Merkinnät teemasta ''

Rikkoutuvia lupauksia

Vielä ehtii pohjustamaan vuodenvaihdosta bloggaamalla. Taitaa olla uuden vuoden lupausten aika.

Olen yleensä tehnyt lupakset maailmojasyleilevällä katsannolla, jolloin toteutuminen on ollut tulkinnasta kiinni. Tällä kertaa jäsennän lupaukseni konkreettisesti, ja otan avukseni blogini kategoriat. Todennäköisesti kategoriat kuvastavat elämäni merkityksellisiä asioita, joten teen yhden käpäliintuntuvan lupauksen per kategoria. Tällä hetkellä kategorioita on 14, joten paljon täytyy luvata…

***

Akvaariot: Vuonna 2008 laitamme sen suurimmankin akvaarion käyttöön. (Kuulostaa helpolta lupaukselta, mutta historian valossa voi osoittautua haasteelliseksi.)

Diabetes: En voi luvata hoitaa lapseni diabetesta yhtään paremmin, koska parhaamme teemme koko ajan. Mutta jotain voisin tehdä paremmin: yritän purkaa verensokeriarvot vihkoon tiheämmin. Tällä hetkellä kirjaan vain syödyt hiilarit ja pistokset päivittäin, vs-arvoja joudun välillä kaivelemaan useammalta viikolta koneen muistista.

Duunit: Puoliltaöin muuttuu ainakin yksi asia: toiminimestäni tulee arvonlisäverovelvollinen. Sitä myöten tulee lisää kirjanpidollisia toimia. Lupaan pyrkiä asennoitumaan kirjanpitoon iloisena haasteena, jota ei tarvitse lykätä viimeiseen mahdolliseen hetkeen.

Elämä: Varaan aikaa perheelle ja yritän olla perheaikanani hyväntuulinen, toisin sanoen en anna tekemättömien töiden painaa mieltäni.

***

Korut: Muutan vähintään 25 prosenttia omasta helmivarastostani koruiksi (toim. huom. tämänhetkisestä helmivarastosta, uusia ostoja ei lasketa). Firman helmivarannon puolella tavoiteprosentti on huomattavasti korkeampi, sovitaanko 65 prosenttia.

Kuvat: Otan kameran esiin useammin. Kameralla ei ole pakko kuvata yli sataa otosta kerralla, kolmekin riittää.

Käsityöt: Tämä on rinnakkainen korulupaukselleni: kankaat muuttukoot vaatteiksi ja muiksi käyttötuotteiksi älköönkä maatko laatikoissa. Neljännes on aivan liian optimistinen määrä, mutta jos vaikka kymmenesosa kankaista siirtyisi ensi vuonna käyttöön.

Liikkeelle: Ishtarin puolella ehdin jo lupaamaan, että parannan tanssiedellytyksiäni aktiivisemmalla kehonhuollolla. Pikkuhiljaa sitä alkaa huomata, että kertyneet vuodet vievät toimintakuntoa alaspäin. Jos huomaan kropan rapistuvan jo reilusti alle nelikymppisenä, niin mitä ihmettä onkaan odotettavissa parinkymmenen vuoden päästä?

Miksi?: Yritän olla ottamatta pulttia ihan jokaisesta asiasta. No joo, tämän lupauksen rikon, ennen kuin pikkuviisari on kiertänyt kellon. Mutta jos vaikka yrittäisin laskea edes viiteen, ennen kuin savu alkaa nousta.

***

Peilissä: Pieni mutta merkittävä lupaus: pyrin nyppimään kulmakarvat säännöllisesti. Arvatkaa, mitä olisi pitänyt tehdä noin kolme viikkoa sitten…

Sanat: Tämä taitaa olla yksi tärkeimpiä lupauksiani. Ensi vuonna etsin aikaa kirjoittamiselle. Ei pelkästään työhommille ja blogille, vaan sille Omalle Kirjoittamiselle. Uskaltaisinko luvata, että yksi näytelmä valmistuu vuonna 2008…

Sitä ja tätä: Pakko kai tämäkin on luvata: siivoan useammin. Siis muutakin kuin akvaarioita.

Sävel: Rinnakkaista sanat-kategorialle. Vuonna 2008 istun pianon ääreen ja kirjoitan lauluja. Ainakin viisi.

Tanssi: Kaksi iskemätöntä, upeaa tanssiasua odottaa juuri niitä oikeita koreografioita. Vanhempi puku on viininpuna-hopeinen Hanan, kaksiosaiselta näyttävä kokopuku; uudempi on Peppinan ompelema punainen kaksiosainen, jossa on mausteena turkoosia. Lupaan tehdä tänä vuonna soolokoreografiat, joissa puvut pääsevät oikeuksiinsa.

***

Vuoden päästä nähdään, mikä on lupausten toteutusprosentti. Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!

Huomista odotellessa

En ole joululomalla lukenut vasta kuin yhden pienoisromaanin, Mika Waltarin Ei koskaan huomispäivää. Luin Waltarin pienoisromaanit ensimmäistä kertaa parikymppisenä, ja ne kolahtivat silloin kovasti. Ei koskaan huomispäivää oli juuri nyt luettuna paitsi suurenmoinen myös hyvin ahdistava. Luulen, että tässä elämäntilanteessa pienen lapsen kuolema, vaikka kuinka fiktiivinen, tuntuu pahemmalta kuin silloin, kun omaa perhettä ei vielä ollut.

Waltarin kokoelman esipuheessa käytettiin sekaisin sanoja “pienoisromaani” ja “novelli”. Jäin miettimään, missä raja kulkee. Noin periaatteessa tavanomainen romaani ja keskimääräinen novelli on helppo erottaa toisistaan: pitkä teksti on romaani ja lyhyt novelli. Sisältöanalyysissa novelli keskittyy yhteen asiaan, yhteen tapahtumaketjuun, romaani on monitahoisempi.

Mutta mikä on pienoisromaani? Nimi viittaisi siihen, että kyseessä on romaani, joka on pakattu pienempään tilaan. Toisaalta käsitettä tunnutaan käyttävän pitkästä novellista. Englannin kielessä hämäävästi romaanin vastine on novel, kun taas novellia vastaa short story. Tekstit, jotka osuvat novellin ja romaanin välimaastoon, ovat englanniksi novella ja sitä lyhyempi novelette.

Ihmisellä on halu kategorisoida ja määritellä asioita, mutta lukuelämyksen kannalta sillä ei liene suurta merkitystä, onko teksti novelli, romaani vai jotain siltä väliltä. Yhteistä kaikelle proosalle on muutos: tilanteet ja tapahtumat muuttavat ja kasvattavat henkilöitä. Siinä sivussa kasvaa lukijakin.

Asteen tarkkuudella

Ruoanlaittotaitoni on sitä luokkaa, että ei sen niin väliä ole, onko uunissa 175 vai 200 astetta. Luultavasti sillä käytännössä on jotain merkitystä, mutta en ole osunut sapuskoissani huomaamaan.

Saunassa minulle riittää, kunhan lämmintä on yli 60 ja alle 90. Ihanne varmaan osuu johonkin 70 asteen kieppeille, mutta ei sekään nyt niin tarkkaa ole.

Eikä silläkään nyt niin suurta merkitystä ole, onko pihalla 15 vai 20 astetta, jos verrataan lämpöasteita keskenään tai miinuslukemia toisiinsa.

Mutta sillä on iso väli, näyttääkö ulkomittari joulukuussa 2 astetta plussaa vai miinusta. Nyt liikutaan siellä plussapuolella (vettä on satanut koko päivän lokakuiseen malliin), huomenna osutaan ennusteiden mukaan nollalinjalle ja maanantaina tipahdetaan hyvällä tuurilla parisen astetta miinukselle. Maltan tuskin odottaa!

***

Toivon myös, että lämpötilan lasku tuo mukanaan valkoisen maan. Paikallisella valtatiellä on normaalisti katuvalot, siis tällä viiden kilometrin pätkällä, jota tiheimmin autolla eestaas sahaan. Nyt yksi tolpista on kumossa ja se tärkeä piuha valonlähteiden välillä kahtena palana. Pimeyttä piisaa, märkä maa imaisee oman auton valot ja pisarat tuulilasissa heijastavat vastaantulijoiden valot miljoonakertaisiksi.

Ei minulle normaalisti ole niin väliksi, näyttääkö oma mittarini kahdeksankympin alueella 80 vai 75, vaikka ohikiitävien mielestä kumpikin on liian vähän. Mutta kun en näe ratin takaa sen vertaa, että uskaltaisin kiihdyttää kuuteenkymppiin, alkaa vauhdin puute häiritä jo itseänikin.

Mutta mieluummin viittäkymppiä todennäköisesti tietä pitkin kuin kahdeksaakymppiä ojaan tai valopylväisiin.

Päivänvaloa odotellessa

Eilen kannoin takaisin olohuoneeseen muutaman helmilaatikon, jotta sain esiteltyä likimain-kälyille, minkälaisista helmistä koruja sopii toivoa. Olin raivannut kaikki koruntekovärkit pois joulun tieltä – raivatun olohuoneen iloa kesti siis melkein kolme päivää.

Yritin siinä sitten pyöritellä muutaman korun kasaan tai ainakin betavaiheeseen, mutta aina puuttui jotain: työkaluja, tarvikkeita, materiaaleja… Yksi kerrallaan olen hakenut jokaisen helmilaatikkoni ja työkalupakkini takaisin olohuoneeseen. Ihan turha kuvitella, että pärjään pelkillä kivihelmillä tai siemenhelmillä, tarvitsen kuitenkin myös langat, pihdit ja muut värkit.

Väsäilen jälleen yhtä aikaa noin neljää eri korua, jotta näkisin, mistä syntyy ja mitä. Korunteon tärkein vaihe on materiaalien yhteensovittelu: jos yhdistän näihin tätä, niin mitä syntyy? Jotta voin kokeilla yllätyksellisiä materiaaliyhdistelmiä, kaikkien materiaalien pitää olla käpälän ulottuvilla, mielellään valmiiksi levitettyinä.

Nyt pöydällä odottelee päivänvaloa pari erilaista versiota punaisen korusetin helmiyhdistelmistä. Tässä tapauksessa odotan kirjaimellisesti päivänvaloa: loisteputken keinovalossa yhdistelmät näyttivät herkullisilta, mutta noin kello yhdeltätoista aamupäivällä minua voi odottaa yllätys.

Joulun tärkeimmät numerot

Toinen joulu diabeteksen kanssa. Se sujui jo vähän varmemmin kuin ensimmäinen joulu, vähän enemmän sovellellen ja enemmän arvioiden. Arkiset hiilarimäärät on ylitetty reilusti, ja insuliinia on pistetty sen mukaan. Välillä on onnistuttu tosi hyvin, välillä sokerit ovat olleet ennakoitua korkeammalla (kuten viime yönä kello 2.03: 16,2 – eikä aavistustakaan, minkä ihmeen vuoksi).

Ykköstyypin diabetes on siinä mielessä mukava, että lapsi saa syödä mitä tahansa ja periaatteessa järkevyyden rajoissa miten paljon tahansa, kunhan insuliinia pistetään riittävästi imeyttämään syödyt hiilihydraatit. Arkisapuskoista hiilarimäärät ovat jotakuinkin hanskassa, mutta jouluruoat täytyi setviä tätä joulua varten uusiksi.

***

Jotten joutuisi samaan jamaan jälleen ensi vuonna, tässä joulun tärkeimmät numerot – jouluisten sapuskojen hiilihydraattimäärät.

  • riisipuuro 15 hh/100 g
  • rusinakeitto 25 hh/100 g
  • perunalaatikko, maksalaatikko 15 hh/100 g
  • lanttulaatikko, porkkanalaatikko (ei riisiä) n. 8 hh/100 g

Kinkku on luonnollisesti hiilaritonta, rosollin hiilihydraatteja ei tarvitse laskea. Leivonnaisista piparkakuissa on noin 55 hh/100 g, joulutortussa 40 hh/100 g. Tarkoittaa suomeksi, että yhdessä keskikokoisessa piparissa on noin 5 hiilaria, järkevän kokoisessa joulutortussa noin 15.

***

Meillä ei karkkia ole juuri ollut tyrkyllä, ei diabetesdiagnoosin jälkeen muttei varsinkaan ennen sitä. Tänä jouluna ajattelimme, että karkkia pitää tarjota riittävän paljon. Niinpä aterioilla on pistetty reilummin inskaa ja melkein joka aterialla on syöty jälkiruokana 10–20 hiilaria karkkeina ja suklaana. Paljonko se onkaan? Tästä sopii laskea:

  • suklaakonvehti ~5 hh/kpl
  • suklaa yleensä n. 50 hh/100 g
  • tavallisen kokoiset lakupalat 10 hh/3 kpl
  • lakritsi ylipäänsä n. 70 hh/100 g
  • sekalaiset, tavallisen kokoiset karkit 10 hh/3–4 kpl
  • karkit n. 80 hh/100 g

Useimmiten ajatellaan, että kyllähän se diabeetikko voi syödä mitä tahansa, jossa ei ole sokeria. Väärin: olennaista on hiilihydraattien määrä, ei sokerin määrä. Esimerkiksi kuivatuissa hedelmissä ei ole välttämättä juurikaan sokeria, mutta hiilihydraatteja on:

  • rusinat 70 hh/100 g
  • kuivatut luumut 40 hh/100 g
  • aprikoosi ja taateli 45 hh/100 g (~3 hh/kpl)
  • mango, papaija, ananas 50 hh/100 g
  • kookos <10 hh/100 g

Tässä yhteydessä mainittakoon, että pähkinöissä hiilihydraatteja ei juuri ole (esimerkiksi manteleissa 7 hh/100 g), mutta maapähkinässä on 15 hh/100 g ja cashew-pähkinöissä melkein 20 hh/100 g. Toisaalta viimeksimainitut eivät paina paljon mitään, joten muutaman pähkinän voi natustaa hiilareista piittaamatta.

***

Jouluun kuuluu myös glögi. Valiolla on tarjolla lähes hiilariton vaihtoehto, mutta itsetehty olisi toki parasta. Tajusin hiilarimääriä syynätessäni, että omatekoisen glögin saa suhteellisen vähillä hiilareilla aikaiseksi, jos pohjana käyttää makeuttamatonta höyrymehua ja makeuttaa juoman tarpeen mukaan joko sokerilla tahi makeutusaineella. Laimentamattomassa höyrymehussa hiilareita on n. 8 hh/desi, mustaherukkahöyrymehussa vain 4 hh/desi. Käytännössä laimennetun glögimehun hiilarit tulevat sokerista, jolloin ne on helppo laskea (minipalat 2 hh/kpl, tavalliset sokeripalat 3 hh/kpl).

Tiedot sapuskojen hiilihydraattimääristä on kerätty ruokien tuoteselosteista sekä Finelin tietopankista, jota ilman arkemme ja juhlamme olisi huomattavasti nihkeämpää.