Merkinnät teemasta ''

Saksittu

Lapseni on jo pari kuukautta kysellyt, koska on taas hiustenleikkuun aika. Kaiken kiireen keskellä se on lykkääntynyt ja lykkääntynyt, minun hiukseni kun eivät kasva ulos leikkauksestaan. Tälle päivää sovin lopulta hovikampaajani kanssa ajan minulle ja jälkikasvulle.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi jotkut nauttivat kampaajalla käynnistä. Minusta on epämukavaa, että joku muu kampaa hiuksiani, ja vielä inhottavampi on tunne siitä, että takanani on joku, jolla on sakset kädessään.

Hovikampaajani tietää jo, miten kuvio menee. Minä ilmoitan, että hiuksista saa ottaa pois sen verran kuin on ihan pakko. Inahdan joka kerta, kun kampa tökkää hiuksiini. Muistan valittaa säännöllisesti, ettei hiustenleikkuu ole kivaa. Pidän pitkiä monologeja siitä, miten hiuksia tuntuu lähtevän enemmän kuin olisi kohtuullista.

Kun hiukset on leikattu, latvat tuntuvat ihanilta: pehmeiltä, tasaisilta. Ja lyhyiltä. Kun kietaisen hiukset hiuslenkin sisälle, ne loppuvat kesken. Poissa on ainakin neljä senttiä hiuksia. Minun hiuksiani.

Sovittiin kampaajan kanssa, että ensi vuoden puolella taas.

Teitä tyhjästä

Inhoan tietöitä. Inhoan sitä, että normaali liikenne on sotkettu ylimääräisillä koneilla, ihmisillä, liikennemerkeillä, rajoituksilla, suljetuilla kaistoilla, ohikulkureiteillä kuopilla asvaltissa ja kaivetuilla montuilla odottamattomilla paikoilla (kuten liikenneympyrän keskustassa, jonne eräs autoilija oli läheisellä tietyömaalla päättänyt viime viikolla ajaa).

Tietyömailla tulee aina vastaan yllätyksiä: hämääntyneitä kuljettajia, odottamatta tielle putkahtelevia työmiehiä, koneita, joiden liikkuvat osat ulottuvat kauemmas kuin voisi kuvitella. Kun yhdistetään hämääntyneiden autoilijoiden joukkoon muutama uhkarohkea polkupyöräilijä, väliaikaiset liikennevalot, jotka vaihtuvat punaisesta vihreäksi hitaammin kuin uraanin radioaktiivisuus puoliintuu, ja pari kiireistä, kärsimätöntä kuskia, saadaan ainekset seuraavan päivän lehden pikku-uutisiin.

Päivän reissu tietyömaan läpi (hobitti-tyyliin sinne ja takaisin) ei sisältänyt materiavahinkoja, mutta henkisellä puolella se pisti tarkoin miettimään, haluanko mennä huomenna samaan soppaan uudestaan.

Kun tietyö valmistuu, ajelen mielelläni kylän vasta-asvaltoidulla tiellä ja nautiskelen uudesta infrastruktuurin tuotteesta. Mutta siihen asti… Voi kunpa uudet tierakennelmat voitaisiin vain tiputtaa taivaalta paikalleen – ilman koneita, ilman jonotusta, ilman tietyötä.

Stressin poistoa

Alan pikkuhiljaa päästä kiinni näytöksen jälkeiseen elämään. Tämä päivä on mennyt korupöydän ääressä, ja niin menee huominenkin. Muutama muukin rästityö odottaa, mutta se alitajunnassa takova “nyt on kiire, huhki joka minuutti” -tunne on kadonnut.

Olen illalla töiden jälkeen istunut television ääressä ja tehnyt yhtä korusettiä. Talo on hiljainen, tietokoneen humina sekoittuu television ääneen. Setti valmistuu kyllä huomiseksi, enää ei ole kiire eikä paniikki, niin kuin vielä iltapäivällä oli. On ihana tehdä hommia, katsella rikossarjoja ja antaa ajatusten kulkea. Helposti vierähtää vielä tunti, puolitoista.

Huomisaamuna kaduttaa, tietysti, kun revin itseni ylös sängystä laittamaan lapsia kouluun. Mutta nämä hiljaiset iltayön tunnit ovat sen arvoisia.

Madalletaan vaatimustasoa

Tänään lähti yhdelle tanssiryhmälle korusatsi, ja huomisen postissa on matkustusvuoro kahdella korusetillä.

Minulla on taipumusta monimutkaisuuteen (tämä ei taida yllättää enää ketään). Oli jo ihan asiallinen, yksinkertainen setti tuloillaan, mutta sain sitten kuningasidean – ne pitäisi kieltää lailla! – ja nyt olen ollut suurimman osan iltaa aivan solmussa. Korumalli on hyvin yksinkertainen, mutta toteutus… no jaa, sanotaanko, että toista samanlaista ei varmasti tule.

Mitenkähän sitä saisi itselleen selitettyä, että helppo ei ole huono ja nopeastikin tulee hyvää?

Valinnan vaikeus

Synkeä sää, vaikkei myrskyksi sentään yltänytkään. Ajatuskin ulos lähtemisestä paleltaa. Tulisi jo talvi – ristiriitaista kyllä, talvella on lämpimämpää kuin kosteana syyspäivänä.

Olen paininut päivän valintaongelmien parissa. Se ei ole ongelma, lähteäkö äänestämään vai jäädäkö kotiin: en muista vuodesta 1991 jättäneeni väliin ensimmäisiäkään vaaleja. En äänestä siksi, että olisin erityisen innostunut politiikasta. Arvostan vain äänestysoikeuttani niin paljon, että haluan sen hyödyntää.

***

Minkä numeron lappuun kirjoittaisin? Vaalikoneet eivät anna vastauksia. Suhteellisen harva potentiaalinen ääneni saaja on vaalikoneesen vastannut, ja toisekseen vaalikoneissa annetaan vain mustavalkoisia vaihtoehtoja. Vapaat vastaukset kertovat enemmän ehdokkaan ajatuksista, blogit (joita meikäläisillä ehdokkailla ei ole senkään vertaa) kertoisivat vielä enemmän. Kyllä minä mieluusti äänestäisin sellaista ehdokasta, jolla on samoja ajatuksia kuin minulla.

Jäin pohdiskelemaan sitäkin, montako ääntä tarvitaan 3259 hengen kunnassa läpimenoon. Onneksi nettihaulla löytyvät myös neljän vuoden takaiset tuloslistat. Pikainen silmäys kertoi, että viimeksi valtuustoon on päässyt 23 äänellä, jos on demari, 27:llä, jos edustaa keskustaa, ja 33:lla, jos on kokoomuksen ehdokas. Siis keskimäärin voi olettaa, että jos minä ja 27 muuta olemme saman ehdokkaan kannalla, hän päättää meidän asioistamme seuraavat neljä vuotta.

Mutta kuka se ehdokas on?

~~~~~

Jälkikirjoitus iltakymmenen jälkeen

Olen seurannut ääntenlaskentaa Ylen vaalisivuston kautta. Lapsuusajan kotipaikkakuntani uudesta valtuustosta puolet on uusia kasvoja. Nykyisen asuinkuntani valtuustossa nähdään yhdeksän uutta ja kaksitoista vanhaa valtuutettua. Aika rankkaa vaihtuvuutta, vaikka osin johtuukin siitä, että aiemmat ääniharavat ovat jättäytyneet valtuustoista pois.

Tilastollisia havaintoja kotikuntani vaalituloksista: Uuden valtuuston jäsenistä kolmannes tituleeraa itseään yrittäjiksi. Joka neljäs valtuutettu saa elantonsa suoraan tai välillisesti maataloudesta – ovat muuten kaikki keskustalaisia. Eläkeläisiä valtuuston väestä on niin ikään joka neljäs. Mikä mielenkiintoisinta, kokoomuksen neljästä valtuutetusta kolme ilmoittautuu eläkeläisiksi. Onko kokoomuslaisilla aikaa kunnallispolitiikalle vasta eläkkeellä?

Tänä vuonna kuntalaisistani äänioikeuttaan käytti 58,2 prosenttia, reilut puolitoista prosenttia enemmän kuin neljä vuotta sitten. Tänä vuonna läpimenoon vaadittiin viimekertaista enemmän ääniä: demareilla 29 ääntä, keskustalla 31 ääntä ja kokoomuksella 37. Pienessä kunnassa jokaisella äänellä on merkitystä: heti rajan alle jäi kolme keskustalaista 30 äänellä.

Vielä päätteeksi hyvät uutiset: henkilökohtainen ehdokkaanikin meni läpi, ihan toisessa kunnassa tosin. Äänisaalis oli komea – onnittelut peruskouluajan luokkakaverille!

~~~~~

Vihonviimeinen jälkikirjoitus maanantain puolella

Vielä yksi tilastollinen havainto. Kotikuntani nuorin valtuutettu on iältään 31-vuotias. Kaikkiaan kahdeksan valtuutettua on iältään korkeintaan 41-vuotiaita. Yllättävän hyvä määrä meitä lapsiperheikäisiä. Senioriväestöä edustaa viisi yli 60-vuotiasta, joten niinsanottujen keski-ikäisten valtuutettujen määräksi jää hilkun yli puolet. Vastannee aika hyvin kunnan väkijakaumaa. Mainittakoon vielä, että meillä on seutukunnan nuorimmat demarivaltuutetut.

Ja jos joku miettii, miksen ole ihmetellyt miesten ja naisten välistä balanssia, totean: so what? En ole vielä oivaltanut, miksi minun pitäisi äänestää nimenomaan naista. Ihan yhtä hyvin äänen voi antaa miehelle, jolla on fiksu nainen kotona. (No hyvä on, valtuustosta melkein kolmannes on naisia. Kaikki kokoomuslaiset ja kaikki eläkeläiset ovat miehiä. Tämä ei kuvastane kunnan väkijakaumaa.)