Merkinnät teemasta ''

Järkytys: on jo elokuu

Salakavalasti kesä on solahtanut siihen pisteeseen, että kalenterin lehti kääntyi taas. Elokuun kalenteri kertoo, että koulut alkavat ensi viikon perjantaina (!), joten vähiin käy lasten loma.

Alkuviikolla on jo liikkeellelähtöharjoituksia: maanantaina aika kunnallisen terveydenhuollon vuosikontrolliin, ja sekä tiistaina että keskiviikkona täytyy olla jo aamusta liikenteessä. Eipähän tule perjantaiaamu kenenkään elimistölle järkytyksenä.

***

Silloin joskus vanhoina hyvinä aikoina (jolloin ei tunnettu syyslomia ja joululomatkin olivat lyhyempiä, eikä niitä ylimääräisiä vapaapäiviä tainnut paljon pitkiin viikonloppuihin herua), silloin aikoinaan koulu alkoi vasta elokuun puolivälissä. (Toim. huom. minua vanhempien sukupolvien “vanhoina hyvinä aikoina” taisi koulu alkaa vieläkin myöhemmin.)

Kesäkuun alusta elokuun puoliväliin oli kymmenkunta viikkoa. Se tuntui lapsena pitkältä ajalta. Ehkä omista lapsistakin viikkoa lyhyempi loma tuntuu tosi pitkältä, mutta minun ajantajuni sanoo, että loma loppuu vähän kesken.

Vika voi toki olla myös siinä, että viime vuosina aika on päättänyt kiihdyttää tahtiaan. Se ei millään muotoa voi liittyä minun ikävuosieni lisääntymiseen, eihän?