Merkinnät teemasta ''

Syyspuolilomailija

Syyslomani alkoi tunti sitten. Ishtar on painossa, viikon opetukset pidetty, aivan akuuteimmat urakat hoidettu.

Syyslomani kestää maanantai-iltaan, jos työn kriteerinä pidetään kotoa poistumista. Olen buukannut syyslomaviikolle neljälle illalle treenejä, kokeilutunteja, meikkikurssia ja sen sellaista ohjelmaa, joten kotoa saa poistua useamman kerran.

Jos kriteerinä pidetään jollain tapaa töihin liittyvien hommien tekemistä, syyslomani saattaa kestää koko perjantain, ehkä jopa osan lauantaitakin. Toisaalta muutama nettisivupäivitys ynnä muutaman mainoksen teko odottaa Ishtarin jälkeistä elämää, joka siis on jo menossa, joten voi olla, että aloitan huomisaamun työkoneella ja lykkään loman aloitusta iltapäivään asti.

Joka tapauksessa viikonloppuna täytyy tehdä työn tapaisia hommia, ainakin ommella tanssikamppeita ja työstää koruja sekä treenata sooloa. Silti on pieni lomafiilis, kun deadline ei enää hengitä niskaan. Isompaa lomafiilistä ei parane päästää päälle: uutta urakkaa pukkaa tasaista tahtia. Ja hyvä niin.