Merkinnät teemasta ''

Kyllä sen tietää

Hiihtolomaviikon olisi voinut viettää paremminkin kuin sairastaen. Olen siirtynyt vaiheeseen, jossa yskitään keuhkot pihalle, joten hiihtämisestä on turha vieläkään unelmoida. Nyt kun tietäisi, tuleeko tähän päälle vielä pään turruttava nuha vai joko kuntoutuminen alkaa pikkuhiljaa häämöttää.

En pidä lääkärissä käymisestä enkä jälkikasvuakaan ihan pienestä lääkäriin halua kiikuttaa. Välillä on vain niin vaikea tietää, milloin se raja ylittyy, että olisi hyvä jo lähteä päivystykseen. Toisinaan se pahempi tauti jäisi tulematta, jos ymmärtäisi käydä hoidattamassa pikkuasiat pois. Toisaalta taas on ikävä käydä lääkärissä kuulemassa, että kuule, se on virus vaan, joka jyllää – kyllä se menee ohi, kun sairastelet.

***

Päivän uutiset julistivat, että nyt ollaan virallisesti taantumassa: kansantalous on laskenut kaksi neljännestä peräkkäin. Aiheesta on rummutettu niin paljon niin pitkään, että tieto ei varmasti tullut järkytyksenä kenellekään.

Mikäpä sitä ikuisesti kasvaisi. Kunnonkohotuksessakin tulee vastaan tasannetta ja taantumaa. Joskus menee ylikuntoon ja kehitys katkeaa siihen; joskus iskee kuume ja romahduttaa kunnon; joskus tulee tehtyä virhearviointeja tai kuntoilu alkaa maistua puulta. Sitä paitsi mihin sitä oikein päätyisikään, jos kunto jatkuvasti kasvaisi? Tulisi tungosta olympiakisoihin.

***

Olisi toki mukava elää tasaisessa noususuhdanteessa – sekä kunnon että talouden puolesta –, mutta nyt mennään lehmänhäntää. Ylen talous ja politiikka -osiossa arvostetut talouden asiantuntijat pohtivat taantuman ja laman rajanvetoa.

En nyt ole ihan skarpeimmillani, kiitos kuumeen, valvomisen, tokkuran ja yskäkröhän, mutta meinasin tukehtua lounasteekupilliseeni, kun luin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikön Pasi Sorjosen näkemyksen:

Yleisesti hyväksyttyä määritelmää lamalle ei ole, mutta kyllä sen tunnistaa kun siinä on.

Ehkä talouspolitiikassa minunkin tunnistusherkkyyteni on parempi kuin terveysasioissa.