Merkinnät teemasta ''

Melkein lajiakvaario (19. luukku)

Lapset halusivat omaan akvaarioonsa juuri niitä kaloja, joita minä en olisi halunnut. Kärsivällisesti hoin itselleni, että nyt tehdään lasten akvaariota, jolloin kalaston olisi paikallaan olla jälkikasvulle mieleinen. Silti pelkkä ajatus neontetroista tuntui… no, minusta kalan ei kuuluu hohtaa mainosvalojen tapaan.

Kun aikani olin neontetroihin asennoitunut, olin jo ehtinyt taipumaan sille kannalle, että kolmikymmenpäinen neontetraparvi ei ehkä ole pahin mahdollinen vaihtoehto. Siinä vaiheessa jälkikasvu oli jo keksinyt uudet suosikit: punapäätetran ja musta-aavetetran.

128-litraiseen ei mahdottomasti kaloja mahdu, ja jo entuudestaan altaaseen oli tulossa asukiksi meidän ensimmäinen partiksemme, joten kalastonahmuntaa täytyi sopivasti rajoittaa. Enemmän tai vähemmän demokraattisella metodilla päädyttiin hankkimaan parvi punapäätetroja (Hemigrammus bleheri), lauma piikkisilmiä (sekä ruskopiikkisilmää Pangio pangia että siaminpiikkisilmää Pangio myersi) ja yksi korupleko (Peckoltia sp.). Viimeksimainittu on muuten tähänastisista kalahankinnoistamme kallein yksittäinen kala.

Kävin noutamassa kalat tänään uuteen kotiin. Parhaillaan seurakunta kotiutuu karanteenialtaaseemme, sillä 128-litrainen on vielä kypsymässä. Uskoisin, että ennen joulua nitriitti on nollassa, joten pikapuoliin edessä on haasteellinen operaatio: koko konkkaronkka pitää saada kalastettua karanteenista isompaan altaaseen.

Käytännössä lasten altaasta tuli melkein lajiakvaario: keskivedessä asuvat punapäätetrat, pohjalla mönkivät piikkisilmät. Nyt kun olen hetken aikaa ehtinyt piikkisilmiä tihrustamaan, olen tullut siihen tulokseen, että ovat oikein symppiksiä ja somia vipeltäjiä. Punapäätetra on itse asiassa oikein kaunis kala, erityisesti pyrstön kuviointi on komea.

Vaikka kalaston valitsivat lapset, on mukava huomata, että se on myös äidille mieleen.