Merkinnät teemasta ''

Ajassa taas

Arkikelloni hihna katkesi käyttökelvottomaksi parisen viikkoa sitten. Oireita tämänsuuntaiseen repsahdukseen oli ollut jo pitempään. Kun edellisen kerran saman kellon hihna meni useampaan palaan, kelloliikkeessä todettiin, ettei seuraavaa hihnaa enää taida saada vaihdettua: kellon muovirakenteissa rannekkeen tapin paikka oli kulunut liikaa.

Nyt ratkaisuna ei siis ollut enää uusi ranneke. Olin jo aiemmin tutkailut urheilukellojen rivistöjä sillä silmällä, mutta mikään ei miellyttänyt. Kranttu mikä kranttu.

Päätin sen sijaan ottaa arkikäyttöön metallikuorisen Casion anadigin, joka on ollut minulla ehkä kymmenkunta vuotta (huolellisesti aikoinaan valittu yksilö). Mutta ei se pahalainen suostunut toimimaan: patteri lopussa. Vietin siis ainakin kaksi viikkoa niin, että opetustunneilla kävin kurkistelemassa vähän väliä kännykkää. Harmillisinta kellottomuus oli sairaalareissuilla, siellä kun kännyköiden pitää olla kiinni.

Tänään pistettiin perhe takaisin aikaan. Vaihdatin patterit sekä omaan anadigiini että esikoisen kelloon, ja samalla pistettiin jälkimmäiseen uusi ranneke. Siinä patterinvaihtoa odotellessani ihastelin naisten kelloja; olen käyttänyt viimeisen neljännesvuosisadan miesten kelloja, yleensä digitaalisia tai anadigejä, mutta nyt tuli villi inspis hankkia ihan tavallinen kello, ei edes päivämääränäyttöä.

Yksi kello olisi ollut aivan ihana, mutta koska sen hintalapussa oli kolme numeroa ja niistä ensimmäinen oli seitsikko, totesin, että ehkä minulle kelpaa pikkuisen huokeampikin malli. Päädyin metalliseen Leijona-kelloon, joka on oikein soma ja naisellinen. Ehkä tässä iässä on minunkin aika ryhtyä somaksi ja naiselliseksi.

***

Diabetesrintamalla koettiin tänään ihmeellinen joskaan ei tavaton tilanne: ruokailun jälkeinen hypo.

Lounaaksi syötiin pinaattilättyjä ja karjalanpiirakkaa ja pistettiin normaali määrä pikainskaa juuri ennen sapuskaa. Puolisen tuntia aterian jälkeen lapsi alkoi valittaa, että on hassu olo. Ajattelin, että meuhkauksen tulosta, mutta verensokerimittari osoitti toista: 2,2. Turvauduimme siripiriin ja lakritsiin. Maltillinen viitonen paransi olon.

Tässä kävi nyt varmaan klassisesti: insuliini alkoi vaikuttaa, mutta rasvaisemman ruoan hiilihydraatit eivät ehtineetkään imeytyä. Jos ei olisi otettu välitankkausta, olisi voinut olla hunajalle tarvetta. Onneksi lapsi tunnisti hypo-oireensa.

Sujuu kuin tanssi

Ilta salilla. Ensin tanssibalanssia, jonka jälkeen oli taas sellainen olo, että keholla voisi tehdä melkein mitä vain. Tunnin intensiivinen kehotreeni tuntuu ihan toisenmoiselta kuin pikaiset vartit siinä välissä, kun on menossa sinne tai tulossa täältä.

Sen jälkeen tanssitreeniä, tekniikan hiontaa. Olen huomannut, että helpostakin asiasta saa vaikean, kun sitä ryhtyy oikein miettimään ja analysoimaan. Tänään yksinkertaisimmatkin asiat muuttuivat todella haasteellisiksi – ja kivaa oli!

Kun tekniikka on hallussa ja koreografia on uponnut päähän, voisi kuvitella, että tanssi on valmis. Ei, silloin treeni vasta alkaa. Tänään oli jo hetkiä, jolloin kaikki osui kohdalleen. Eivät ne hetket pitkiä olleet, mutta muutama tahti ja fraasi meni jo juuri niin kuin pitääkin.

Tänä iltana oli hetkiä, jolloin tanssi sujui kuin tanssi.

Päivän napit

Olen ahkeroinut monta päivää tietokoneella, ja monta asiaa on viittä vaille valmiina.

Jotain pientä (hyvin pientä) olen saanut valmiiksikin: sivupalkkiin on ilmestynyt pari uutta nappia. Toisen elinikä on tosin lyhyenpuoleinen, sillä 7HT:n kevätnäytös Gawaher on jo ensi viikon perjantaina. Siellä siis esiintymässä Alhena ja allekirjoittanut.

Av(i)ot ja erot

Tuttavapiirissä suurin osa on hankkinut virallisen perheen statuksen avioitumalla. Äkkipäätä ei mieleen tule kuin pari kolme läheistä lapsiperhettä, joissa eletään yhdessä muuten vain. (Meinasin kirjoittaa tuohon, että “omasta halusta”, mutta arvelin, että avioituneet ystäväni kimmastuvat siitä pahanpäiväisesti.)

Ylen uutiset kertoo tänään, että avoliittoja purkautuu vuosittain 30 000, avioliittoja vain (?) 13 000. Suomalaisista naimisissa on pari miljoonaa, avoliitossa asuu puoli miljoonaa ihmistä. Eroamisprosentti ja eron todennäköisyys avoliitossa on siis huikean paljon suurempi.

Tosin jutussakin todetaan, että on monenlaisia avoliittoja: Toiset muuttavat yhteen heti lemmen leimahdettua ja pakkaavat tavaransa liekin hiipuessa. Toiset elävät avoliitossa yhtä sitoutunutta elämää kuin avioliitossakin, sekä myötä- että vastamäissä.

***

Uutisoidussa tutkimuksessa seurattiin avoperheitä kahdeksan vuotta. Tuona aikana vajaa puolet pareista meni naimisiin, yleensä ensimmäisen lapsen syntymän myötä. Neljännes pitäytyi avoliitossa ja loput erosivat. Jutussa todetaan, että “parit […] pysyvät yhdessä sitä varmemmin, mitä pidempään avoliitto on kestänyt”.

Kirkon tai maistraatin siunaus ei takaa ikuista onnea, josko ei sen puuttuminenkaan näytä ennustavan omaisuuden jakoa kateen. Yhteiselämä pelaa, jos molemmat siihen sitoutuvat, sormuksista, sukunimistä ja siviilisäädyistä riippumatta.

Piti kyllä pysähtyä miettimään, oliko tämä uutinen tarkoituksella sijoitettu karkauspäivän tietämiin?

***

Pilkunviilaajan jälkikirjoitus: Avoliitto on sanana ihan susi. Yhden i:n ero “siihen viralliseen liittoon” on niin pieni, että lukihäröjä tulee tuhkatiheään. Semanttisesti avo-määrite viittaa Suomen kielen sanakirjan (1996) mukaan avoimeen ja avonaiseen (avoauto, avotakka), sairaalan tahi muun laitoksen ulkopuoliseen (avohoito) sekä liikkumisvapautta ja muuta vapautta tavallista vähemmän rajoittavaan (avo-osasto, avolaitos).

Avoliiton ja muiden avo-alkuisten avoimuuden ja vapauden aste ei kuulosta rinnasteiselta. Avoliitto on aika kaukana esimerkiksi avokaupasta. Liitto kuin liitto, palautus- ja vaihto-oikeutta ei ole.

Empiirinen kasvisuutetesti

En ole huomannut, että kofeiini kummemmin piristäisi minua, mutta varsinkin taittoviikonloppuina tulee juotua reilummasti kofeiinipitoista virvoitusjuomaa (sokeritonta, toki).

Alkoi vaivata, onko näillä kokistyyppisillä juomilla oikeasti makueroa. Eilisiltana tein testin: kolmessa lasissa kolmea eri mustaa juomaa, Coca-Cola Light, Coca-Cola Zero ja Pepsi Max. Testin aluksi havaitsin, että Zero-pullo kuohui hyvin voimakkaasti. Samaa ei ollut havaittavissa testin kahdessa muussa juomassa (josko Light-pullo oli avattu jo aiemmin ja testissä käytettiin pullonpohjia).

***

Nesteet näyttivät päällisin puolin samalta, mutta kaikissa kolmessa oli selvästi omanlaisensa maku. Peränpitäjäksi päätyi Zero, jonka maku oli kolho. Sitä sopii minun puolestani mainostaa ihan täysillä nuorille miehille. Coca-Cola Light oli selvästi maukkaampaa. Koska lähikauppa tarjoaa alennuksessa yleensä koko kokisperhettä samalla hinnalla, täytyy muistaa valita se vanha, harmaa etiketti eikä uutta mustaa.

Ehdottomasti miellyttävin, tosin ehkä myös mauttomin, maku oli Pepsi Maxissa. Ehkä olen tottunut makuun, sillä olen juonut Pepsi Maxia eniten. Ja juon varmaan jatkossakin: testi ei osoittanut pakottavaa tarvetta vaihtaa kofeiininlähdettä.

***

Kiinnostavia (?) havaintoja: kaikissa kolmessa juomassa on käytetty makeutusaineena asesulfaami K:ta, Zerossa ja Maxissa sen kaverina aspartaamia ja Lightissa uutta, ihmeellistä sukraloosia. Muutoin valmistusaineluettelo on juomissa likimain samanlainen, josko ainekset eivät esiinny ihan samassa järjestyksessä.

Yksi poikkeus on: kokiksissa listalta löytyy kasvisuute, Pepsi Maxissa ei. Häkellyttävää! Kasvisuutejuoma, jonka valmistuksessa ei ole käytetty kasvisuutetta?