Kuopatut palkat
Koska koko maailma pyörii rahan ympärillä, niin pysähdynpä minäkin sen äärelle.
Ylen uutiset kertovat tänään seuraavaa:”Keskimääräinen säännöllisen työajan palkka oli [viime vuonna] noin
Okei, myönnettäköön: minulla ei kuuna kullan valkiana ole ollut säännöllistä työaikaa eikä sen puoleen vakinaista työpaikkaakaan. Olen kyllä yli kymmenen vuotta työskennellyt samalle työnantajalle, mutten suinkaan kuukausipalkkaisena vaan tuntityöläisenä.
Mutta silti. Keskimääräinen palkka. Tarkoittaa, että kun joku ansaitsee siihen malliin kuin minä, niin joku toinen ansaitsee roimasti tuota enemmän.
***
Tämän päivän paperinen Journalisti (linkin takana ei vielä tämän päivän juttuja ole) kertoo, että lehdistön 2a-ryhmän taulukkopalkka on 2093 euroa kuussa, siis yli 600 euroa vähemmän kuin keskipalkka (s. 24).
Toisaalta sivulla 9 todetaan, että Helsingin seudulla toimittajien keskiansio on yli 3300 euroa kuussa. Vastaavasti eräissä pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehdissä toimittajien palkkaus on alan minimipalkkaluokkaa. Suomen Lehtiyhtymän pääluottamusmies Jukka Hämäläinen (uutisen pohjalta vedetty päätelmä JH:n statuksesta, toim. huom.) toteaa, että 2289 eurolla kuussa on vaikea tulla toimeen pääkaupunkiseudulla.
Tervetuloa maaseudulle! Kyllä täällä pärjätään pienemmilläkin tuloilla. Tosin meidän ei tarvitse maksaa kalliita bussi- ja ratikkalippuja.
***
No vakavasti vielä: vaihtaisinko nykyisen tulotasoni taulukkopalkkaan tahi suomalaisten keskiansioon?
Se tarkoittaisi, että pitäisi mennä viitenä päivänä viikossa kahdeksaksi tunniksi tekemään töitä tai ainakin näyttämään työteliäältä. Pitäisi kammeta itsensä pedistä ylös ja laittaa itsensä heti aamusta ihmismäisen näköiseksi. Jälkikasvua näkisi vähän aamulla, vähän illalla ja viikonloppuisin, paitsi jos silloinkin pitäisi olla töissä.
Nykyisellään tuloni ovat paljon pienemmät, mutta voin itse järjestellä aikatauluni, kiireeni ja lomani. Vaikka illat seilaankin opettamassa, olen silti kohtuullisen paljon lasten kanssa. Jos kesken päivän tulee ongelmia vaikkapa insuliinien kanssa, voin singahtaa käväisemään koululla. Voin olla lasten kanssa kotona, kun he sairastavat.
Voin tehdä asioita, jotka hallitsen, joista oikeasti pidän ja jotka ovat minulle mielekkäitä ja tärkeitä. Voin tarjota itselleni haasteita ja ylittää omat rajani kerta toisensa jälkeen.
Jos menisin ihan oikeisiin, koulutustani vastaaviin töihin, voisin ansaita paljon enemmän rahaa kuin nykyisin. Jaa-a. Kumpikohan minut tekee onnellisemmaksi?