Merkinnät teemasta ''

Viekää pois tuo valo

Inhoan kevättä. Inhoan rapaa, loskaa, mustuneita tienpenkkoja, hiekkaliirtoa asvalttiteillä, lumen alta paljastuvia puolikuolleita kasvinraatoja ja lumeen hautautuneiden lelujen raatoja, porraspään eteen katolta tippuvaa läpimärkää upottavaa lumimassaa, iltayöstä petolliseksi jäätyviä vesilammikoita.

Inhoan auringonpaistetta. Se hohtaa hangesta niin, että ulkona uhkaa lumisokeus. Sisällä on pakko vetää verhot eteläpuolen ikkunoihin, jotta joka puolella olisi tasaisesti valoa eikä ikkunoiden alla kirkkaita länttejä ja muualla hämäriä nurkkia. Ulos katsomista kannattaa välttää viimeiseen saakka tai näkökentässä välkkyy hehkuvia värilänttejä pitkään.

Inhoan yli kaiken sitä, miten maailma hehkuttaa, että taas on selvitty pimeästä talvesta ja parempaan päin mennään. Eikä mennä. Keväässä ei ole mitään parempaa kuin talvessa. Ei varsinkaan tuo valo.

***

Jokavuotinen mä-en-haluu-että-kevät-tulee-kun-talvi-on-niin-paljon-kivempaa-sesonkini alkaa onneksi olla lopuillaan. Helmikuu on pahin, silloin aamut alkavat muuttua valoisiksi ja alitajunta hoksaa, että ihana hämärä on jäämässä taakse.

Kevätpäiväntasaus (tänään, toim. huom.) taitaa olla jonkin sortin käännekohta pääni sisäisille rakenteille. Eilen vielä valo ärsytti aamusta iltaan, tänään se tuntuu jo astetta siedettävämmältä – mutta vain astetta. Kyllä minulle vielä kelpaisivat vallan mainiosti talvikelit ja pakkaset.

Nyt täytyy keplotella siirtymäkauden yli, toisin sanoen teen töitä niin paljon, etten huomaa, millaista ulkona on. Kun päästään siihen vaiheeseen, että lumet ovat poissa ja maailma alkaa pikkuhiljaa vihertää, minäkin luovun jo siitä toiveesta, että talvi jatkuisi. Sitten valo ei enää ärsytä: Silloin, kun ei ole lunta mutta on vihreää, on kesä. Ja kesä on kiva (mitä nyt näillä leveyksillä aika pimeä).