Merkinnät teemasta ''

Juhlaa ja laskentaa

En erityisesti pidä juhlista, mutta tänään pidimme vapaaehtoisesti juhlat. Tai no, minä leivoin (!) mokkaruutuja, muuten istuin päivän tietokoneella.

Juhlan nimenä oli Sadan Kirjan Juhlat. Tarkoittaa, että lapsi oli lukenut sata romaania. Juhlan kunniaksi siis herkkuja ja ennakkolupaus pienestä lahjasta: luvassa on kirjanmerkki, jonka äiti loihtii helmivarannoistaan.

Tarkkaan ottaen Sadan Kirjan Juhlat ovat 26 kirjaa myöhässä. Ne oli tarkoitus pitää joskus syksyllä, mutta koska nämä olivat ensimmäiset SKJ:t, oli vähän hakusassa, mitä tehdään. Lopulta päädyttiin yksinkertaiseen juhlintaan. Ehkä tässäkin on ajatus tärkein?

Koulusta tuli kollektiivinen kehotus kannustaa koulukkaita lukemiseen. Meidän ei tarvitse kannustaa, kirjaan tartutaan ilomielin. Mutta tuskinpa juhlasta haittakaan on.

***

Itse voisin viettää Loogisen Ajattelun ja Laskennan juhlaa. Olen päivän (useamman, itse asiassa) istunut tietokoneellani vääntämässä excel-taulukoita. Olen saanut firman laskutussysteemit kohdalleen, nyt olen ruuvannut itämaisen tanssin kesäfestivaalin ilmoittautumistiedostoja toimintakuntoon.

Excel on ihmeellinen ohjelma. Kun sinne syöttää kaavan, se suorittaa automaattisesti kaikenmoisia laskutoimituksia. Festivaalin tarpeet eivät ole sinällään monimutkaiset: kurssi-ilmoittautumisten hinnat lasketaan yhteen ja lisätään näytöslippujen hinnat. Hienosäätöä ja variaatioita sen sijaan on: on jäsenhintaa, lippujen pakettialennusta sun muuta. “Jos on näin, niin hae hinta tuolta, mutta jos ei, niin hae se jostain muualta.”

Koska minulla on taipumusta monimutkaisuuteen, ilmoittautumistiedosto myös varoittaa, mikäli joku yrittää osallistua kahdelle päällekkäiselle kurssille tai kun jokin kurssi alkaa olla täynnä.

Kun kursseja on 36 ja näytöksiä kolme, osallistujia yli kolmesataa, jäsensihteerimme saa kirjoittaa kevään mittaan laskuja monta sataa. Kyllä kaikki mahdollinen automaatio ja virheidenkarsinta on silloin paikallaan. Vaikka sen automaation ohjelmoimiseen meneekin taas useampi päivä.