Merkinnät teemasta ''

Ajassa taas

Arkikelloni hihna katkesi käyttökelvottomaksi parisen viikkoa sitten. Oireita tämänsuuntaiseen repsahdukseen oli ollut jo pitempään. Kun edellisen kerran saman kellon hihna meni useampaan palaan, kelloliikkeessä todettiin, ettei seuraavaa hihnaa enää taida saada vaihdettua: kellon muovirakenteissa rannekkeen tapin paikka oli kulunut liikaa.

Nyt ratkaisuna ei siis ollut enää uusi ranneke. Olin jo aiemmin tutkailut urheilukellojen rivistöjä sillä silmällä, mutta mikään ei miellyttänyt. Kranttu mikä kranttu.

Päätin sen sijaan ottaa arkikäyttöön metallikuorisen Casion anadigin, joka on ollut minulla ehkä kymmenkunta vuotta (huolellisesti aikoinaan valittu yksilö). Mutta ei se pahalainen suostunut toimimaan: patteri lopussa. Vietin siis ainakin kaksi viikkoa niin, että opetustunneilla kävin kurkistelemassa vähän väliä kännykkää. Harmillisinta kellottomuus oli sairaalareissuilla, siellä kun kännyköiden pitää olla kiinni.

Tänään pistettiin perhe takaisin aikaan. Vaihdatin patterit sekä omaan anadigiini että esikoisen kelloon, ja samalla pistettiin jälkimmäiseen uusi ranneke. Siinä patterinvaihtoa odotellessani ihastelin naisten kelloja; olen käyttänyt viimeisen neljännesvuosisadan miesten kelloja, yleensä digitaalisia tai anadigejä, mutta nyt tuli villi inspis hankkia ihan tavallinen kello, ei edes päivämääränäyttöä.

Yksi kello olisi ollut aivan ihana, mutta koska sen hintalapussa oli kolme numeroa ja niistä ensimmäinen oli seitsikko, totesin, että ehkä minulle kelpaa pikkuisen huokeampikin malli. Päädyin metalliseen Leijona-kelloon, joka on oikein soma ja naisellinen. Ehkä tässä iässä on minunkin aika ryhtyä somaksi ja naiselliseksi.

***

Diabetesrintamalla koettiin tänään ihmeellinen joskaan ei tavaton tilanne: ruokailun jälkeinen hypo.

Lounaaksi syötiin pinaattilättyjä ja karjalanpiirakkaa ja pistettiin normaali määrä pikainskaa juuri ennen sapuskaa. Puolisen tuntia aterian jälkeen lapsi alkoi valittaa, että on hassu olo. Ajattelin, että meuhkauksen tulosta, mutta verensokerimittari osoitti toista: 2,2. Turvauduimme siripiriin ja lakritsiin. Maltillinen viitonen paransi olon.

Tässä kävi nyt varmaan klassisesti: insuliini alkoi vaikuttaa, mutta rasvaisemman ruoan hiilihydraatit eivät ehtineetkään imeytyä. Jos ei olisi otettu välitankkausta, olisi voinut olla hunajalle tarvetta. Onneksi lapsi tunnisti hypo-oireensa.