkkaketjusta on tullut ympärivuotinen jalkani koriste.

Tätä nykyä, kun teen koruja itse, en ole enää riippuvainen kauppojen tarjonnasta, se kun ei yleensä kohtaa makuani ja toiveitani. Sanottua ei ole, että omatekemäkään on juuri sitä, mitä haluan, ainakaan ensimmäisellä yrittämällä…

Nyt korupajassani valmistuu kasoittain korvakoruja, tosin valtaosa menee myyntiin. Kevään kunniaksi tekee mieli käyttää värejä; koska puen ylleni vain punaisen ja violetin sävyjä, on mukava tehdä myytäväksi tavallisten värien lisäksi myös limevihreää ja sitruunankeltaista. Löysin muutamia oikein inspiroivia lasihelmiä.

Ankarasti yritän myös kuluttaa kivihelmivarastojani. Vaatii yllättävän paljon tahdonvoimaa muuttaa kauniit kivet koruiksi — jään miettimään, tuliko korusta varmasti kivien arvoinen vai olisivatko kivet olleet enemmän edukseen jossain toisessa korussa. Ehkä ajan myötä luopuminen helpottuu. Esimerkiksi kauneimmatkaan kankaat eivät enää jää vainoamaan, vaan kun niistä on vaate tehty, niin siihen olen tyytyväinen. Siksi kai kankaat pahimmillaan odottelevat vuosia, että niille löytyy juuri se oikea malli.