Merkinnät teemasta ''

Taas yksi syy

Elämä ilman vakinaista työpaikkaa kuulostaa hirveän epävarmalta – ja onhan se sitä. Jos joku olisi sanonut minulle opiskeluaikoina, ettei minulla ole valmistuttuani vakinaista työpaikkaa enkä edes etsi sitä, olisin pitänyt häntä hölmönä. Ammatti ja työpaikkahan on se identiteetti, mihin ihminen samastuu.

***

Tänään taas todentui yksi hyvä syy, miksi kannattaa pysyä osa-aikaisissa duuneissa ja yrittäjäpohjalta tehtävissä hommissa. Olin huoltojoukkoina koulujen maastojuoksukisoissa. Kiva tapahtuma.

Mikä etuoikeus, että voin ilman suurempia ongelmia singahtaa keskellä tiistaipäivää paikalle, hoidella diabeetikon verensokerimittaukset, välipalat ja hiilarien laskennan. Ei tarvitse murehtia, miten paljon juoksu laskee sokereita, kun voin paikan päällä mitata sokerit ja arvioida lisähiilareiden tarpeen. Eikä tarvitse koulupäivän jälkeen töistä käsin jännätä, miten sokerit käyttäytyvät.

***

Puhumattakaan siitä, että pääsin näkemään, miten hienosti lapseni juoksi. Voisimmekin lähteä ensi kesänä yhdessä lenkille. Vaan mahdanko pysyä enää vauhdissa?

Maskissa

Taas on tanssittu, nyt on takana Etelä-Pohjanmaan itämainen ilta. Viimeviikkoisen jälkeen kevyt ilta, vain kolme omaa tanssia ja kolme muuta ryhmieni tanssia.

Aika vähän ehdin tansseja näkemään, sillä harjoittelin maskeeraajan tointa pitkin iltaa. Lavameikki on jotain ihan muuta kuin päivämeikki, mikä on useimmille tanssijoille se ainoa tuttu meikkauksen muoto. Lavalle ei mennä samannäköisenä kuin sukujuhliin.

Alkuillan vetelin ihmisille kulmakarvoja. Useimmat kyllä läträävät ansiokkaasti luomivärin, ripsivärin ja vielä huulipunankin kanssa, mutta kulmakarvat unohtuvat. Kieltämättä itsekin lisäsin kulmakarvoja kolmeen otteeseen, jotta olivat tasapainossa muun naamani kanssa.

***

Seuraava esiintyminen on Seinäkuun yössä, sitten tähdätään Jyväskylään. Pitäisi varmaan siivota meikkipussi, jotta ne olennaiset löytyisivät vähän helpommin. Ja pitää mennä ostamaan asiallista poskipunaa, ei mitään sukujuhliin sopivaa.

Pisto pistolta

Olipa kerran valmis vaate. Tai siis teoriassa valmis, muttei miellyttänyt silmää. Siis ainakin pienten muokkausten jälkeen se olisi käyttökuntoinen. Mutta kun se ei miellyttänyt silmää.

Oli viikko esiintymiseen, teoriassa kaikki tarvittava käpälien ulottuvilla, mutta halutuista korjauksista ja niiden nielemästä ajasta ei aavistustakaan.

Karmea tunne, kun irrottaa vuorin vaatteesta ja raksii kahden ja puolen kämmenen kokoiselta alueelta paljetit irti. Eikä edelleenkään ajatusta siitä, millainen koristelu kannattaisi tilalle loihtia.

***

Huomenna puvussa pitää olla taas vuori paikoillaan, jotta voin esiintyä ryhmän asussa. Olen laitellut paljetteja pisto kerrallaan kiinni, ja jonkinmoinen suunnitelma on, josko lopputulos on yhä mysteeri.

Ihan valmista tuskin huomiseksi tulee, mutta niin paljon paljetteja ja helmiä alkaa jo olla kiinni, että asu näyttää paremmalta kuin viikko sitten. Valitettavasti en usko, että saan koristuksia ihan valmiiksi asti. Niinpä harsin vuorin paikalleen, jotta voin taas esityksen jälkeen repiä tikit auki ja jatkaa kirjontaa.

Hullun hommaa? Olen samaa mieltä.

Joskus se on helppoa

On tansseja, joiden ryhmäsovitus on tehty tietylle väkimäärälle. Jos joku puuttuu, homma hajoaa eikä kuvioissa ole järkeä. Sitten on tansseja, jotka on sovitettu tietylle porukalle, mutta jotka toimivat ihan yhtä hyvin, vaikka joku kuvioista puuttuukin.

Alhenan milayabaladin kuviot on tehty seitsemän hengen ryhmälle, mutta ensi viikonloppuna tanssimme sen viiden hengen ryhmänä. Tänään ihmeteltiin, mitä pitäisi tehdä, jotta sovitus pelittäisi.

Totesimme, että eipä tarvitse tehdä paljon mitään.

Paikkoja joutuu tosi hitusen täsmentämään, samoin sitä, miten paljon voi tai pitää liikkua tietyissä kohti, jotta kuvio pysyy oikean näköisenä, vaikka väkeä on vähemmän. Mutta eipä siinä sitten paljon muuta tarvinnutkaan. Ei mitään valtaisia muutoksia, vaan saamme vetää aika lailla tutuissa asemissa.

***

Joskus käy tuuri. Tällä kertaa oli onnea, kun tältä keikalta poisjäävät ovat ns. eri ryhmissä pitkin tanssia. Ei siis voi sanoa, että milayabaladimme natsaa ihan yhtä hyvin viidellä kuin seitsemälläkin henkilöllä, vaan että juuri tällä viiden hengen kokoonpanolla sovitus pelitti ihan mukavasti.

Vaikka olen taipuvainen tekemään suureellisia, hypoteettisia pohdintoja, en juuri nyt aio intoutua mietiskelemään, minkälaisilla kokoonpanoilla tanssi ei olisikaan pelittänyt. Keskityn vain siihen, että lauantai-iltana muistan mennä aloituksessa eri ihmisen viereen kuin yleensä ja että ympyrässä en hämäänny, kun minun pitääkin seurata eri ihmistä kuin ennen.

Vapaa(?)päivä

Kansalaisopiston kausi on loppunut, tänään oli vapaapäivä – tai sanottakoon, että tältä päivältä ei palkkaa juokse. Vapaapäivän olen käyttänyt seuraavasti:

Aamulla aloitin soittelemalla läpi paikkoja, jonne voisi kuvitella vievänsä tanssinäytöksen. Vaihtoehtoja on niukasti eivätkä budjetti ja tarpeet oikein kohtaa. Kirjoitin aiheesta muutaman sähköpostiviestin.

Yritin ryhtyä tekemään viimeviikkoisen tanssitapahtuman jälkiselvittelyjä, mutta ehdin hoitaa asioita vain parin viestin verran. Siirtyy huomiseen.

Vastailin muutamiin sähköpostiviesteihin, joihin olisi pitänyt vastata jo ajat sitten. Totesin, että vastaamattomia on hirveän paljon, ja siirsin suurimman osan huomiseen. Saamani vastaukset osoittivat, että kiireistä hommaa pukkaa tehtäväksi mahdollisimman pian. Esimerkiksi huomenna.

Sain murheellisen tekstiviestin ystävältä, välitin tiedon eteenpäin yhteisille ystävillemme ja lähetin osanottoni. Muistin taas elämän tärkeysjärjestyksen.

Kyyttäsin jälkikasvua eestaas, muun muassa hammashoitolaan hakemaan pinnoitteita hampaisiin, mikä luonnollisesti kesti huomattavan paljon kauemmin kuin olin odottanut, joten kirjastoreissu siirtyi huomiselle.

Sain puhelintiedustelun eräästä tulevasta esiintymisestä, mutta aihetta oli pakko jatkaa sähköpostikeskusteluna ja siirtää päätösenteko huomiseen.

Jatkoin tällä viikolla alkavien teemojen ja kevättuntien suunnittelua. Tositoimiin käydään heti huomenissa.

Vastailin kysymyksiin teematunneista, ja sain puolivahingossa ratkottua erään esitysongelman, jonka myötä täytyi soitella muutama puhelu ja sopia treenituokiosta huomisten teematuntien lomaan.

Istuin ompelemassa paljetteja pukuun, joka pitäisi loihtia tanssikelpoiseksi lauantaihin mennessä. Homma jatkuu – aivan, huomenissa.

***

Jotain olen sentään vapaapäivänäni tehnytkin. Kirjoitin juuri äsken loppuun Ishtar-blogin merkinnän, jota olen pitkin päivää yrittänyt saada pois käsistä. Ei kai sitä enempää vapaapäivänä tarvitse ehtiä.