Takauma ja ennakkoväläys
Mondayjakelun osoitteena sanat
Katsoin viime yönä Lostin kolmannen kauden viimeisen jakson. Olen seurannut sarjaa ajoittain, ensimmäisestä kaudesta näin suurimman osan, toisesta ja kolmannesta sen verran pätkiä, että olen kutakuinkin kartalla.
Sarjahan on rakennettu nykyhetken (= saarella) ja takaumien vuorotteluksi. Jossain koulutuksen tahi itseopiskelun vaiheessa törmäsin ohjeeseen, jottako jokainen takauma tiputtaa sata lukijaa. Elokuvissakin tarinan kulku katkeaa, kun hypätään aivan muuhun aikaan ja paikkaan. Parhaiten tarina imaisee mukaansa, kun teksti on kronologinen ja puskee lumivyöryn lailla eteenpäin.
Lostissa takaumat olivat toimivia – puhumattakaan siitä, että ne toivat vaihtelua saaren tropiikkimaisemiin. Samoja takaumakohtauksia saatettiin käytää useampaankin otteeseen, tosin eri henkilön näkökulmasta. Mielenkiintoinen verkko.
***
Kolmannen kauden viimeisessä jaksossa oli ainakin minun näkökulmastani onnistunut käänne: takauman sijaan nähtiin katkelma tulevaisuudesta. Tämä vinksautti koko sarjan aikaperspektiivin uuteen kuosiin: tähän asti teoreettinen nykyhetki, siis haaksirikon jälkeinen aika saarella, muuttuikin menneisyydeksi. (Havainto tekstin ulkopuolelta: kaksi kaksoispistettä samassa kappaleessa! Tänä iltana saavat jäädä, vaikka tämä sotiikin kaikkia periaatteitani vastaan.)
Kronologian rikkominen on kiehtovaa, sillä elävässä elämässä sitä ei voi tehdä. Menneisyyteen ei voi palata, tulevaisuutta ei voi nähdä. Toisaalta silputtu aika rikkoo ihmisistä muodostuvaa kuvaa. Eletty elämä muuttaa ihmistä. Kun hänet näytetään takaumassa, hän on raakile, keskeneräinen. Takauman henkilön täytyy itse pystyä voittamaan lukija – tai katsoja – puolelleen, se ei voi ratsastaa kehittyneemmän minänsä herättämän sympatian varassa.