Saksittu
Thursdayjakelun osoitteena peilissä
Lapseni on jo pari kuukautta kysellyt, koska on taas hiustenleikkuun aika. Kaiken kiireen keskellä se on lykkääntynyt ja lykkääntynyt, minun hiukseni kun eivät kasva ulos leikkauksestaan. Tälle päivää sovin lopulta hovikampaajani kanssa ajan minulle ja jälkikasvulle.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi jotkut nauttivat kampaajalla käynnistä. Minusta on epämukavaa, että joku muu kampaa hiuksiani, ja vielä inhottavampi on tunne siitä, että takanani on joku, jolla on sakset kädessään.
Hovikampaajani tietää jo, miten kuvio menee. Minä ilmoitan, että hiuksista saa ottaa pois sen verran kuin on ihan pakko. Inahdan joka kerta, kun kampa tökkää hiuksiini. Muistan valittaa säännöllisesti, ettei hiustenleikkuu ole kivaa. Pidän pitkiä monologeja siitä, miten hiuksia tuntuu lähtevän enemmän kuin olisi kohtuullista.
Kun hiukset on leikattu, latvat tuntuvat ihanilta: pehmeiltä, tasaisilta. Ja lyhyiltä. Kun kietaisen hiukset hiuslenkin sisälle, ne loppuvat kesken. Poissa on ainakin neljä senttiä hiuksia. Minun hiuksiani.
Sovittiin kampaajan kanssa, että ensi vuoden puolella taas.