Merkinnät teemasta ''

Hyvissä ajoin

Meillä on vielä joulukuusi, kun se ei ole neulasiaan innostunut karistamaan. Meillä on yhä esillä kyntteliköt, jouluvalot ja ikkunassa joulukoristeet. (Yritän tänä vuonna saada ne pois ennen pääsiäistä, vaikka pääsiäinen onkin poikkeuksellisen varhain.)

Jos kauppa vielä myisi, söisin ilomielin rosollia. Meillä se ei ole erityinen jouluherkku vaan joulunalusajan perussapuskaa. Mutta rosollit hävisivät kaupan hyllyiltä jo välipäivinä.

Mistä tietää, että joulu on ohi? Siitä, että lähikaupassamme oli kylmähyllyssä – sulassa sovussa perunasalaatin ja Saarioisten porkkana-punajuuripalkkien välissä – reilunkokoisissa roveissa mämmiä.

Jo oli aikakin; pääsiäiseen on enää kymmenen (10) viikkoa.