Merkinnät teemasta ''

Ihminen tarvitsee unta

Olen nukkunut, nukkunut ja nukkunut. Ensin yön, aamuun asti. Sitten koko aamupäivän. Sitten vähän torkkunut iltapäivällä. Ja nyt olen taas menossa nukkumaan. Eikös sitä sanota, että uni parantaa?

Kuume on jo laskenut – tämä siis taitaa olla “yhden päivän kuume” -ihmetauti –, mutta veto on pois. Sairastetaan siis.

***

Sitä mietin tuossa päivällä puoliunitokkurassa, että oikein huonolla tuurilla koko kuumeilu on vain kropan vastareaktio siihen, etten ole saanut riittävästi unta. Viime viikko meni liian vähillä yöunilla: insuliiniannoksia on viimeisen parin viikon aikana muutettu, ja viime viikolla alkoivat iltayöt mennä matalilla arvoilla. Päivystin siis hypoja enkä rohjennut mennä nukkumaan, mutten toisaalta saanut enää mitään aikaiseksikaan, kun olo alkoi muuttua väsytahmeaksi.

Nyt päätin, että menen nukkumaan ja hoidan hommat sitten, kun olen parantunut. Kyllä niitä päiviä riittää. Ja jos maailma sattuisi loppumaan huomenna, kukaan tuskin keskeneräisiä hommiani kaipaisi.

Pakkolomalla

Jouduin sitten pakkolomalle. Vähän olen tätä aavistellutkin jo useamman viikon, mutta nyt se läsähti kohdalle.

Pakkoloman kesto on vielä mysteeri, voi kuulemma kestää päivän tai viedä viikkoja. Saas nähdä. Yritän kummiskin iltatunnit käydä viikolla pitämässä.

Nousi nimittäin kuume. Ja kun minulle nousee kuume, olen jo 37:n lukemissa tolkku pois. Nyt sain kaupanpäällisinä vielä lihassärynkin.

Etenen siis päivä kerrallaan. Vaihteeksi siteeraan Popedaa: “Onhan päivä vielä huomennakin / turha surra, täähän on vain elämää.” Se biisi ei tainnut kertoa kuumeesta ja lihassärystä.

Sääoloja

Amerikoista kantautuu aina välillä uutisia, että kouluja on suljettu runsaan lumentulon vuoksi. Kuinkahan paljon lunta pitäisi näillä leveyksillä sataa, että koulut suljettaisiin?

En muista, että koko koulu-urani aikana koulua olisi kertaakaan suljettu minkäänlaisten sääolosuhteiden vuoksi. En muista, että edes kylmimmillä pakkasilla koulussa olisi pistetty lappua luukulle. Koulussa istuimme silloinkin, kun yläasteen vanhoissa rakennuksissa alkoi olla niin viileää, että saimme tuoda toppatakit luokkaan lämmikkeeksi.

Ihan pienestä talvisesta sääilmiöstä ei suomalainen elämänmeno hetkahda. Talvimyrsky osui sopivasti viikonloppuun; tänään on tuullut ja lumi on nietostunut, mutta huomenna ihmiset lähtevät taas liikkeelle. Saa nähdä, täytyykö aamu aloittaa ottamalla lumilapio käteen ja etsimällä hangen alta autoa.

Sammakoita, anyone?

Mittari on vaipunut alle nollan – pitäisi lähteä tekemään talvivaatehankintoja. Kaikesta päätellen lapset kaipaavat talvisin lämpimämpiä vaatteita kuin kesäisin.

Muutin etelään (siis Jyväskylään, mikä kirjoittajan mielestä on lähinnä eteläistä Suomea) 17 vuotta sitten. Minulla on yhä yhdet talvikengät, joita olen käyttänyt kaksi kertaa sen jälkeen, sillä täällä etelässä ei ole ollut riittävästi pakkasta. Samoin jossain komeron kätköissä on yhä täyspitkä viitta, jonka olen kaivanut esiin puolenkymmentä kertaa, sillä se ei sovellu kuin kunnon pakkassäihin ja liikkumiseen sivistyneesti korkeintaan pienen salkun kera.

Nyt pitäisi päättää, millaista talvivaatetta jälkikasvulle lähdetään metsästämään. Riittääkö tänä talvena kevyttoppapuku vai tarvitaanko kunnon toppavaatetta? Onko talvi pääasiassa loskainen kumpparitalvi vai onko paras talvikenkä ihan oikea talvikenkä vuorineen ja pohjallisineen? Riittääkö päähineeksi kevyt pipo, ompelenko alle viiteentoista asteeseen sopivat fleecelakit vai tarvitaanko sellaiset päähineet, joilla korvat pysyvät lämpiminä myös ihan oikeilla pakkassäillä? Ja niin edelleen.

Muistelen, että jossain vaiheessa tulevan sään ennustamisessa luotettiin sammakoihin. Ei kenelläkään sattuisi olemaan tietäviä sammakoita?

Oi orkidea!

Vastustamaton hinku, ihan vastustamaton. Eksyin netissä useammallekin sivustolle, jossa esiteltiin orkideoja.

Parikymmentä vuotta sitten rakastuin orkideoihin, tropiikin kämmeköihin. Suosikkejani olivat suuret cymbidiumit ja cattleyat. Sittemmin orkideat ovat yleistyneet Suomessa, ja nykyisin kukkakaupasta voi ottaa mukaansa vaikkapa Phalaenopsis-perhosorkidean tai vaativammankin lajikkeen.

***

En ole koskaan ollut viherpeukalo: huonekasvit eivät minulla tahdo pysyä hengissä. Yhden kultaköynnöksen sain pysymään hengissä useamman vuoden, ja jälkikasvu on onnistunut rönsyliljan kastelussa kohtuullisen hyvin. Viime joululta on vielä hengissä yksi tulilatva ja kitukasvuinen joulukaktus. Muuten minulla on loistava kyky saada jopa kaktukset kuolemaan.

Olen joskus aiemminkin maininnut, että ainoat vihreät, joita en unohda kastella, löytyvät akvaariosta.

***

Luin kirjastossa Esko Puupposen Suurta orkideakirjaa, ja totesin, että olisi varmaan parempi pitää pää kylmänä ja orkideat kukkakaupassa. Helpoimmatkin orkideat tuntuvat vaativan omistautumista, jotta ne saisi kukoistamaan. Rohkenen epäillä, onko minusta omistautumaan orkideoille, kun viimejouluinen Gaultheria procumbens -raukkakaan ei tätä joulua nähnyt.

Toisaalta, voiko mikään olla näin kaunista?