Merkinnät teemasta ''

Rikkoutuvia lupauksia

Vielä ehtii pohjustamaan vuodenvaihdosta bloggaamalla. Taitaa olla uuden vuoden lupausten aika.

Olen yleensä tehnyt lupakset maailmojasyleilevällä katsannolla, jolloin toteutuminen on ollut tulkinnasta kiinni. Tällä kertaa jäsennän lupaukseni konkreettisesti, ja otan avukseni blogini kategoriat. Todennäköisesti kategoriat kuvastavat elämäni merkityksellisiä asioita, joten teen yhden käpäliintuntuvan lupauksen per kategoria. Tällä hetkellä kategorioita on 14, joten paljon täytyy luvata…

***

Akvaariot: Vuonna 2008 laitamme sen suurimmankin akvaarion käyttöön. (Kuulostaa helpolta lupaukselta, mutta historian valossa voi osoittautua haasteelliseksi.)

Diabetes: En voi luvata hoitaa lapseni diabetesta yhtään paremmin, koska parhaamme teemme koko ajan. Mutta jotain voisin tehdä paremmin: yritän purkaa verensokeriarvot vihkoon tiheämmin. Tällä hetkellä kirjaan vain syödyt hiilarit ja pistokset päivittäin, vs-arvoja joudun välillä kaivelemaan useammalta viikolta koneen muistista.

Duunit: Puoliltaöin muuttuu ainakin yksi asia: toiminimestäni tulee arvonlisäverovelvollinen. Sitä myöten tulee lisää kirjanpidollisia toimia. Lupaan pyrkiä asennoitumaan kirjanpitoon iloisena haasteena, jota ei tarvitse lykätä viimeiseen mahdolliseen hetkeen.

Elämä: Varaan aikaa perheelle ja yritän olla perheaikanani hyväntuulinen, toisin sanoen en anna tekemättömien töiden painaa mieltäni.

***

Korut: Muutan vähintään 25 prosenttia omasta helmivarastostani koruiksi (toim. huom. tämänhetkisestä helmivarastosta, uusia ostoja ei lasketa). Firman helmivarannon puolella tavoiteprosentti on huomattavasti korkeampi, sovitaanko 65 prosenttia.

Kuvat: Otan kameran esiin useammin. Kameralla ei ole pakko kuvata yli sataa otosta kerralla, kolmekin riittää.

Käsityöt: Tämä on rinnakkainen korulupaukselleni: kankaat muuttukoot vaatteiksi ja muiksi käyttötuotteiksi älköönkä maatko laatikoissa. Neljännes on aivan liian optimistinen määrä, mutta jos vaikka kymmenesosa kankaista siirtyisi ensi vuonna käyttöön.

Liikkeelle: Ishtarin puolella ehdin jo lupaamaan, että parannan tanssiedellytyksiäni aktiivisemmalla kehonhuollolla. Pikkuhiljaa sitä alkaa huomata, että kertyneet vuodet vievät toimintakuntoa alaspäin. Jos huomaan kropan rapistuvan jo reilusti alle nelikymppisenä, niin mitä ihmettä onkaan odotettavissa parinkymmenen vuoden päästä?

Miksi?: Yritän olla ottamatta pulttia ihan jokaisesta asiasta. No joo, tämän lupauksen rikon, ennen kuin pikkuviisari on kiertänyt kellon. Mutta jos vaikka yrittäisin laskea edes viiteen, ennen kuin savu alkaa nousta.

***

Peilissä: Pieni mutta merkittävä lupaus: pyrin nyppimään kulmakarvat säännöllisesti. Arvatkaa, mitä olisi pitänyt tehdä noin kolme viikkoa sitten…

Sanat: Tämä taitaa olla yksi tärkeimpiä lupauksiani. Ensi vuonna etsin aikaa kirjoittamiselle. Ei pelkästään työhommille ja blogille, vaan sille Omalle Kirjoittamiselle. Uskaltaisinko luvata, että yksi näytelmä valmistuu vuonna 2008…

Sitä ja tätä: Pakko kai tämäkin on luvata: siivoan useammin. Siis muutakin kuin akvaarioita.

Sävel: Rinnakkaista sanat-kategorialle. Vuonna 2008 istun pianon ääreen ja kirjoitan lauluja. Ainakin viisi.

Tanssi: Kaksi iskemätöntä, upeaa tanssiasua odottaa juuri niitä oikeita koreografioita. Vanhempi puku on viininpuna-hopeinen Hanan, kaksiosaiselta näyttävä kokopuku; uudempi on Peppinan ompelema punainen kaksiosainen, jossa on mausteena turkoosia. Lupaan tehdä tänä vuonna soolokoreografiat, joissa puvut pääsevät oikeuksiinsa.

***

Vuoden päästä nähdään, mikä on lupausten toteutusprosentti. Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!