Merkinnät teemasta ''

Kymmenen minuutin hommat

Minä pidän urakoista. Intensiiviseen työprojektiin uppoaminen on yleensä hyvin tuottoisaa, varsinkin jos muistaa pitää välillä pieniä hengähdystaukoja. Kun samaa projektia voi paahtaa aamusta yöhön, ajatukset ehtivät jalostua ja kehittyä ja valmistakin tulee. Ja mikä parasta, seuraavana päivänä saa jatkaa hyvässä vauhdissa olevaa hommaa.

Sitä vastoin tällaiset päivät, kun listalla on monta pikku hommaa, ovat melkoisen tuottamattomia. Jos yhden työn tekemiseen menee periaatteessa kymmenen minuuttia ja niitä töitä on vaikkapa viisi, ei niiden tekemiseen suinkaan mene 50 minuuttia vaan jotain kahden tunnin ja koko päivän välillä.

***

Kymmenen minuutin hommaan ei yleensä pysty hyppäämään vauhdista, vaan ensimmäiset viisi minuuttia täytyy ajaa itseään sisään: mikä tämä juttu oli, mitä tässä piti tehdä, miten logiikka toimii, mikä olikaan tavoite? Sitten ryhdytään tekemään sitä kymmenen minuutin hommaa, mutta tekniikka on ruosteessa, joten viisi minuuttia menee tärvätessä. Kun lopulta saa homman kunnolla vauhtiin, se on periaatteessa tehty.

Paha kyllä, jos hommaan liittyy vaikkapa kommenttikierros, kierroksen jälkeen täsmäykseen ja tärväykseen uppoaa taas ylimääräiset kymmenen minuuttia.

***

Minä pidän urakoista. Minusta on mukava upota tekemiseen ja löytää tehokas tahti. Siksi esimerkiksi kirjanpitoa teen harvakseltaan mutta isomman rupaman kerralla.

Urakoinnin pahin puoli on se, että elävä elämä tuppaa katkaisemaan urakkaputken. Tänäänkin kesken työvireen soitti puhelinmyyjä. Jep, työvire meni siinä, ja harhailevien ajatuskatkelmien metsästämiseen kului ihan turhaa aikaa.

***

Tämän päivän saldo ei ollut kehuttava. Viimeistelyjä, irrallisia langanpäitä, pari korjausta ja stilisointia, pyrähdys kopioimaan… Tein muutamaa kymmenen minuutin hommaa melkein koko päivän.

Pitempiä periodeja huomiselle.