Merkinnät teemasta ''

Empiirinen kasvisuutetesti

En ole huomannut, että kofeiini kummemmin piristäisi minua, mutta varsinkin taittoviikonloppuina tulee juotua reilummasti kofeiinipitoista virvoitusjuomaa (sokeritonta, toki).

Alkoi vaivata, onko näillä kokistyyppisillä juomilla oikeasti makueroa. Eilisiltana tein testin: kolmessa lasissa kolmea eri mustaa juomaa, Coca-Cola Light, Coca-Cola Zero ja Pepsi Max. Testin aluksi havaitsin, että Zero-pullo kuohui hyvin voimakkaasti. Samaa ei ollut havaittavissa testin kahdessa muussa juomassa (josko Light-pullo oli avattu jo aiemmin ja testissä käytettiin pullonpohjia).

***

Nesteet näyttivät päällisin puolin samalta, mutta kaikissa kolmessa oli selvästi omanlaisensa maku. Peränpitäjäksi päätyi Zero, jonka maku oli kolho. Sitä sopii minun puolestani mainostaa ihan täysillä nuorille miehille. Coca-Cola Light oli selvästi maukkaampaa. Koska lähikauppa tarjoaa alennuksessa yleensä koko kokisperhettä samalla hinnalla, täytyy muistaa valita se vanha, harmaa etiketti eikä uutta mustaa.

Ehdottomasti miellyttävin, tosin ehkä myös mauttomin, maku oli Pepsi Maxissa. Ehkä olen tottunut makuun, sillä olen juonut Pepsi Maxia eniten. Ja juon varmaan jatkossakin: testi ei osoittanut pakottavaa tarvetta vaihtaa kofeiininlähdettä.

***

Kiinnostavia (?) havaintoja: kaikissa kolmessa juomassa on käytetty makeutusaineena asesulfaami K:ta, Zerossa ja Maxissa sen kaverina aspartaamia ja Lightissa uutta, ihmeellistä sukraloosia. Muutoin valmistusaineluettelo on juomissa likimain samanlainen, josko ainekset eivät esiinny ihan samassa järjestyksessä.

Yksi poikkeus on: kokiksissa listalta löytyy kasvisuute, Pepsi Maxissa ei. Häkellyttävää! Kasvisuutejuoma, jonka valmistuksessa ei ole käytetty kasvisuutetta?