Merkinnät teemasta ''

Työvoitto (24. luukku)

Tästäkin joulusta on selvitty hengissä. Migreenin kera tosin, mutta hengissä.

Valitettavasti lämpö on noussut selvästi plussalle, joten lumesta on jäljellä enää rippeet, eikä ilmatieteen laitos lupaa sen kummempaa koko viikolle. Hyvä syy pysytellä sisällä, mutta valitettavasti syy myös jälkikasvulle viettää välipäivät neljän seinän väärällä puolella. Lisää migreeniä luvassa.

Muutama työhommakin odottaa (ensimmäiset on tehtävä valmiiksi tapaninpäivänä, iso liuta välipäivinä), mutta ajattelin silti viettää aikaa hyvän kirjallisuuden parissa. Nyt pitäisi osata päättää, mitä ryhdyn lukemaan.

Yöpöydälläni odottaa Anne Garretan Sfinksi, jonka luin ensimmäisen kerran liki 15 vuotta sitten kirjallisuuden praktikumia varten. Pinossa on myös Pasi I. Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, johon uppoutumista odotan innoissani. Omasta hyllystä olin ajatellut kerrata vanhoja opuksia: tulevan juhlavuoden kunniaksi ajattelin lukea uudelleen Mika Waltarin pienoisromaanit.

Migreeni ei osoita hiipumisen merkkejä (eihän se koskaan, paitsi sopivalla lääkeannoksella juuri sopivaan aikaan tahi nukkumalla), joten siirrän kirjallisuusputken aloituksen huomiselle. Taidan sen sijaan avata television ja nukahtaa kirimään kiinni viime yönä syntyneitä univelkoja.

Joulusta on selvitty. Huh!

Neilikasta, kanelista, inkivääristä… (23. luukku)

On asioita, jotka haluan tehdä itse, olivat sitten kuinka hankalia tahansa. Yksi niistä on piparitaikina: keitän mausteita sokerin, siirapin ja rasvan kanssa, sekoitan soodan jauhoihin ja ravistelen jauhot hiljalleen ruskeaan massaan. Leivon hyvin harvoin enkä jouluksi mitään muuta kuin pipareita, mutta piparitaikinan tekemisestä pidän kovasti.

Kanelia, inkivääriä, kardemummaa ja neilikkaa, niistä syntyy joulu.

Väki lähti kuusenhakuun, taikina on tekeytymässä jääkaapissa, josko illalla olisi piparinpaiston aika. Taidan nyt pistää proosallisesti pyykkikoneen pyörimään, vaihtaa sukaravuille vedet ja uittaa pari päivää sangossa odotelleet kasvit alunassa, jotta saan ne altaisiin ennen joulua.

***

Monissa blogeissa on toivoteltu hyvää joulua jo pitkin viikkoa. Vaikka aionkin vielä huomenissa kirjoittaa muutaman rivin sekä tänne että Ishtar-blogiin, uskoisin, että lukijakunta on jo pikkuhiljaa siirtymässä tietokoneiden äärestä kinkunpaistoon, puuronkeittoon ja glöginmaisteluun.

Tässä siis joulutoivotukseni, kerrankin kuvan kera.

Joulukortti2007

(Laiskuri tunnustaa: tämä on suoraan pienennetty laitos tämän vuoden paperikuviksi tehdyistä joulukorteista, ja vielä häjysti pienennetystä versiosta selainasetuksilla blogiinmahtuvaksi pienennetty. Parannan tapani ensi vuonna…)

Metsästysjoukot (22. luukku)

Olen hankala asiakas. Esimerkiksi kangaskaupassa minulla on yleensä suhteellisen tarkka mielikuva siitä, mitä olen etsimässä, mutta sellaista ei tavallisesti ole tarjolla. Henkilökunnan palvelualttiudesta riippuu, miten hyvillä mielin kaupasta poistun.

Kävin eilen lasten kanssa Alavuden Infossa (ei kangaskauppa, toim. huom.), ja suunnistin samaan paikkaan uudemman kerran tänään, nyt ihan yksinäni. Eilen halusin kahta tietynlaista kalenteria. Kumpikin oli lopussa, mutta joulun jälkeen haluamanilaiset kalenterit saapuvat. Eikä turhaa reissua tarvitse tehdä: minulle soitetaan, kun tuotteet ovat noudettavissa. Täydensin eilisellä reissulla sitten kopiopaperivarastojani, viimeinen riisi aukesi pari viikkoa sitten.

Tänään kävin hankkimassa joulupaketteja ynnä ammattikirjallisuutta. Kaksi tuotetta löysin ihan itse, olin molempien sijainnin kytistänyt jo eilen. Hukkateillä oli kaksi kirjaa, toinen uusi nuortenromaani, toinen kielenhuolto-opas. Niitä metsästettiin useamman hengen voimin (juuri silloin liikkeessä oli suhteellisen rauhallinen hetki), ja eipä aikaakaan, kun molemmat kirjat olivat käsissäni.

Sitten pohdiskeltiin vielä lastenkirjahyllyn äärellä, mikä teos täyttäisi pitkän kriteerilistani: suurinpiirtein satasivuinen, suhteellisen helppoa kieltä, mukaansatempaava ja koukuttava, sopii ensimmäiseksi oikeaksi itse luettavaksi kirjaksi. Pohdiskeluun upposi tovi jos toinenkin, mutta hyllystä myös löytyi aivan mainio kirja, ja vieläpä sellainen, mitä en itse olisi osannut valita.

En ole marketti-ihminen; minä haluan palvelua. En käy Infossa kovin usein, mutta haen sieltä kaikki tietyt tuotteet, kuten kynät, kopiopaperit, kalenterit ja vastaavat. Saan aina hyvää palvelua, ja jos hyllystä ei löydy, tarvitsemani tuotteet tilataan. Olen ollut tyytyväinen asiakas jo monta vuotta, ja tämän päivän shoppailureissun jälkeen olen taas entistä tyytyväisempi. Joululahjatkin sain kaupasta konttivalmiiksi paketoituina.

Kirjeen tuomaa (21. luukku)

Taisin jo marraskuulla mainita, että minulla on tapana lähettää vanhoille tutuille joulukirje. Toki korttejakin on lähtenyt maailmalle (tosin sähköpostitervehdykset lähetän vasta huomenissa), mutta suurin osa joulutervehdyksistä lähti tänäkin vuonna printattuna joukkokirjeenä.

Lopetin juuri äsken Skype-puhelun nuoruusajan ystäväni kanssa (skype-osoitteeni hän sai tietenkin joulukirjeestämme). Useampiakin sähköposteja on tullut vanhoilta ystäviltä – tässä kohti vanha ei viittaa ikään vaan kuluneisiin vuosiin. Kiitos yhteydenotoista, on kiva olla kuusalla kavereiden elämästä!

Parasta joulussa on se, että pitkät hiljaiset jaksot ja etäisyydet unohtuvat. Kirjeet, kortit, tekstiviestit, puhelut, sähköpostit (ja vaikkapa blogikommentit!) tuovat lähelle. Aikuiselämän eniten käytetty lause on “olisi kiva nähdä joskus”, mutta ihan yhtä kivaa – ja realistisempaa! – on olla muuten yhteyksissä. Voi kun vielä saisin aikaiseksi pitää yhteyttä ystäviin muulloinkin kuin jouluna!

Omenaista (20. luukku)

Omenat ovat hyviä, mutteivät kaikki omenat. Sunnuntaiomenoitsija ihmettelee kaupan omenalajikevyöryn äärellä, että eikö se riittäisi, jos olisi jotain punaista, jotain vihreää ja jotain kotimaista. Ei todellakaan!

Opiskeluaikoina söin Gloster-omenoita. Nykyisin kierrän ne kaukaa. Kauniin punaisia ja mitäänsanomattoman makuisia. (Tarkemmin ajatellen: lienevätkö enää myynnissäkään?)

Sitten söin Jonagold-merkkiä, kellertävänpunertavia ja makeampia omenoita. En minä niitäkään enää siltään viitsi syödä, mutta niistä tulee kiva omenapiirakka vähäsokeriseen kaurahiutalepohjaiseen taikinaan. Ja hedelmäsalaatissakin menestyvät mukavasti.

Granny Smith -omenat olivat jossain vaiheessa ehdottomia lemppareitani: syvän omenanvihreitä, kiinteitä ja hyvin, hyvin makeita. Tätä nykyä ostan niitä enää satunnaisesti, kuten tänään, vaikkeivät ole enää likimainkaan kalleimpia kaupan omenoista.

Toinen syömäkelpoinen vihreä lajike on Golden Delicious, josko kevätversiot ovat aika kirpakoita. Täyskokoiset vihreät (ei keltaiset) GD:t menevät mukavasti haukkailuomenana.

Siinä missä ennen söin mieluummin vain vihreitä omenoita, olen nyt siirtynyt punaisiin. Syy on ilmeinen: uusia, makoisia (ja siedettävän hintaisia) punaisia omenalajikkeita on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa tullut kauppoihin useita: Royal gala, Pink lady, Fuji

Tänään ostin jouluomenaksi Red Delicious -merkkiä. Punaista muttei syvänpunaista, maku vielä testaamatta. Aiempina jouluina olen ostanut syvänpunaisia, jauhoisia omenoita, jotka näyttävät hyvältä hedelmäkorissa mutteivät maistu erityisen omenaiselta.

Jouluomenat on hankittu, nyt pitäisi löytää jostain kätköistä se hedelmäkori…