Merkinnät teemasta ''

Hysss!

Minun kannattaisi tehdä juuri nyt tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Voisin kerrankin antaa vaikutelman, että olen hillitty ja hienovarainen. Minulta nimittäin on mennyt ääni.

Torstaina se lähti kesken opetusillan. Eilen saattoi joku kuvitella, että pankkiasiani olivat hyvinkin hämäräperäisiä, kun niistä niin pieneen ääneen konttorissa keskusteltiin, mutta ei, täsmensinpähän vain tilien käyttömaksuja ja tiliotekäytäntöjä. Tänään ei kauppareissulla varmasti kukaan kanssashoppailija häiriintynyt, vaikka kännykkään yritinkin jutella: äänen volyymini oli ihan olematon.

Luonnollisesti ääneni on paitsi kateissa myös hirvittävän matala. Normaali kontra-alttoni on vaihtunut noin baritoniin. Arkiäänialani c–d2 on flunssan möreyttämänä As–h1.

Voi olla, että tiistaina koulutuksen lähipäivässä istuu harvinaisen hiljainen opiskelija. Huonolla tuurilla ensi viikon opetuskin etenee viittelöinnin ja elehtimisen voimin. Pitääköhän perheen sisäinen viestintä kohta siirtää Skype-chättiin?

Kyllä sen tietää

Hiihtolomaviikon olisi voinut viettää paremminkin kuin sairastaen. Olen siirtynyt vaiheeseen, jossa yskitään keuhkot pihalle, joten hiihtämisestä on turha vieläkään unelmoida. Nyt kun tietäisi, tuleeko tähän päälle vielä pään turruttava nuha vai joko kuntoutuminen alkaa pikkuhiljaa häämöttää.

En pidä lääkärissä käymisestä enkä jälkikasvuakaan ihan pienestä lääkäriin halua kiikuttaa. Välillä on vain niin vaikea tietää, milloin se raja ylittyy, että olisi hyvä jo lähteä päivystykseen. Toisinaan se pahempi tauti jäisi tulematta, jos ymmärtäisi käydä hoidattamassa pikkuasiat pois. Toisaalta taas on ikävä käydä lääkärissä kuulemassa, että kuule, se on virus vaan, joka jyllää – kyllä se menee ohi, kun sairastelet.

***

Päivän uutiset julistivat, että nyt ollaan virallisesti taantumassa: kansantalous on laskenut kaksi neljännestä peräkkäin. Aiheesta on rummutettu niin paljon niin pitkään, että tieto ei varmasti tullut järkytyksenä kenellekään.

Mikäpä sitä ikuisesti kasvaisi. Kunnonkohotuksessakin tulee vastaan tasannetta ja taantumaa. Joskus menee ylikuntoon ja kehitys katkeaa siihen; joskus iskee kuume ja romahduttaa kunnon; joskus tulee tehtyä virhearviointeja tai kuntoilu alkaa maistua puulta. Sitä paitsi mihin sitä oikein päätyisikään, jos kunto jatkuvasti kasvaisi? Tulisi tungosta olympiakisoihin.

***

Olisi toki mukava elää tasaisessa noususuhdanteessa – sekä kunnon että talouden puolesta –, mutta nyt mennään lehmänhäntää. Ylen talous ja politiikka -osiossa arvostetut talouden asiantuntijat pohtivat taantuman ja laman rajanvetoa.

En nyt ole ihan skarpeimmillani, kiitos kuumeen, valvomisen, tokkuran ja yskäkröhän, mutta meinasin tukehtua lounasteekupilliseeni, kun luin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikön Pasi Sorjosen näkemyksen:

Yleisesti hyväksyttyä määritelmää lamalle ei ole, mutta kyllä sen tunnistaa kun siinä on.

Ehkä talouspolitiikassa minunkin tunnistusherkkyyteni on parempi kuin terveysasioissa.

Hidas, hitaampi…

Sain tänä iltana multimediaviestin. Tai tarkemmin ottaen sain tekstiviestin, että minulle on saapunut multimediaviesti, ja ohjeet käydä hakemassa viesti netistä. Kännykän asetuksissa lienee jotain vikaa, kun viesti ei tule suoraan kapulaan asti.

Viesti oli lähetetty minulle vuorokausi sitten.

Kirjataan muistiin: ykkösluokan kirjeet ja multimediaviestit kulkevat yhtä nopeasti. Toisaalta meille ykkösluokan kirjeposti kulkee useimmiten kaksi päivää, kun emme ihan sivistyksen ytimessä asu.

Ehkä multimediaviestitkin kulkevat hitaammin maaseudulle?

… sitä isot perässä

Kaaduin sitten eilen sänkyyn, kuumeessa. Kun lämpö nousee likelle 37:ää, alkaa jaloista valua voima, ja kun mennään 37:n yli, on pakko kadota vällyjen alle sairastamaan.

Eilen lämpö asettui 37,5:een, joten päivä meni kylkeä kääntäessä, kirjan kanssa torkkuessa ja ihan rehellisesti nukkuessa.

***

Harvoin on koko kroppaa särkenyt niin paljon kuin tänä aamuna, kun olin maannut sängyssä yli 16 tuntia. Kuume on mennyt, mutta tilalle on tullut höttöinen pää, kumea köhä ja voimattomat jalat.

Akuuteinkin kiire hellittää kummasti, kun makaa pedissä kivistävin lihaksin.

Nuoresta pitäen

Kyllä sen näimmä jo nuorena oppii, että oikea hetki sairastamiselle on lomalla. Diabeetikollemme nousi kuume oikeaoppisesti tänään: meillähän on alkava viikko hiihtolomaa. Tai siis jälkikasvulla on, minun kalenterini näyttää turhankin täydeltä.

Infektiot lisäävät insuliinin tarvetta, joten tänään on pistetty reilusti normaalia enemmän insuliinia.

Vastoin tapojani pistin myös yöksi puoli yksikköä lisää pitkää insuliinia ja reilusti pikaa. Tämä tarkoittaa, että täytyy ensin päivystää alkuyö ja sitten käydä kesken unien vielä mittomassa sokereita pari kertaa. Toisaalta kun lapsi saa hervottomia yskänpuuskia, ei itsekään saa nukuttua kunnolla, joten samalla sitä käy sokereitakin mittomassa.

Sitä paitsi sairastaessa sokerit pysyvät paremmin ihmismäisinä, kun pistää reilusti. Laskettaminen on paljon hankalampaa.

***

Puolivalveisen yön voisi toki käyttää työntekoon, mutta silmä luppasee ja aivosolut ovat lakossa. Menen siis istuskelemaan television ääreen ja kutomaan tänään aloitettua neulepaitaa.

Paita aloitettiin niin sanotulla summamutikkamenetelmällä, mitä nyt arvoin sopivan silmukkamäärän vanhan neulepaidan perustella. Mallista ei toistaiseksi ole kovin selvää kuvaa, mutta vastahan sitä ollaan helmaresorissa menossa. Jotain pientä palmikkoa varmaan ryhdyn tekemään, että mielenkiinto pysyy yllä.