Ajatusketjusta verkkoon
Saturdayjakelun osoitteena sitä ja tätä
Toiseksi paras 1970-luvulla tehty elokuva oli The Sting (1973, suom. Puhallus), jossa pääosaa esittivät Robert Redford ja eilen menehtynyt Paul Newman.
David S. Wardin käsikirjoittama lennokas elokuva sijoittui syksyyn 1936, päähenkilöt olivat huijareita ja musiikkina soi Scott Joplin. Kukapa ei tunnistaisi kappaletta The Entertainer, josko likikään kaikki eivät tiedä, että kappaleen nimi on nimenomaan The Entertainer.
The Sting on yksi niistä elokuvista, joita katson mieluusti uudelleen ja uudelleen. Se on jossain virttyneellä vhs:llä. Olisikohan aika hankkia dvd?
***
Sting ei suinkaan tuo ensimmäisenä mieleeni elokuvaa vaan muusikon. The Police -aikojen ykköshitti oli tietysti Every Breath You Take (1983), Stingin soolohiteistä muistan parhaiten biisit Englishman in New York (1987) ja Desert Rose (1999, yhdessä Cheb Mamin kanssa).
Joukko artisteja levytti 1994 George ja Ira Gershwinin lauluja kokoelmalevylle The Glory of Gershwin. Sting teki hurmaavan version klassikosta Nice Work if You Can Get It (alkuperäinen 1937). Olen aina pitänyt Gershwinistä (mutta siitä enemmän toiste tai tämä ajatusverkko ei ole julkaisuvalmis vielä ensi viikollakaan).
Näyttelihän Sting toki elokuvissakin. Muistan elokuvan Dune (1984, Dyyni) lähinnä siitä, etten jaksanut katsoa sitä loppuun asti. En kyllä ole varma, jaksoinko innostua Frank Herbertin kirjastakaan.
***
Niin, se 1970-luvun paras elokuva: se oli Billy Wilderin uusiotulkinta The Front Page (1974, Etusivu uusiks’), jossa pääosaa esittivät Jack Lemmon, Walter Matthau ja Susan Sarandon.
Elokuva perustuu näytelmään vuodelta 1928, ja filmiversioista kuuluisin, ei huono sekään, oli vuodelta 1940, pääosassa Cary Grant. Cary Grant oli loistava jokaisessa roolissaan 1930-luvulta 1960-luvulle. Ja mikä häkellyttävintä, hän näytti likimain samalta jokaisella vuosikymmenellä.