Merkinnät teemasta ''

Salaliitto

Ensin Teho-osasto ei alkanutkaan helmikuun lopulla, kuten oli aiemmin ilmoitettu. Okei, käsikirjoittajien lakon jälkimaininkeja, I presume. Ja ihan hyvä näin, koska en ehdi töistä television ääreen torstaisin yhdeksäksi, ennen kuin kevät tästä etenee.

Lost alkoi taas, mutta enää ei tulekaan yöuusintoja, kuten vielä viime kaudella. Greyn anatomiaa ja Desperate houswivesia en ole nähnyt koko talvena, niistä kun ei pikauusintoja tule eikä tallentavaa digiboksia (vieläkään) ole.

Nyt sitten nakkasivat sunnuntai-iltojeni ilon, Fitz ratkaisee -sarjan, pitämään breikkiä. Jatkoa seuraa “myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana”.

Kaiken huipuksi eilisiltana tuli Semmareiden konsertti. Huomasimme sen siinä vaiheessa, kun sauna oli lämmin ja konsertista enää alle puoli tuntia jäljellä.

Ja tuleeko sitä uusintana? En ainakaan ohjelmatiedoista löytänyt. Kuka näitä tv-karttoja suunnittelee? Ja kenen lupamaksuilla?

Päivitys seuraavana aamuna

Tuli sitten illalla Maikkarilta mainos: Teho-osasto alkaa 27.3. Ensimmäisestä jaksosta jää väkisinkin osa näkemättä, mutta huhtikuulla pyrin olemaan torstaisin yhdeksältä skarppina television ääressä. Harmillista toki, että 14. kaudella Goran Visnjic ja Shane West eivät enää kuulu ER:n tähtikaartiin. Onneksi tämä sarja on enemmän kuin sen hahmot ja näyttelijät.