Merkinnät teemasta ''

Pisto pistolta

Olipa kerran valmis vaate. Tai siis teoriassa valmis, muttei miellyttänyt silmää. Siis ainakin pienten muokkausten jälkeen se olisi käyttökuntoinen. Mutta kun se ei miellyttänyt silmää.

Oli viikko esiintymiseen, teoriassa kaikki tarvittava käpälien ulottuvilla, mutta halutuista korjauksista ja niiden nielemästä ajasta ei aavistustakaan.

Karmea tunne, kun irrottaa vuorin vaatteesta ja raksii kahden ja puolen kämmenen kokoiselta alueelta paljetit irti. Eikä edelleenkään ajatusta siitä, millainen koristelu kannattaisi tilalle loihtia.

***

Huomenna puvussa pitää olla taas vuori paikoillaan, jotta voin esiintyä ryhmän asussa. Olen laitellut paljetteja pisto kerrallaan kiinni, ja jonkinmoinen suunnitelma on, josko lopputulos on yhä mysteeri.

Ihan valmista tuskin huomiseksi tulee, mutta niin paljon paljetteja ja helmiä alkaa jo olla kiinni, että asu näyttää paremmalta kuin viikko sitten. Valitettavasti en usko, että saan koristuksia ihan valmiiksi asti. Niinpä harsin vuorin paikalleen, jotta voin taas esityksen jälkeen repiä tikit auki ja jatkaa kirjontaa.

Hullun hommaa? Olen samaa mieltä.