Merkinnät teemasta ''

Adventtiaika alkoi

Tänään oli kirkossa alle kouluikäisten adventtihartaus. Siitä alkaa joulunodotus tai ainakin jonkinmoinen henkinen valmistautuminen siihen tosiasiaan, että joulu tulee myös tänä vuonna.

Lauloimme illalla Hoosiannaa ja muutamia muita tuttuja joululauluja. Ehkä pikkuhiljaa rohkenen laittaa joululevytkin soimaan – ei kai niihin enää ehdi kyllästyä?

Lukukauden loppu lähenee

Tänään digikuvakurssi ja Tarinatorstai kokoontuivat viimeistä kertaa. Kevätkaudella torstai-illat täyttää kaksi digikuvakurssia, ja ensi syksynä uskoisin jälleen ohjaavani Tarinatorstaita. Silti mieli on haikea: yhteinen syksy on lopussa.

Monet ihmiset ovat käyneet vuodesta toiseen uskollisesti kirjoittajaryhmissäni, samoin monista tanssijoista on tullut kanta-asiakkaita. Olen ohjannut tällä seudulla kirjoittajia vuodesta 1997 ja tanssijoita vuodesta 2002, joten aika sitkeitä sissejä ne konkarit ovat.

Pitkäjänteinen opetus on mukavaa, ihmiset kehittyvät ja pitkän ajan kuluessa kehityksen ehtii nähdä myös opettaja.

Joskus on hauska vetää näitä lyhyitä kursseja, joissa tutustun ihmisiin, ohjastan heitä palan matkaa ja päästän sitten jatkamaan matkaa uusien oppien kera. Yliopistossa luennoidessani tämä se oli sääntönä: katselin kasvoja lukukauden, pikkuhiljaa niistä tuli tuttuja, ja sitten lukukausi oli ohi. Seuraavalla lukukaudella taas uudet ihmiset.

Tanssiryhmät jatkavat vielä kaksi viikkoa. Sopivasti samoihin aikoihin valmistuu joulukuun toinen iso taittoprojekti. Kivalta näyttää vaihteeksi sekin, että kalenterissa on pari viikkoa ihan tyhjää. Jos ei joulua lasketa.

Kynttiläostoksilla

Minä pidän pöytäkynttilöistä. Ne palavat hitaammin kuin hoikat antiikki- tai kruunukynttilät, eivät lämmitä liikaa, niin kuin tuikut tuppaavat tekemään. Polttaisin mielelläni paksuja kynttilöitä useamminkin.

Mutta minulla on alustaongelma. Olen osallistunut kirjoituskilpailuun vuonna 1986, ja voitin sieltä pienen metallilautasen. Se on juuri passeli kynttilälle. Valitettavasti sen koommin ei kirjoituskilpailupalkintoina ole ollut metallilautasia, joten alustojen määrä on jäänyt yhteen.

Kävin tänään kiertämässä paikallisen lähikaupan valikoimat. Löysin pari kynttilän alle tarkoitettua lasilautasta, mutta olivat pahalaiset ruskeita ja vihreitä. Ei sellaisia voi katsella! Suurin osa kynttilöiden alle tarkoitetuista lasialustoista on puolen pöydän kokoisia. Nähtävästi valmistajat ovat tuumanneet, että kuka sitä yhtä pöytäkynttilää polttaisi, kun voi samalla vaivalla pistää niitä ryhmän loimuamaan.

Iittala, vaikka muuten onkin valmistanut ihania kynttilänjalkoja, ei ole ymmärtänyt, että myös pöytäkynttilöille pitäisi olla soveliaat alustat. Onneksi Opalta löytyi 17-senttinen metallilautanen, vähän ison puoleinen, mutta muuten ylen style. Nyt kun nettiä kävin selaamaan, niin löytyihän sieltä samaa sarjaa myös pienempiä lautasia. Mahtavatkohan puolestaan mennä liian pieniksi.

Kävin kaivamassa varastosta yli kymmenen vuotta vanhan, koristeellisen kynttilän ja laitoin sen metallilautaselle. Jospa siitä alkaisi vanhojen pöytäkynttilävarastojen harvennus.

Jouluisen korttikuvan metsästys

Lauantaina ajoimme hämärän tultua kotiin. Pikkupakkasessa lumi kimmelsi auton valoissa kuin Disneyn piirretyissä elokuvissa. Greipin kokoinen möllykkäkuu oli taas uudella kierroksella. Oli kova kiire, että ehti vielä ruokakauppaan.

Vaikka tänään lämpötila oli niukasti plussan puolella, metsässä oli aivan talvi. Lunta sateli eilen parisen senttiä, ja kaikkialla oli pehmoinen, valkoinen kerros. Mietin aamusta, kannattaako kameraa ottaa joukkoon, ja arvelin, että lämmin on sulattanut kaiken kuvaamisen arvoisen.

Kun illalla kannoin opetuksen jälkeen kasseja autoon, oli pakko pysähtyä katselemaan koivua pihavaloissa. Satoi kevyttä pakkaslunta, ja koivu oli kuin kiedottu pitsiin ja tylliin. Minun ja täydellisen joulukorttikuvan väliltä puuttui vain kamera.

Olen laiska ottamaan kameraa esiin. Sitä paitsi pakkasessa tulee kylmä. Lauantaiaamuna oli talven ensimmäinen kunnon pakkasaamu, miinus kymmenen kieppeillä, mutta vilua uhmaten lähdin kamera tanassa kuvaamaan häkellyttävän kokoista kuuta. Lopputulos: liian lyhyt putki, kuu ei näyttänyt kummoiselta. Lisäksi kameraan oli jäänyt valotuksen säädöksi puolentoista aukon alivalotus, joten aamukuvista tuli todellista hämärämpiä.

Onneksi kynttilöistä saa jouluisen kuvan – sisällä, kodin lämpimässä.

Suunnitelma ja sen petrattu versio

Ostin taannoin Outilta valkoisia pitsiakaatteja, ihan pelkästään sen vuoksi, että varhemmin Ullalta ostamani siniset pitsiakaatit olivat hurmaavia (siitä huolimatta, että olivat sinisävyisiä, mutta ne menivätkin firman varastoon).

Nauhallinen kuusimillisiä valkoisia pitsiakaatteja ja toinen mokoma litteitä ovaaleja, pituus 8–9 milliä, osoittautuivat muita pitsiakaatteja hillitymmiksi ja suunnattoman haasteellisiksi yhdisteltäviksi. Olen ottanut ne aina parin kuukauden välein esille erilaisten kivien ja lasihelmien kanssa, enkä koskaan löytänyt mitään, minkä rinnalla ne alkaisivat hehkua.

Lopulta jokunen viikko takaperin luovutin: jos mikään ei sovi valkoisiin pitsiakaatteihin, niin olkoot keskenään! Purin nauhat ja lajittelin kauniit helmet, siedettävät yksilöt ja tavalla tai toisella sudet kappaleet erikseen ja ryhdyin miettimään, mitä ihmettä niistä loihtisin.

***

Lukuisien laskelmien ja kokeilujen myötä totesin, että helmiä olisi riittävästi lyhyeen kaulakoruun, rannekoruun ja yksinkertaisiin korvakoruihin. Valitsin korvakoruihin kauneimmista yksilöistä kaksi pyöreää ja kaksi litteää helmeä, sen jälkeen kaulakorun keskushelmiksi ihastuttavimmat pyöreät ja sen molemmin puolin kiehtovimmat litteät. Ja sitä rataa. Välihelminä valkoisten pitsiakaattien rinnalla toimivat parhaiten harmaat helmiäissiemenhelmet, ja pienen ripauksen ylellisyyttä toivat pienet, hopeiset Balin välihelmet (korujen peruskauraahan ne ovat, mutta aina yhtä ihastuttavia).

Kun olin saanut kaula- ja rannekorut siihen mittaan, että hopeiset puristushelmet olivat littanoina, sain korvakoruoivalluksen. Paha kyllä, petrattuun suunnitelmaani tarvittiin yhteensä kuusi pyöreää ja kuusi litteää helmeä. Koska kaikki kauniit ja pääosa siedettävistäkin oli jo käytetty, jouduin syynäämään jäljellä olevat muutamaan kertaan ja valitsemaan niistä persoonallisimmat, jotka näyttäisivät korvakoruissa parhaimmilta. Tai edes siedettäviltä.

Kaikkinensa en ollut kovin otettu setistä, kun sain sen viittä vaille valmiiksi. Olihan se, mutta kovasti mieto. Tänään lopulta kasasin korvakorut, tein niihin koukut ja kiinnitin kaula- ja rannekoruihin lukot. Sonnustauduin uuteen korusettiini, menin peilin eteen ja…

… totesin, että minulla on varsin hurmaava ja hienostunut korusetti, joka istuu melkein mihin asuun tahansa. Ja mikä tärkeintä, siinä on kivat korvakorut!

Olen tosin iltapäivän mittaan keksinyt jo, miten korvakoruista saisi vieläkin komeamman näköiset. Mutta siihen tarvittaisiin lisää helmiä, ja kuten todettua, nämä pitsiakaattinauhat on nyt loppuun kaluttu eikä niiden rinnalle istu mikään.

***

Nyt korunurkkauksessani odottaa paitsi pari tilausprojektia myös koko joukko uusia helmiä, joista viimeisimmät kotiutuivat perjantaina Outin varastonharvennuksesta. Olisi taas aika tehdä eikä vain hamstrata.