Merkinnät teemasta ''

Värinää ja väristyksiä

Onnenvärinät 2008 esittää: Kulissien takana.

Hups nro 1

Olin iltapäivän Onnenkivessä tekemässä valmisteluja, mutta tulin puoli kuudelta vielä kotiin käväisemään suihkussa ja pistämään piilarit ja pakkelit. En ollut hommassa yhtä näppärä kuin luulen olevani (laitoin irtoripsetkin kolmeen kertaan – jos irtoripset eivät ole nätisti kaarella, ne eivät näimmä asetu luomellakaan silmänmuotoisesti kaarelle), joten palasin tapahtumapaikalle vasta puoli seitsemän jälkeen. Teoriassa riittävän ajoissa, mutta…

… pukuhuoneessa tajusin unohtaneeni yhden topin kotiin. En tokikaan omaani (niistä oli yksityiskohtainen lista) vaan erään toisen tanssijan asun. Tein pikaisen laskelman: juosten autolle, kaasua säännöstelemättä kotiin, topin kaappaus nojatuolin käsinojalta, lievää ylinopeutta takaisin läpi huutokaupan ennakkokatselmuksen tukkiman Tuurin, parkkipaikan metsästys, juosten yli parkkipaikan, portaat ylös ja singahdus kauimmaisessa kolossa olevaan pukuhuoneeseen = sekuntipeliä, mutta tosi hyvällä tuurilla riittävästi. Siis kengät jalkaan ja menoksi.

Olin takaisin pukuhuoneessa (hirveää ravia yli Keskisen parkkipaikan helmihapsuisessa lantiohuivissani, irtoripsissäni ja reiluissa silmänrajauksissani) kello 18.59. Ehdin vielä viskata takin pois päältäni, ennen kuin ensimmäinen tanssi alkoi. Enkä kovin monta kohtaa kämmännytkään, kun onneksi muu ryhmä hommansa hallitsi ja kyyläsin heistä mallia.

Muistiinmerkintä: vaikka kaikki listalle merkityt asiat on pakattu, se ei tarkoita, että kaikki olisi oikeasti mukana. Katso ensin ympärille, ennen kuin pistät laukun kiinni.

***

Hups nro 2

Ennen lavalle menoa pitäisi vilkaista peiliin ja katsoa, että kaikki olennainen on päällä ja toisaalta että mitään väärää ei ole. Olen kerran mennyt tanssimaan iso musta miesten urheilukello ranteessani. Se ei ihan natsannut herkkään baladitunnelmaan ja kimaltavaan astustukseeni.

Tällä kertaa meni puoli iltaa, ennen kuin tajusin ottaa ranteestani arkirannekoruni. Ei todennäköisesti häirinnyt yleisöä, mutta minua senkin edestä. Eihän tanssia esitetä arkirannekorussa, ei vaikka kuinka siinä on harmaita Botswanan akaatteja ja mustia sardonyxeja…

Muistiinmerkintä: jätä kaikki ne korut kotiin, jotka eivät kuulu lavalle. Koskaan ei voi olla varma, ehtiikö peiliin katsomaan (tai onko sitä peiliä ylipäänsä).

***

Hups nro 3

Minulla oli kahdet korut mukana kenraaleissa tiistaina. Muistan elävästi, miten laitoin korut pussiin ja pussin laukkuun – siis johonkin laukuistani, joita oli keskimäärin neljä tuona iltana.

Kun viimeistelin pakkausta ennen Onnenkiveen lähtöä, kyseiset korut olivat hukkateillä. Kotona olleet laukut pengoin perinpohjin, mutta kaksi oli jo Onnenkivessä. Tulin siihen tulokseen, että ne joko löytyvät jälkimmäisistä laukuista tai sitten tanssin ilman koruja.

Väliajalla ehdin käydä kääntämässä laukut ylösalaisin, ja siellähän se pussi olikin, yhden laukun sivutaskussa hyvässä tallessa.

Muistiinmerkintä: tyhjennä laukut, ennen kuin aloitat pakkaamisen. Älä sulje laukkua, ellet tiedä, mitä siellä on (ja mitä siellä ei ole, ks. kohta “Hups nro 1”).

***

Hups nro 4

Tanssijan pahin painajainen? Asu tipahtaa päältä kesken tanssin (varsinkin, kun itämainen tanssi ei pyri vaatteiden vähentämiseen). Vähältä piti.

Yhdestä liiviyläosasta irtosi hakasen vastakappale biisin intron aikana. Onneksi intro oli pitkä, ja onneksi olin ollut niin laiska, etten ollut jaksanut harsia kiinni yhtä oman yläosani vuorin irtonaista kohtaa (koska minun olisi pitänyt kuitenkin nyt viikonloppuna raksia se taas irti), vaan siinä oli hakaneula. Nappasin hakaneulan liiveistäni, kiinnitin sen vastakappaleen paikalle ja sitten lavalle. Viritys kesti koko tanssin ajan.

Muistiinmerkintä: laita jokaisen esiintymiskoltun sisäsaumoihin pari jykevää hakaneulaa varmuuden välttämiseksi. Aina ei ole aikaa juosta hakemaan pelastustarpeistoa pukuhuoneesta.

***

Hups nro 5

Andalusialaisen liivini oli pahanpäiväisesti kesken. Kaikki muut pystysaumat oli ommeltu, mutta keskitaka oli vain harsittu, sillä siihen pitää upottaa paremmalla aikaa piilovetoketju.

Luonnollisesti harsintikki lähti purkamaan ylhäältä niskasta. Arvelin, että lanka-ja-neula-operaatio saattaisi nielaista liikaa aikaa (tikin ompeleminen pussiin ommellun vaatteen sisälle ei ole yksinkertaista, ei varsinkaan, kun kello tikittää vieressä normaalia vauhdikkaammin), joten turvauduin ystäviimme hakaneuloihin. Onneksi nyt oltiin pukuhuoneessa ja hakaneulavarastot olivat käden ulottuvilla.

Muistiinmerkintä: pidä meikkipussissa, ompelutarvikemassissa ja vaatekasseissa hakaneuloja. Esiintymispäiviksi niistä voi koota myös näppärän ja näyttävän kännykkäkorun tahi avaimenperän. Myös tilaisuudessa tarvittavat liput on kätevä seivästää hakaneularimpsun päähän. Ripsua ei tuolloin kuitenkaan kannata kiinnittää sellaisenaan esiintymisasuun.

Muistiinmerkintä 2: pitkät hiukset peittävät mahdolliset asusteongelmat yläselässä. Pidä hiukset pitkinä.

***

Hups nro 6

Kun lavalle tullaan ja sieltä poistutaan illan mittaan epälukuinen määrä kertoja, ei aina voi olla aivan varma, miten missäkin tanssissa kuului tulla sisälle ja miten poistua.   Andalusialaisen alkua odotellessa pohdimme, miten lavalle olikaan tarkoitus saapua.

“Mennäänkö juonnon aikana?” minulta kysyttiin.

“Joo, mennään vaan, hyvä idea”, vastasin.

“Mutta tulikos tässä juontoa ennen tanssia?”

“Uups, eipäs tullutkaan. Ei sitten mennäkään juonnon aikana.”

Pääsimme lavalle, tanssimme tanssin ja poistuimme. Tässä tanssissa poistuminen meni sulavasti, mutta parin muun tanssin kohdalla poistumiskuviot eivät olleetkaan itsestäänselviä. On mielenkiintoinen tunne, kun on selvinnyt kunnialla tanssin loppuun ja tajuaa yhtäkkiä, ettei ole aavistustakaan, miten oli sovittu, että lavalta kämmerretään pois.

Muistiinmerkintä: sisääntulon ja poistumisen harjoittelu on syytä aloittaa riittävän varhain. Kaksi minuuttia ennen lavallemenoa ei ole riittävästi. (Puolustus huomauttaa: yleensä sisääntulot ja poismenot on harjoiteltu samana pakettina tanssin kanssa. Tänä vuonna tuli lipsuttua, mutta jo Speleihin joka tanssi harjoitellaan aina sisääntulon ja poistumisen kanssa. Varmasti.)

***

Jotain muutakin pientä illan mittaan sattui ja tapahtui, mutta tuossa ne mieleenpainuneimmat hetket. Tänään jo naurattaa, mutta eilen ei vielä ihan, ei ainakaan vielä alkuillasta.

Älytön adrenaliinipurskaus on siinä mielessä hyvä juttu, että sen voimalla minäkin jaksoin juosta parkkipaikat ja portaat, vaikka vähän aiemmin laukkujen raahaaminen portaat ylös kävelyvauhdissa tuntui raskaalta urakalta. Ja tulihan siinä suoritettua kohtuullisen hyvä alkulämmittely ja sykkeen nostatus samalla…

Vielä viimeinen muistiinpano: muista pyytää ensi vuonna jo etukäteen anteeksi kaikilta, etten ole sosiaalisesti suopea ihminen ennen esiintymisiä. Perheeni todistaa.

Esiintymiskuumetta

Rankka päivä on illassa. Eteinen on täynnä kasseja, laukkuja, reppuja, pusseja ja sen sellaista. Nestehukasta kärsin, vaikka yritin vissyä pitkin iltaa kitata. Joka lihas huutaa, vilunväreitä vastaan käyn paksuimman villapaitani ja kuuman kaakaon voimin. Kaakaota, kokista, sitruunavissyä vuoronperään, ja ehkä vielä jotain saisi oikein syötyäkin.

Viime yönä lopetin hommat siinä kohti, kun olo oli kuin aspiriinimainoksessa (“jalkoja särkee”). Oli pahalainen noussut vähän lämmön puolelle. Koska saan kuumeen vain äärimmäisen harvoin (38 asteen kuume vie jo tolkun ja toimintakyvyn), totesin, että nyt nukkumaan, oli hommat tehty tai ei. Tämä päivä meni hyvin, mutta nyt on taas pikkuisen lämpöä. Ei ihme, kaiken remuamisen jälkeen.

***

Onnenvärinät on takanapäin ja ilta meni hienosti. Esiintyjät tykkäsivät (ensikertalaisetkin), yleisö tykkäsi, henkilökuntakin tykkäsi. Mitä muuta voi enää vaatia?

Minä kahlasin illan repertuaarini läpi enemmän tai vähemmän sooloillen, ja loppuiltaa kohti alkoi jo tuntua siltä, että kyllä kunto kestää pienen revittelynkin. Nyt jalat muistuttavat, että “pieni” ei ole sama asia kuin “hullun lailla heiluminen vielä varsinaisten tanssien jälkeenkin”.

***

Fysiikan pettämisestä huolimatta* on hyvä mieli. Oli ihana nähdä hymyileviä tanssijoita, jotka olivat skarpanneet ja tehneet isosti töitä tanssiensa eteen, ja oli mukavaa, että moni innokas tuleva tanssija tuli juttelemaan ja kyseli tunneista.

Ja mikä ihaninta, minulla on kauniita ruusuja!

*Joko tämä on sitä pahanmaineista flunssaa, jota on liikkeellä ja joka on kolunnut koko meidänkin perheemme minua lukuunottamatta läpi, tai sitten lämpö on yksinkertaisesti kropan protesti superkiivaaseen työtahtiin. Tiistaina alkavat uudet tunnit, lauantaina on seuraavat esiintymiset, mutta suurin stressi** jäi ensimmäisen tanssin aikana tanssilattialle. Nyt löhöän lasten kanssa viikonlopun ja lepään urakalla. Toivottavasti kroppa toipuu ensi viikkoon mennessä.

** Ei iltaa ilman kommelluksia. Raportti seuraa, kun esiintymisen jälkeinen kuume on laskenut ja jalkasärky helpottanut. Enkä meinaa ottaa aspiriinia.

Hyvin pesty

H-hetki on huomenna (miksi se muuten on nimenomaan hoo-hetki?), eikä likikään kaikki ole vielä valmiina. Sen verran oli pakko irrottaa päätä valmisteluista, että suoritin pari kodinhoidollista toimea.

Jälkikasvu tarvitsee ruokaa, vaikkei äidillä olekaan nälkä. Jotain on lohdittava (varsinkin kun nuorimman lounas kuittaantui myöhäisellä sämpylällä). Kaapissa ei tosin ole mitään. Samat lakanat ovat olleet koneessa jo suurimman osan viikkoa, kun en ole ehtinyt niitä narulle ripustamaan. Lopuilta ongelmakohdilta suljen päättäväisesti silmäni.

Toimenpiteet:

1) Kehitellään makaronikeitto (täysjyvämakaronia, pakastevihanneksia ja sulatejuustoa). Näyttää ruokaisammalta kuin pelkkä makaroni. Vaativammat gourmet-ateriat syntyvät vasta viikonloppuna (tai sitten, kun kokin taitoni kehittyvät merkittävästi).

2) Tyhjätään ja täytetään astianpesukone. Parantaa mielialaa ja luo illuusion siitä, että kotia on oikeasti hoidettu.

3) Viedään roskat ja laitetaan tyhjä roskapussi. Ks. edellinen kohta.

4) Pestään lakanat vielä kolmannen kerran ja nostetaan ne lopultakin narulle. Ensin tyhjätään narulta hyvinkuivuneet vaatteet (ja pistetään ne kasalle odottamaan, että joku viikkaa ne kaappiin — ehkä jo viikonloppuna?).

5) Tehdään pikakauppareissu, jotta kaapissa on maitoa, leipää ja jogurttia, joilla voi kuvitella kaikkien elävän lauantaihin asti. Äidille pepsimaksia, sillä tulossa on pitkä yö.

6) Lisätään jälleen muutama mieleen putkahtanut kohta tekemättömien valmistelutöiden muistilistalle, silmäillään lista läpi, huokaistaan syvään ja mennään tekemään hommista joko sitä, mikä on akuutein, tai sitä, mikä sattuu juuri nyt luonnistamaan parhaiten.

Huomenna tähän aikaan käydään viimeisiä tansseja läpi ja pohditaan, onko parempi tanssia andalusialainen Onnenkiven parketilla päkiänalustossuilla vaiko paljain jaloin. Siitä ei ole enää pitkä aika tositoimiin.

Ei kaukaa hae

Kenraaliharjoitukset takana, hyvä mieli. Hienolta näytti.

Nyt on tietysti jo korkea aika, että alkaa tuntua siltä, että tanssit ovat kasassa. Pari pukuongelmaa jäi hävyttömän myöhään ratkottavaksi (ratkottu) ja pari asusteongelmaa on vielä pohdiskeltavana. Onhan tässä vielä aikaa (krhm, minkähän kalenterin mukaan?)…

Huomenna on kenraaliharjoitusten osa kaksi, kahden ryhmän viimeistelytreenit. Samalla pääsen vähän viilailemaan omia sooloja isossa salissa.

Tähän asti on laskettu päiviä, nyt alkaa kohta tuntilaskenta. 70 tunnin kuluttua urakka on ohi. Hävyttömän monta tuntia siitäkin ajasta on käytettävä nukkumiseen.

Jäätä oksilla

Lunta satoi viime keskiviikkona eikä se ole mihinkään lähtenyt, meidän pihastamme ainakaan. Eilen satoi jäätävää tihkua, mikä ei olennaisesti muuttanut sääolosuhteita keväisemmäksi. Ei sillä, että se minua haittaisi: parempi lumi kuin loska.

Tänään illalla pakasti selvästi, kun lähdin töistä kotiin – kevään viimeinen opetus Ähtärissä. Oli kuin talvella ikään: katulamppujen valo hohti lumesta ja koivujen oksilta.

Vasta tarkempi vilkaisu osoitti, että koivut olivat jään peitossa. Jokaisesta oksasta roikkui pieni jääpuikko ja oksia peitti reilu jääkerros. Komean näköistä.

***

Taidan painua nyt suosista petiin keräämään voimia huomiseen hullunmyllyyn. Jos kaikki menee putkeen, huomisen jälkeen ei ole enää kuin omia valmisteluja tekemättä perjantaita varten. Ja jos ei mene putkeen, niin… No, murehditaan sitä sitten.