Tilkkutöitä
Sundayjakelun osoitteena käsityöt, tanssi
Oikeisiin tilkkutöihin hankitaan kankaat pakalta, mutta minä olen viime aikoina taas muistanut, miksi tilkkulaatikkoon pitäisi säilöä kaikenlaiset kankaat.
Taannoin työstin uusiksi vanhan saidipukuni, kun samaa kangasta oli vielä muutama riekale tilkkulaatikon pohjalla. Nyt olen työstänyt käyttökuntoon kaksiosaista, siis liivi–vyö-settiä, joka oli tehty väärien mittojen mukaan. (Pyydän tässä kohti huomauttaa, että vika ei ollut minun mitoissani eikä mittauksissani, sillä valmis setti oli antamiani mittoja pienempi. Eipä virnuilla siellä.)
***
Sinänsä simppeli juttu: liiveihin ja vyöhön tarvittiin jatkopalat. Ongelmallisempaa on se, että egyptiläistuotannot ovat sangen jämäköitä, joten ihan mikä tahansa viritelmä ei jatkopalaksi kelpaa.
Olen aikoinani hankkinut tarlatania, joka käy kovikkeeksi vallan mainiosti, sillä näitä asuja ei ole tarkoitus pyykkikoneeseen pukata. Tarlatanhan on ymmärtääkseni kovetettu vesiliukoisella liimalla, joten se tuskin tykkäisi vesipesusta. Silitettävän kovikekankaan kanssa en jaksanut ryhtyä pelleilemään, varsinkin kun yksi kovike ei olisi vielä pitkälle vienyt. Poikkeuksena tilkkuilusääntöön tarlatan napattiin isosta palasta.
Jämäkäksi pohjakankaaksi löysin arkistojen kätköistä noin vuodelta sirppi ja vasara venäjänarmeijan rusehtavaa kangasta. Tässä kohti herää pakostakin kysymys, miten minun tilkkulaatikossani voi olla tuonväristä kangasta. Selitys kuljettaa näytelmärintamalle: olin vuonna 1999 puvustamassa Raimo Lahdenmäen näytelmää Oikeen on aina paree*, johon tarvittiin venäläissotilaan asu. Löysin silloin ihmismäisen hintaista viheriänrusehtavaa farkkutyylistä kangasta, joka jousti toiseen suuntaan mutta oli toiseen oikein napakkaa. Sopi tarkoitukseen vallan mainiosti silloin ja osoittautui käyttökelpoiseksi nytkin.
Jatkopaloissa joustosta ei ole hyötyä, pikemminkin päinvastoin, mutta kun kankaan päälle tikkaa tarlatania, on jousto enää muisto vain. Leikkasin jatkopalojen pituuden kankaan napakkaan suuntaan, toiseen suntaan jatkopalat eivät rasitukselle joudukaan.
Päällimmäiseksi kankaaksi tarvittiin jotain mustaa, ja laatikosta tarttui käteen yhden kiiltävänmustan lantiohuivin ylijäämäpaloja sekä pieneksi vuorikaitaleeksi muinaisessa musikaalissa Perintö käytettyä mekkokangasta.
***
Painotettakoon vielä, että egyptiläiset tanssivermeet ovat hyvin jähmeitä muodoltaan, joten jatkopaloihinkin piti saada jämäkkyyttä. Kokeilin lantiovyöhön ensin yhtä kerrosta venäläisunivormukangasta ja sen ympärille yhteensä kolme palaa tarlatania. Nämä siksakattiin kunnolla yhteen. Sen jälkeen päälle asemoitiin vielä päällikangas, joka siksakattiin alta ja päältä. Vihonviimeiseksi pala siksakattiin valmiin lantiovyön jatkeeksi (kun ensin vuori ja ihan vyön päässä olevat helmet sun muut oli irrotettu). Lopputulos: menestyi, muttei ollut käytössä riittävän jäykkä.
Liivikappaleeseen laiton kaksi kerrosta univormukangasta, ja jämäkkyys oli jo aika hyvä, josko tarvittava palakin oli pieni. Päädyin tekemään lantiovyöhön sisälle toisen kovikepalan, johon tuli kaksi kerrosta univormua, kolme kerrosta tarlatania ja ympärille edellä mainittu vuorikangas. Siksakkasin uuden palan kiinni päällimmäiseen jatkeeseen; nyt alkoi pelittää.
***
Tästä kaikesta on tietysti tarkoitus oppia jotain tulevaisuutta varten. Suunnitelmissani siintää kovitettu ja runsaasti koristeltu omatekoinen lantiovyö. Se ei luultavasti synny ihan tilkkulaatikon jämistä, josko kangasvarastoista voi jo sopivat tarvikkeet löytyä.
Tämän kokeilun perusteella riittävän jämäkkä vyö voisi syntyä niin, että on kolme kohtuullisen jämäkkää, paksun farkun paksuista kangaskappaletta, mieluiten joustamatonta. Huonekalukankaista voisi löytyä jotain sopivaa. Värillä ei ole väliä, sillä nämä kerrokset eivät jää näkyviin, eikä pesumerkinnöistä tarvitse huolehtia, sillä lantiovyötä ei tulla koskaan pesemään.
Jokaista sisuskappaletta kohti leikataan kaksi kappaletta tarlatania, toisin sanoen yhteensä kuusi kappaletta. Koko höskä siksakataan yhteen reunoista ja keskeltä.
En osaa juuri nyt sanoa, olisiko päällikangas järkevämpää koristella paljeteilla ja helmillä ennen kiinnitystä vyöhön vai kiinnityksen jälkeen. Pelkän kankaan kirjonta olisi keveämpää, josko kiinnitys menee silloin käsipeliksi. Jos kirjontaan ryhtyy päällikankaan paikoilleenompelun jälkeen, on koristeiden täsmäys helpompaa. Päällikankaaksi sopii joustamaton kangas, sillä se on helpompaa kirjoa. Jos kangas on jo lähtiäisiksi komeaa, sitä ei tarvitse päällystää kauttaaltaan.
Joka tapauksessa lopuksi vyö täytyy vuorata sopivalla kankaalla, ei liukkaalla, ettei vyö valu tanssiessa pois. Egyptiläistuotteissa käytetään menestyksekkäästi tavallista kudottua puuvillakangasta. Mikäli vyöhön aikoo laittaa hapsut, hapsunauha kiinnitetään vyön sisäpuolelle vyökappaleen ja vuorin väliin. Lopullinen mitta kannattaa sovittaa vasta, kun hapsut ovat paikallaan, niistä tulee yllättävästi massaa vyön sisälle. Vuori kiinnitetään käsin ompelemalla.
***
Voimme päätellä, että projektiin kuluu aikaa tuntitolkulla; koristeluineen siihen hupenee helposti viikkoja. Materiaalit eivät ole ilmaisia, esimerkiksi valmis helmihapsunauha, jossa on 20-senttiset hapsut, maksaa 60 euroa per metri.
Melkoisen näyttäviä tanssivöitä irtoaa jo sadalla eurolla (linkin kuva Studio Hennan valikoimista). Jos rahaa on enemmän kuin aikaa, ei kannata tehdä itse. Toisaalta jos visio on vahva, aikaa piisaa ja haluaa juuri tietynlaisen vyön, kannattaa aloittaa koluamalla kangaslaatikot läpi. Sisälmyksiin käypäiset kankaat saattavat olla jo kotona.
*Tein samaiseen näytelmään loppulaulun Katso niin näät, joka on sittemmin soinut ainakin ristiäisissä ja hautajaisissa.