Merkinnät teemasta ''

Siivoamisen seuraukset

Ennen joulua raivasin melkoisen määrän tavaraa säilytyksen puolelle, muun muassa korujentekotarpeistoni. Pakkasin helmet laatikoihinsa, työkalut pakkiin ja niin edelleen.

Poikkesin tosin logiikasta sen verran, että laitoin parit pihdit eri paikkaan, jotta niitä ei tarvitsisi työkalupakista asti kaivella. Oletin silloin, että niille saattaisi olla käyttöä hyvinkin pian.

***

Korurintamalla olen koko tammikuun keskittynyt kirjanpitoon ja inventointiin. Tänään lopulta kaivelin vähän helmiä ja hopeaa esille, jotta sain tehtyä yhden lahjakorun. (Olisi niin iso inspis tehdä jotain muutakin, mutta täytyy priorisoida muita töitä vielä ainakin viikon ajan.)

Pihtejä olisin tarvinnut, mutta muistissani on ihan musta kohta siinä paikkeilla, mihin on tallennettu pihtien sijoituspaikka. Kaivoin siis hätäpäissäni esille huonommat pihdit, jotta sain korut tehtyä.

Vastaisen varalle: kaikki työkalut pakataan työkalupakkiin. Ei poikkeuksia.

Kallista rahaa

Olen ollut elämässäni aika monen pankin asiakkaana: Säästöpankissa (sekä lamaa edeltäneessä että uudessa paikallissäästöpankissa), Yhdyspankissa, Kansallisosakepankissa, Meritassa ja Nordeassa (aivan: yksi tili, monta pankkia), joku tili on ollut Postipankissakin ja siirtynyt sieltä Sampo-pankkiin. Jonkinmoista asiakkuussuhdetta on ollut Osuuspankkiin, ja olen joskus ollut tekemisissä myös Aktian kanssa.

Olen tehnyt päivän pankkipalveluvertailua. Summa summarum: raha-asiat maksavat.

Monissa pankeissa rahaa saa vuodessa menemään yllättävän runsaasti ihan vain siihen, että on tili, jonne saa palkat, lapsilisät sun muut sisääntulevat rahavirrat. Korteista veloitetaan vaihtelevia summia; toisilla verkkopankki – nykyelämän pakollinen juttu – nappaisee rahaa. Toisinaan jokainen rahanliikahdus tililtä pois tai tilille päin veloitetaan. Jotkut pankit rahastavat käteisen rahan nostoilla tai tapahtumakyselyillä.

Luonnollisesti pankkipalvelujen suora vertailu on toivotonta, hinnoitteluperusteet vaihtelevat niin paljon.

***

Olen istunut puoli päivää puhelimessa (pääasiassa yrityspuhelinnumeroihin, mutta sentään lankapuhelimesta – kuinkahan hurja puhelinlasku tästä tämähtää?) ja kilpailuttanut pankkeja.

Näyttää siltä, että on aika aloittaa jälleen uusi asiakkuussuhde.

Ei tunnu missään

Lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina hiihtämässä. Sunnuntaina luistelemassa. Tiistaina ilta tanssinopetusta, tänään ilta tanssinopetusta. (Huomenna ilta tanssinopetusta, perjantaina ilta tanssinopetusta…)

Eikä tunnu missään. Ei, vaikka lihashuolto on jäänyt olemattomaksi.

Kannattaisikohan laskea sen varaan, ettei jatkossakaan tunnu, vai pitäisikö sitä oikeasti joskus venytelläkin?

Entäs ne valkoiset?

Minulla on kaksi pukeutumiskoodia: työpukeutuminen ja kauppapukeutuminen. (Jälkimmäinen kattaa myös kirjastoreissuilla käytettävät vaatteet.)

Työpukeutuminen on tällä hetkellä hyvin ykstotista. Vetaisen jalkaan treenihousut, yläosan verhoksi treenipaidan, siihen päälle collegeasun tai muun helposti päälle vedettävän vaatekerran.

Kauppapukeutumisessa valitsen joko helppo-ja-nopea-linjan tai sen-mitä-päällä-sattuu-olemaan-suuntauksen. Takin allehan ne jäävät.

***

Tätä nykyä vain harvoin on tarpeen pukeutua ns. ihmismäisesti. Tänään oikein pysähdyin miettimään, että millaisen vaatekokonaisuuden valitsisin tämän päivän koulutusrupeamaan. Valinta osui luonnonvalkoiseen: luonnonvalkoinen silkkineule (kierrätyskamaa) ja luonnonvalkoinen neulehame (ostettu Pierre Cavallon alennusmyynnistä).

Mutta mutta. Minä tiedän, että minulla on myös luonnonvalkoiset sukkahousut, noin 60-denieriset. Minä tiedän! Olen käyttänyt niitä viimeksi joskus silloin, kun edellisen kerran on ollut tarpeen pukeutua ns. ihmismäisesti. Olisikohan ollut joskus viime kevättalvella?

Ei löytynyt luonnonvalkeita sukkahousuja tälle päivää, oli pakko tyytyä mustiin. Pitääköhän tässä ryhtyä kauppareissuillekin pukemaan hametta päälle, jotta sukkahousuja ei tarvitsisi etsiä esihistoriallisista kerrostumista?

Nuoruuden lähde

Taas pääsee hiihtämään: ladut ovat hyvässä kunnossa ja pikkupakkanen toivottavasti pitääkin ne sellaisena.

Sitä paitsi palmikkoinen hiihtopiponikin on valmistunut (aivan eri näköisenä kuin millaista alkujaan ryhdyin tekemään, mutta kerrankos sitä). Pinkki, väljemmänpuoleinen pipo näyttää päässäni aivan yhtä hassulta kuin mikä tahansa pipomallinen päähine, mutta koekäytössä neulomus osoittautui sopivan lämpöiseksi ja se lienee tärkeintä. Ja tietysti väri.

***

Sunnuntaina nyöritin luistimet ensimmäistä kertaa varmaan pariinkymmeneen vuoteen.

Edellinen kerta luistimilla taisi olla eksoottisemmissa maisemissa, josko sitä ei lasketa: silloin luistimissa oli rullat alla. Muistan, miten ensimmäisen viiden minuutin ajan pidin rystyset valkeina rullaluistelukaukalon reunuksista kiinni enkä silti meinannut pysyä pystyssä. Rullat mokomat veivät vasten tahtoani.

Mutta eipä aikaakaan, kun homma alkoi luistaa. Luistelurupeaman loppuvaiheessa kokeneemmat rullaluistelijat hämmästelivät, miten nopeasti opin. Tosiasiassahan luistelutaidon olin tietysti oppinut jo lapsena jäällä, rullat vain sotkivat systeemit hetkiseksi.

***

Sunnuntaina nyöritin uudet luistimeni ensimmäistä kertaa. Tunnustan: ensimmäisen minuutin seisoskelin jään reunassa ja mietin, onko tämä enää tämänikäisen ihmisen hommaa. Jää tuntui pahimmoisen liukkaalta.

Viisi minuuttia ja kaksi horjahdusta (ei kaatumista, toim. huom.!) myöhemmin tajusin, että painopiste pitää tiputtaa alemmas ja enemmän eteen. Kymmenen minuuttia myöhemmin alitajunta voitti ja saatoin jo keskittyä viralliseen toimenkuvaani eli jälkikasvun opastamiseen.

Tunnin päästä olin parikymmentä vuotta nuorempi.