Merkinnät teemasta ''

Oi orkidea!

Vastustamaton hinku, ihan vastustamaton. Eksyin netissä useammallekin sivustolle, jossa esiteltiin orkideoja.

Parikymmentä vuotta sitten rakastuin orkideoihin, tropiikin kämmeköihin. Suosikkejani olivat suuret cymbidiumit ja cattleyat. Sittemmin orkideat ovat yleistyneet Suomessa, ja nykyisin kukkakaupasta voi ottaa mukaansa vaikkapa Phalaenopsis-perhosorkidean tai vaativammankin lajikkeen.

***

En ole koskaan ollut viherpeukalo: huonekasvit eivät minulla tahdo pysyä hengissä. Yhden kultaköynnöksen sain pysymään hengissä useamman vuoden, ja jälkikasvu on onnistunut rönsyliljan kastelussa kohtuullisen hyvin. Viime joululta on vielä hengissä yksi tulilatva ja kitukasvuinen joulukaktus. Muuten minulla on loistava kyky saada jopa kaktukset kuolemaan.

Olen joskus aiemminkin maininnut, että ainoat vihreät, joita en unohda kastella, löytyvät akvaariosta.

***

Luin kirjastossa Esko Puupposen Suurta orkideakirjaa, ja totesin, että olisi varmaan parempi pitää pää kylmänä ja orkideat kukkakaupassa. Helpoimmatkin orkideat tuntuvat vaativan omistautumista, jotta ne saisi kukoistamaan. Rohkenen epäillä, onko minusta omistautumaan orkideoille, kun viimejouluinen Gaultheria procumbens -raukkakaan ei tätä joulua nähnyt.

Toisaalta, voiko mikään olla näin kaunista?