Pieniin päin
Fridayjakelun osoitteena akvaario
Istuin nenä kiinni kasvirapulassamme ainakin vartin ja tein häkellyttävän havainnon: meille on tulossa paljon, paljon, paljon pienokaisia.
Kun syyskuussa päätin vaihtaa ison osan rapulan kasveista, sain hengiltä koko tulisukakantamme ja muutaman kirsikka- ja vihersukaravunkin siinä sivussa. Kaikki poikaset heittivät nähtävästi siinä rytäkässä henkensä, sillä keskenkasvuisia yksilöitä ei sen koommin ole altaassa pyörinyt. (Vastakuoriutunut sukaravun poikanen on ymmärtääkseni noin kaksi millimetriä pitkä, joten joutuvat kasvamaan jonkinmoisen tovin, ennen kuin ne lähes 200-litraisesta akvaariosta tulee huomanneeksi.)
Kirsikat ja greenit ovat olleet hyviä lisääntymään, jälkimmäiset varsinkin. Nyt bongailin reilut kymmenkunta kantavaa yksilöä, ja mikä ilahduttavinta, niistä moni oli kirsikkasukarapuja.
Uusi kanta tulisukarapuja kotiutui tarkalleen neljä viikkoa sitten, ja joukossa oli yksi sellainen naaras, jolla oli munat. Sukaravut kantavat munia keskimäärin kolmisen viikkoa, joten ynnälaskutoimituksen perusteella poikasten kuoriutumishetken olisi pitänyt jo mennä. Silti päivästä toiseen altaassa polskutteli iloinen kantava tulisukarapu.
Tänään bongasin rapulassa yhden pikkuruisen, ehkä kolmimillisen tulisukaravun poikasen. Niitä saattaa hyvinkin olla altaassa koko liuta, mutta todistettavasti ainakin yksi poikanen on. Tämä vahvisti epäilykseni: valmistuksessa on jo toinen erä tulisukapienokaisia.
Sukaravut ovat näppäriä lisääntymään, ja altaassa käy aikamoinen vilske. En pysty arvioimaan, montako viiksiniekkaa siellä uiskentelee, mutta arvatenkin reilusti sadan toisella puolella; aivan yhtä hyvin altaassa voi olla parikin sataa sukarapua. Nyt alkaisi olla aika ottaa haavi käteen ja poimia osa populaatiosta toiseen altaaseen. Ei tarvitsisi asukkaiden käydä joukkotappeluja ruokatablettien äärellä.