Merkinnät teemasta ''

Tottelematon

Minua tottelevat sakset, neulat, puikot ja koukut, jopa pihdit ja sivuleikkuritkin. Osaan ommella käsin ja koneella, neuloa ja virkata, kirjoa langalla, helmillä ja paljeteilla, kasata koruja tekniikalla jos toisellakin. Joskus muinaisuudessa olen istunut kangaspuiden äärellä, ja olenpa joskus saanut aikaiseksi jotain sahalla, vasaralla ja puukollakin.

Siksi tuntuu niin käsittämättömältä, että jokin näperryksen ala voi tuntua niin haasteelliselta. Mutta niin se vain tuntuu; olen surkea askartelija.

Kaikki muu vielä menee, mutta kun jotain pitäisi liimata, lopputulos on yleensä karmea. Saan juuri ja juuri pari paperinpalaa kiinnitettyä toisiinsa, josko useimmiten reunoista jää harmittavasti repsottamaan. Mutta sellaisia ihania taiteellisia askartelutuotoksia, mitä jotkut loihtivat kädenkäänteessä, en tunnu saavan aikaiseksi. Liima kieltäytyy tottelemasta.

Tänään olen uhmannut karmaani ja avittanut jälkikasvua paperitaiteellisen tuotteen toteutuksessa. Kyseessä oli luokkakaverin syntymäpäiväkortti, jonka kanteen liimattiin kolme leikattua paperinpalaa. Lopputulos: liikaa liimaa, kupruilevaa kartonkia, paperin alta tursuavaa liimaa. Ja itseensä tyytyväinen jälkeläinen, jonka mielestä kortti oli tosi ihana.

Mikäs minä olen muuta väittämään. Suljin silmäni repsottavalta paperilta ja liimajäljiltä, ja palasin neuleeni pariin. Ehkä lapseni saavat vielä liiman tottelemaan.