Merkinnät teemasta ''

Perimmäisten kysymysten äärellä

Kevätkiiruissa monet lehdet jäivät odottelemaan parempia lukuaikoja. Olen lueskellut kevään Kodin Kuvalehtiä työtauoilla, tänään käpälissä numero 9 huhtikuun lopulta. Lehdessä on vaatekysely, jonka vastausaika tosin on mennyt jo ajat sitten. En suuremmin piittaa arvontavoitoista mutta muuten lueskelen mielelläni kyselyjä ja pohdiskelen omia vastauksiani. Piti siis pysähtyä tutkimaan kysymyksiä.

***

Ensimmäinen kysymys: nimeä 3–5 paikkaa, joista olet viimeksi ostanut vaatteita.

Ostanut vaatteita? Jaa, olenhan minä ostanut vaatteita itselleni, eikä siitä ole kauankaan: viimeksi keväällä tanssipuvun.

Ai että esiintymisasuja ei lasketa? No tokihan minä käyttövaatteitakin hankin. Kai? Muistan elävästi ostaneeni jotain Pierre Cavallon konkurssiloppuunmyynnistä keväällä 2007. (Tarkkaavaisimmat lukijat huutavat tässä vaiheessa, että vastahan ostit kahdet bikinit viime viikolla. Totta! Mutta viittä vaatteidenostopaikkaa en keksi parhaalla tahdollanikaan tältä vuosituhannelta.)

***

Toinen kysymys: nimeä kaksi paikkaa, josta olet viimeksi ostanut kenkiä.

Kaksi? Olen ostanut kaikki käyttökenkäni viime vuosina Nahkapaikasta. Tähänkään ei varmaan voi laskea tanssitossujen ostopaikkaa Tanssiinaa?

***

Kysymys kolme: nimeä vaatemerkkejä, joita jatkuvasti käytät.

Vaatemerkkejä? Äääh, tätä kyselyä ei selvästi ole suunnattu minulle.

Ostan vaatteita lähinnä silloin, kun on jotain mieleistä kävelee vastaan. Sitä tosin tapahtuu harvoin. Valtaosa vaatteistani on itse tehtyjä, joten voisi kai sanoa, että teen vaatehankintani lähinnä kangas- ja lankakaupoissa –  ja niissäkin vain silloin, kun punaiset ja pinkit ovat muodissa. Silloin hamstrataan useamman vuoden tarpeiksi!

Suhdanneherkkää

Öljyn hinta on ollut pilvissä, ja bensa on jotain tähtitieteellistä. Hirvittää ajatellakin, mitä pakolliset kulkemiset maksavat. Syksyllä työnteko on taas kalliimpaa kuin kevätkaudella: kilometrikorvaustaksaa ei muuteta kesken vuoden, joten työssä käymisestä jää vähemmän rahaa käteen.

Raakaöljy on viime viikkoina halventunut 15 prosenttia, kertoo Ylen uutinen. Bensakin yrittää tulla perässä, josko ei yhtä vilkkaasti.

***

Samaa suhdanneherkkyyttä näkyy jalometalleissa (hopea on kallistunut viime syksystä kuudenneksella, ja se oli kyllä kallista jo silloin) ja vihannesosastolla.

Banaanit olivat naurettavan halpoja ennen EU:ta; muistan elävästi, että opiskeluaikoina banaanien kilohinta oli jossain kolmen markan kieppeillä, siis 50 sentin hujakoilla. Tätä nykyä banaaneja saattaa tarjouksesta saada eurolla, mutta kahden euron kilohinta on lähempänä totuutta.

Kurkut ja tomaatit olivat aikoinaan samaa hintaluokkaa: jos kilohinta oli yli vitosen, hinta oli kova. Nyt alle kaksi euroa tuntuu vielä siedettävältä hinnalta kilosta tomaatteja, ja jos kurkun hinta on alle puolentoista euron, se on jo suorastaan edullista.

***

Mikä hirveintä, jäätelö on kallistunut viime vuodesta. Silloin useimmat litran paketit sai alle kahteen euroon, osan reilustikin huokeammalla. Tänä vuonna normaali litrahinta on kahden euron paikkeilla, laktoosittomat tai kasvisrasvajäätelöt jo 2,50 euroa.

Bensa on kalliimpaa, jäätelö on kalliimpaa. Jäätelön syöminen maksaa siis merkittävästi enemmän kuin viime vuonna. Hankintakustannuksistakaan ei voi tinkiä: näillä helteillä jäätelö sulaa pyörän tarakalla.

Yövuorossa

Yötöitä taas, istun koneella vielä muutaman tunnin.

Yö on hyvää aikaa työnteolle: talo on rauhoittunut yöpuulle, on hiljaista ja eikä ajatus katkeile, ei ainakaan ulkoisten tekijöiden vuoksi. Piristyn yleensä iltaa kohti, eikä normaalioloissa valvominen pikkutunneille ole edes hankalaa.

Muistan, miten joskus reilut kymmenen vuotta sitten tein parin kesäkongressin aikana yöt (ja vähän päivätkin) töitä. Toimitin kongressilehtiä, joihin tehtiin aineistoa osin ennakkoon, osin kongressipäivien mittaan. Taitoin lehteä yön ja nakkasin aamulla kotimatkalla painoon (se oli sitä aikaa, kun paino-originaali oli printterillä tuotettu, osin leikkailtu ja kokoonliimailtu, ja julkaisu tehtiin kopioimalla alkuperäistä paperia lehden muotoon). Hektistä, mutta hauskaa – ainakin tuollaisina projekteina, joissa öitä oli vain kolme tai neljä peräkkäin.

***

Jos työ-öitä alkaa olla jatkuvasti ja unet jäävät liian vähille, muuttuu työnteko tahmeaksi. Jokainen ajatus täytyy maanitella esille, ja virheitä tulee helpommin.

Alan olla jo niin vanha, että univelka kumuloituu pelottavan nopeasti. Välillä sitä ihmettelee, miten nuorena jaksoi. Ei enää jaksaisi. Ei enää.

***

Työyö jatkuu, kone hurisee. Tarkistan aina välillä sähköpostit (sillä en ole ainoa yökyöpeli), ja kun tarvitsen taukoa, käyn vilkaisemassa foorumia ja uutisia. Välillä käyn hakemassa juotavaa, välillä haen arkistosta vanhoja julkaisuja. Kenties käyn etsimässä jonkin cd:n kuunneltavaksi.

Kun alkaa tuntua siltä, ettei enää homma etene, menen nukkumaan. Ehtii sitä vielä aamullakin, vaikkei silloin talossa näin rauhallista olekaan.

Saimaa, sirkus ja sota

Spelien kohokohtia olivat luonnollisesti omat keikat, mutta jonkin verran sentään ehdin myös olemaan Speli-yleisönä.

Lauantaina olivat lasten Spelit, joissa pyörimme jälkikasvun kanssa suurimman osan päivää. Tanhuajamme aloitti kymmeneltä treeneillä ja pääsi lavalle alkuiltapäivästä. Keikkaohjelman lomassa ehdimme katsomaan Lippareiden keskipäivän konsertin, jossa esiintyivät myös Kallet ja Kaisat Hollolasta. Tanssit nivoutuivat pieneksi näytelmäksi Saimaan balladin ja kauniin Veeran sävelin.

Iltapäivällä ihmettelimme vähän sirkustouhuja ja kävimme käsityöpajassa kokeilemassa neulahuovutusta. Huovutus on muuten käsityölajeista todennäköisesti ainoa, jota en ole oikeastaan koskaan kokeillut. Jälkikasvu ensin pisteli huovutettavaa villaa tarmokkaasti ja viimeisteli huovutuksen perinteisellä saippua- ja vesiläträyksellä. Kivaa oli, ja sen verran kivalta näytti, että voisin sitä itsekin kokeilla. Nyt ei vain paranisi hullaantua yhtään mistään uudesta aikasyöpöstä.

Illan tanssikeikan jälkeen palasin vielä katsomaan Hehkumon keikan. Speliareenalla oli tunnelmaa viimevuotiseen tapaan, mutta tänä vuonna Hehkumon setissä oli koko joukko kappaleita uudelta levyltä (jota en ole vielä ehtinyt hankkimaan – pitää kipinkapin mennä levyhyllyjä nuohoamaan).

***

Sunnuntai oli jo hiljaisempi Speli-päivä, mutta kävin teatteri-intoisten perheenjäsenteni kanssa katsomassa näytelmän Maan hinta. Pääosapariskunta oli tuttu, ja ilahduttavan hyvää työtä he lavalla tekivätkin.

Jorma Panulan musiikki oli modernia, ei mitään helppoa soitettavaa. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla musiikki oli lähinnä siirtymiä, ei kiinteä osa näytelmää. Toisella puoliajalla musiikki alkoi toimia tunnelmissa, ja erityisesti taistelukohtaus eli musiikin varassa. Kapellimestari Hannu Antila jymisytti ansiokkaasti rumpua tahdinpidon ohella. Myös hautajaistunnelmat vahvistuivat musiikin myötä.

Lopun yhteislaulu Finlandia oli koskettava, ja annoin sujuvasti anteeksi ajalliset vääristymät. (Jean Sibelius sävelsi Finlandian 1899 osaksi sarjaa Historiallisia kuvia, ja alkuperäiseltä nimeltään kappale oli Suomi herää. Sanoituksen puolestaan kirjoitti V. A. Koskenniemi 1940. Maan hinta -näytelmä puolestaan ajoittuu vuosiin 1808–09, jolloin Ruotsi-Suomi taisteli Venäjää vastaan ja Suomi tuli liitetyksi itään.)

Kokonaisuutena näytelmä ei ollut hullumpi. Arto Juurakon käsikirjoitus ja ohjaus toivat pienen ihmisen näkökulman sodan mielettömyyteen. Lavastus (suunnittelu Antti Kortesniemi, toteutus Antti Heikkilä) oli melkoisen toimiva: pitkästä puusta tehdyt tuvan seinät ja toisessa näytöksessä mustuneet rauniot riittivät tuomaan kotoisuutta ja karuutta. Puvustus (Armi Ahovaara) istui ajan henkeen, erityisesti venäläisten ja Ruotsin armeijan univormut olivat komeita. Väkeä näytelmässä oli niin paljon, että joukkokohtauksissa oli joukkokohtauksen tuntua: puheroolien lisäksi näytelmässä oli lukuisia näyttelijöitä armeijan sotilaina, kyläläisinä Tiilat-kuoro ja kylän lapsina Alavuden seurakunnan lapsikuoro Sinililjat. Urakka on ollut iso.

***

Sen verran täytyy tunnustaa, että kävin katsomassa näytelmän siksi, että tunnen tekijäporukkaa, en aiheen vuoksi. Vuosien 1808–09 sota purskahtelee näillä seuduin jos jonkinmoisessa muodossa. Esimerkiksi Kuortaneella Ruonan opastuskeskuksessa on aiheesta näyttely (joka on erittäin hyvin toteutettu), ja aiheeseen liittyviä näytelmiä on viime vuosina nähty. Kylläisyyskiintiö täyttyi jo aikapäiviä sitten.

Kiehtovampia teatterimuistoja nousee mieleen kolmen vuoden takaa Zembaloista. Siellä nähtiin Jani Niemisen kirjoittama Pushkinin morsian, joka miellytti minua kovasti. Toisaalta se ei ole ihme, olihan puikoissa oli oman ikäpolveni tekijöitä. Jani on erinomainen ja omaääninen kirjoittaja, ja näytelmän ohjannut Johanna Koivu (kyllä, se Lauri Tähkän viulisti) sai hyödynnettyä hienosti Alavuden nuorisoseuran tilan sekä näyttelijöiden ilmaisukyvyn. Moisia nuoren voiman taidonnäytteitä olisi upeaa nähdä useamminkin.

Koko komeus

Lauantai-illan keikka oli likimain yhtä hikinen kuin perjantainenkin. Meitä ennen spelilavalla temusivat Lipparit, ja hyvin hikistä porukkaa sieltä ilmaantui pukuhuoneen puolelle. Hiki valuen mekin ryntäilimme pukuhuoneeseen tanssien välillä vaatetta vaihtamaan.

Niililtä Nuubiaan matkattiin näin:

  • aloituksena Alhenan nuubialaistanssi Sukari, jonka päästä varpaisiin peittävät tanssiasut olivat omiaan nostamaan hien pintaan ja sotkemaan kaikki kampaukset
  • illan kuopukset esittivät Tek is ö dum -tanssin pitkissä, hihattomissa baladimekoissa
  • Saharan andalusialaistanssi Arjii ya alf leyla, asuna andalusialaistyyliin leveät housut ynnä liivi, jossa harsomaiset, metallinhohtoiset hihat (asu näytti ainakin kanssatanssijoiden yllä hohtavan ja kimaltelevan kauniisti)
  • disco oriental -tunnelmia Like an eagle -tanssissa, jossa asuna olivat kirkasväriset paidat ja housut ynnä metallinhohtoiset kankaat, jotka oli laitettu bollywood-tyyliin olalta lantiolle
  • Alhenan khaligiklassikko Gassi ryhmän itsetehdyissä, värikkäissä khaligimekoissa (jotka ovat yhä mielestäni yksi upeimmista tanssipuvuista, joita olemme tehneet)
  • keppitanssi Gentleman, jonka Alavudella treenannut ryhmä esitti paljettilätkämekoissa ja kolikkohuiveissa
  • Alhenan milayabaladi El Gourya, asuna värikkäät topit ja trumpettimalliset hameet
  • illan toinen disco oriental Habibi, jossa reteimmät nuorisotopit oli yhdistetty farkkuihin (anteeksi, ryhmäläiset, eihän sitä voinut tietää, että Spelien aikaan ovat kesän paahtavimmat helteet)
  • Saharan pitkä estradi Heya di Yasmina (koreografia Hannele Lindgren), jossa ryhmällä oli päällään prameimmat estradiasunsa, allekirjoittaneella perjantai-iltana käyttämäni Hananin estradipuku
  • estradin jatkona baladisooloni Accordian baladi
  • ja lopuksi koko porukka tanssi nasakan rumpusoolomme Funky.

Kaikkinensa kelpo keikka, monipuolisesti itämaista tanssia laidasta laitaan ja komea asurepertuaari, joka toivottavasti avarsi mahdollisimman monen katsojan tietämystä itämaisen tanssin laadusta ja luonteesta.

***

Kiitokset menevät kovan työn tehneille tanssijoille sekä mainiolle juontajallemme, jonka ikävänä velvollisuutena oli seistä koko tunnin keikan ajan – paljettilätkämekko + runsas lantiovyö eivät sovi istumatyöhön.

Omasta puolestani kiitokset lennähtävät Alhenan tanssijoille, jotka toimivat kiivaimmissa puvunvaihdoissa apupukijoinani. Sitä tuntee itsensä suorastaan staraksi, kun kaksi ihmistä pyörii ympärillä ja avustaa pukujen laitossa. Totuus on, että ilman apuvoimia en olisi puvunvaihdoista selvinnyt niin näpsäkästi. Eläköön tiimityö!