Jännitys ja paniikki
Fridayjakelun osoitteena sitä ja tätä
Keskustelupalstalla tajunnanvirta kulki paniikkihäiriöön ja sen ilmenemismuotoihin. En ole ennen tajunnutkaan, miten yleinen paniikkihäiriö – diagnosoitu tai diagnosoimaton – on. Piti tehdä vähän googlausta, ja lähteeksi päätyi jälleen Wikipedia.
Wikipedian mukaan paniikkihäiriöstä kärsii muutama prosentti suomalaisista, omakohtainen näppituntuma puhuu reilusti suuremmasta joukosta. Paniikkihäiriöön kuuluu koko liuta fyysisiä oireita, jotka ilmaantuvat yhtäkkiä ja odottamatta, ilman selvää syytä. Oireita ovat Wikipedian artikkelin mukaan seuraavat: käsien tärinä tai vapina; raajojen tunnottomuus, pistely ja puutuminen; sydämen tykytys tai kiihtynyt sydämen rytmi; rintakipu tai puristuksen tunne rinnassa; hengenahdistuksen, tukehtumisen tai ilmanloppumisen tunne; hyperventilaatio; mahavaivat; hikoilu; kuumat tai kylmät aallot; pahoinvointi; huimaus, epävarma olo, pyörtymisen tunne; tajunnan tason häiriöt tai hämärtyminen; epätodellisuuden tunne; kontrollin menettämisen tai sekoamisen pelko; kuoleman pelko; näkyjen näkeminen.
Kävin listan läpi ja totesin, että suurin osa oireista on ihan tuttuja minullekin, vaikkei minulla paniikkihäiriötä olekaan. Useimmat oireet ilmaantuvat juuri ennen esiintymisiä: sydämentykytys, hikoilu, vapina, pahoinvointi, epävarma olo, epätodellisuuden tunne… Minulla ne kaikki ovat normaali osa esiintymisjännitystä, ja esiintymisjännitys taas on asiaankuuluva osa esiintymistä. Ilman jännitystä esiintymisestä jää puuttumaan skarppaus, tunnetilaan heittäytyminen, ja esiintyminen jää läpivedoksi.
***
Ero paniikkihäiriön ja esiintymisjännityksen välillä lienee se, että esiintymisjännitys ei tule odottamatta, vaan siihen on selvä syy. Ainakaan minulla ramppikuume ei lamauta vaan se terästää kehon toimimaan. Vaikka olen tulisilla hiilillä ennen esiintymistä, jännitys ei ole minulle esiintymisen varjopuoli vaan osa prosessia.
En tiedä, onko se luonnekysymys vai harjoituksen tulosta. En muista koskaan pelänneeni esiintymistä, josko tutuksi on tullut hermoilu ja vatsallinen perhosia. Paljon kai kertoo sekin, etten koskaan kieltäydy esiintymisistä.
Tai kerran kieltäydyin, päiväkerhossa. Järkeilin silloin, että kohottaa kivasti itsetuntoa, jos pyydetään ja maanitellaan, vaikka kieltäydynkin. Eivät pahalaiset kysyneetkään uudestaan, ottivat toisen. Silloin totesin, että turha kainostelu on todellakin turhaa, moni hieno elämys jää kokematta, jos odottaa, että kysyjä ryhtyy vielä ylipuhumaan.
***
En koskaan patista omia oppilaitani esiintymään. Ilmoitan heille, että jos heillä on pienikin hinku esiintymään, heidän on se minulle sanottava – sitten voin rohkaista ja potkia lavalle asti. Mutta jos ei hinkua sisältä löydy, en ryhdy taivuttelemaan.
Mikään ei vierota ihmistä niin tehokkaasti esiintymisestä kuin se, että joutuu väkisin lavalle ja tuntee siellä epäonnistuvansa. Esiintymisen ilo on juuri siinä, että vaikka tulee kämmejä, tulee myös onnistumisia. Vaikka ennen lavalle menoa tärisyttää, lavalla on hyvä olla.