Merkinnät teemasta ''

Kaavanlukutaito

Posti kantoi tänään uusimman Ottobre design -numeron 5/2007, naisten malliston. Tapani mukaan uppouduin talon mukavimpaan nojatuoliin ja ryhdyin selaaman lehteä.

Ensireaktio: höh, yhtä ja samaa. Ei kiva hame, ja se on joka sivulla. Höh. Sitä paitsi ruskeat kankaat eivät ole kivoja. Kolminkertainen höh.

Sitten — tapani mukaan — otin “sen oikean” lukukierroksen. Avasin lehden kaavaselostusten kohdasta ja kävin kaavat läpi. Ja kas kummaa: lehtihän on pullollaan loistavia ja mainioita malleja!

Ihana vintage-paitapusero (1), ja varsinkin se ryppyhihaversio (2). Neulospusero-neuletakki (5, 7) näyttää hyvältä mallilta, varsinkin jos pääaukon vaihtaisi V-malliseksi. Rypytetty trikootunika (malli 12, no, ehkä sekin V-aukkoisena) täytyy tehdä heti ensimmäisenä!

Juuri sellainen vetoketjuhuppari (19), mitä olen halunnut tehdä, kunhan vaihdan kengurutaskut sivusaumataskuiksi. Aivan ihana trenchcoat (20) — kunnon välikausitakkihan minulta puuttuukin! Ja sokerina pohjalla farkut (10), tismalleen sitä, mitä olen kaivannutkin: hitusen madallettu vyötärö ja sekä kapeat että levenevät lahkeet. Täydellistä!

Ja jopa se kaarrokehamekin (3, 4, 9, 18) voisi olla käyttökelpoinen, eikös minulla ollut juuri tuohon sopivaa kangasta varastoissani…

Tämä lehti paljasti jälleen kerran sen, että kaavalehtien valokuvia on ihan turha katsella. Koko Ottobre designin numeroon ei ollut kuvattu ensimmäistäkään vaatetta, jonka haluaisin itselleni (mustia farkkuja ja valkoista paitapuseroa lukuunottamatta). Kaikki vaatteet olivat ruskeaa, vihreää, sellaisia värejä, joita ei kaapistani löydy. Mallitkaan eivät näyttäneet kuvissa kovin kummoisilta.

Mutta kaavapiirroksista paljastui se, mikä vaatteita ompelevalle on olennaista: millainen vaate itse asiassa on. Millaiset kappaleet, millaiset leikkaukset, miten samaa kaavaa voi hyödyntää. Ompeluselostukset kertovat, millaisista materiaaleista vaate on toteutettu — ja toisaalta rivien välistä voi lukea, millaisesta materiaalista voisin itse vaatteen tehdä.

Suosikkejani ovat sellaiset kaavat, joissa yhteen peruskaavaan on annettu variaatiomahdollisuuksia: erilaisia hihoja, lahkeita, taskuja, päänteitä sun muuta. Sellaiset kaavat tulee useammin piirrettyä ja käytettyä, moneen kertaan. Ottobre design tarjoaa sellaisia kaavoja aika usein — siinä yksi syy, miksi pidän julkaisusta kovasti.

Mutta missä ihmeen välissä minä nuo kaikki vaatteet itselleni teen?

Vaikeinta on aloittaa — ja lopettaa

En ole kuukausiin tehnyt oikeastaan mitään. Ne kuuluisat antibioottikuurit söivät minua niin paljon, ettei ole riittänyt voimaa ja tarmoa saada aikaiseksi. Pieninä pyrskähdyksinä joskus löytyy inspiraatiota, mutta voimaa ei tahdo olla siihen, että saisin jotain tehdyksi.

Alkuun pääseminen on niin vaikeaa. Kyllähän sitten, kun homma on hyvin aluillaan, on joskus jopa mukava jatkaa. Mutta mistä löytyisi se kipinä, jotta ylipäänsä saisi itsensä liikkeelle?

Olen viime aikoina saanut aikaiseksi lähinnä listoja siitä, mitä pitäisi tehdä. Siinä mielessä suomalaiset sananlaskut ovat väärässä, että hyvin suunniteltu ei tosiaan ole puoliksi tehty, se on vasta hyvin suunniteltu. Suunnittelun jälkeen täytyy vielä paiskia töitä ihan tosissaan, jotta saa joskus jotain valmista.

Jää kuluneelta kesältä sentään jotain konkreettista käteen (tässä kohti ei lasketa monia pikkuprojekteja, kuten koruja ja vastaavia): juhannuksen jälkeen aloitettu villapaita uhkaa valmistua! Jäljellä on enää koko joukko pääteltäviä langanpäitä ja kauluksen (viides) uudelleenkiinnitys.

Tästä päästään toiseen vaikeaan asiaan: lopettamiseen. Kun homma on hilkkua vaille valmiina, se hilkku on yleensä jotain todella tylsää ja vaivalloista. Aika moni projekti on jäänyt odottelemaan hilkkuinspistä (mikä ei tietysti koskaan tule). Harva asia tulee ihan oikeasti valmiiksi.

Toinen vaihtoehto on, ettei tiedä, milloin projekti on jo valmis. Asioitahan voi viilata loputtomiin, vaikkapa tekstiä tai lehden taittoa. Onneksi on deadline, joka pakottaa lopettamaan joskus. Mutta kaikilla asioilla ei ole deadlineja — ja siksi ne eivät ikinä valmistukaan.

On vielä kolmas asia, joka tihkoo niin vietävästi. Se on virheiden korjaaminen: ompelus menee pieleen ja se pitäisi purkaa. Aika monta hommaa odottelee purkuinspistä, eikä sekään saavu koskaan.

On vain pakko kääriä hihat.