Merkinnät teemasta ''

Ajoituksen mestari

Katsoin eilisiltana elokuvan The Front Page (1974), jota olen aiemminkin hehkuttanut erinomaiseksi leffaksi. Ja olihan se, yhä vieläkin.

Elokuvan on ohjannut Billy Wilder ja käsikirjoittajiksi mainitaan Ben Hecht, Charles MacArthur, Billy Wilder ja I. A. L. Diamond – kaksi ensimmäistä ovat kirjoittaneet alkuperäisen näytelmän, joten kaksi jälkimmäistä lienee vastuussa siitä, miten näytelmä muuttui elokuvaksi.

Olen nähnyt elokuvan arviolta parikymmentä kertaa – joka tapauksessa niin monta kertaa, että huomasin osaavani likimain kaikki repliikit ulkoa. Edellisestä kerrasta on hyvinkin reilut kymmenen vuotta. Kuluneet vuodet kirkastivat sitä havaintoa, miksi elokuva on niin loistava.

***

Käsikirjoitus on briljantti. Joukko kyynisiä, itsekeskeisiä ihmisiä ratkaisee tilanteita kyynisillä, itsekeskeisillä keinoilla. Ihmisten merkittävät luonteenpiirteet hahmottuvat muutamilla terävillä kohtauksilla. Repliikkeihin on jätetty vain se, mikä on olennaista; turhat löpinät ja asiat, jotka katsoja jo tietää, on editoitu pois (voi miten toivoisinkaan, että aina olisi näin!). Ihmiset ajetaan tilanteisiin, joista he joutuvat kiemurtelemaan pois miten parhaiten kykenevät. Tapahtumaketjulle on pakko nauraa, vielä kaikkien näiden katselukertojen jälkeenkin.

Näyttelijät ovat ykköskastia: Jack Lemmon, Walter Matthau, Susan Sarandon. Jokaisen tyyppi istuu rooliin – tai kenties tuo rooliin jotain persoonallista.

Mutta loppujen lopuksi se, mikä tekee elokuvasta loistavan, on ohjaus. Olen pitänyt suunnattomasti näkemistäni Billy Wilderin ohjaustöistä (Sunset Boulevard, The Seven Year Itch, Some Like It Hot, The Apartment, Irma La Douce). Niissä kaikissa näkyy taito hallita aikaa ja ajoitusta, nimenomaan taito hallita tekstin ja tekemisen ajoitusta ja näyttämistä.

Nykyisinhän viihde-elokuvien, jopa komedioiden, pääasiana tuntuu olevan visuaalisen ajoituksen hallinta: erikoistehosteet, räiske ja rytinä, vauhdikkaat takaa-ajot. Minua kiehtoo paljon enemmän verbaalinen komiikka, ja se toimii vain, jos rakenne ja ajoitus ovat kohdallaan. Se vaatii kunnon käsikirjoitusta, varsinkin näyttämöllä se vaatii taitavia näyttelijöitä, mutta eritoten se vaatii ohjaajaa, joka osaa antaa jokaiselle elementille oikean määrän aikaa.

***

Tajusin elokuvaa katsellessani, etten ole juuri katsonut elokuvia pyöreästi kymmeneen vuoteen. Muutaman elokuvan olen katsonut näinä vuosina alusta loppuun aivojen kera, mutta useimmiten näen elokuvista pätkiä ja nekin lähinnä muun, tärkeämmän toiminnan oheispuuhasteluna.

Joskus muinoin tapanani oli pyörittää suosikkifilmejäni videolta uudelleen ja uudelleen, kunnes osasin repliikit, näyttelijöiden ilmeet ja eleet, leikkaukset ja musiikin käytön. Opin elokuvista valtavasti, erityisesti kirjoittamisesta.

Kun joskus ehdin taas uppoutumaan elokuviin, pääsen katsomaan niitä kokonaan uudesta näkökulmasta: dvd-tallenteilla on usein dokumentteja ja haastatteluja sekä kommenttiraitoja. Siitä tulee luksusta.