Merkinnät teemasta ''

Kun mikään ei riitä

Koulussa kuulemma liikkuu parvorokkoa. Voihan meillä sitäkin olla, mutta parvorokko saattaa tulla ja mennä kuumeettomana ja meidän jälkikasvumme on kaatanut petiin kuume, flunssa kaikesta päätellen.

Diabeetikolla kaikenmoinen normaalista poikkeava aiheuttaa päänvaivaa. Nytkin reilu kuume ja jonkin sortin infektio ovat vetäneet lapsesta mehut ja keikauttaneet sokerit päälaelleen. Voi toki olla myös niin, että korkeaksi pyrkivät sokerit ovat vetäneet lapsen ihan sipiksi. Ei sitä oikein tiedä, mikä on syy, mikä seuraus.

Mutta se on käynyt selväksi, mitä lääkärit meille sanoivat sairastamisajan insuliinintarpeesta: inskaa tarvitaan lisää ja paljon.

Olen aika arka pistämään ylimääräistä, vaikka kohtuuhyvin uskallan jo korkeita sokereita insuliinilla pudottaa. Mutta jos normaali ateriainsuliini on 2–2,5 yksikköä, kun lapsi syö 40 hiilaria (leipä, maito, pari perunaa ja sitten ne hiilarittomat lisukkeet päälle), niin kieltämättä hirvittää pistää 3,5 yksikköä, kun ateriassa on vain parikymmentä hiilaria. Moisista pistoksista huolimatta sokerit ovat huidelleet taivaissa.

Tällä hetkellä normaalina päivänä pistetään pikainsuliinia yhteensä kaikille aterioille noin 8–9 yksikköä. Tänään on pistetty 18 yksikköä pikaa ja pitkääkin on kasvatettu puolella yksiköllä per pistos. Siis kymmenkunta yksikköä insuliinia on pistetty yli tavanomaisesta määrästä, ja silti suurimman osan päivää sokerit ovat olleet lähempänä kahtakymmentä kuin kymmentä. Ja tämä siitä huolimatta, että hiilarimäärä on ollut melkein viidenneksen pienempi kuin normaalisti.

Kuulemma insuliinin tarve voi pysyä korkana vielä muutaman päivän sairastamisen jälkeenkin. Siinähän se temppu sitten onkin, kun yrittää saada inskamäärät normalisoitua hallitusti, ilman hypoja tai hypereitä.