Vetää sanattomaksi (teoriassa)
Okei, olen kranttu, mitä tulee laulujen sanoihin. Huonot riimit, epälooginen teksti ja iänikuiset kliseet (rytmisistä sekoiluista puhumattakaan) saavat karvani nousemaan pystyyn. Tämän viikon euroviisuelämys pörhisti niskakarvojani taajaan.
Norjan voittoisa Fairytale-kappale oli musiikkielämyksenä mainio, viulu ihana ja melodiakin käypäinen. Mutta ne sanat? Otetaan nyt vaikka ensimmäinen säkeistö: “Years ago when I was younger / I kind of liked a girl I knew. / She was mine, and we were sweethearts / That was then, but then it’s true.”
That was then but then it’s true? Knew tarvitsi riimiparin, ensimmäisenä tulee mieleen true. No miten se true siihen biisiin upotetaan? That was then, no sehän kuulostaa hyvältä. And then it’s true, juu antaa mennä. (Then it was true olisi ihan looginen, muttei mahdu rytmiin. That was then, and it was true menisi rytmilleenkin. That was then, yet it was true olisi jopa looginen. Mikään ei tosin pelasta loppuunkaluttua riimiparia.)
Kaikella lämmöllä, Alexander Rybak olisi voinut pistää jonkun muun tekemään tai ainakin viimeistelemään sanat.
***
Oma suosikkini oli Turkin Hadise, kappale Düm tek tek on tanssibiisinä loistava. Olin tosin ensikuulemalta sitä mieltä, että bridge-osion olisi voinut tehdä toisinkin, varsinkin kun laulajan äänivarat ohenevat uhkavasti korkeissa äänissä. Onneksi seesteisempi pätkä on riittävän lyhyt.
Mutta ne sanat. Koko biisissä on kaksi riimiparia, säkeistöjen viimeisten säkeiden riimit times – fine ja kertosäkeen tek – back (!). Kun kerran riimeihin ei ole ollut tarvetta panostaa, olisi sisältöön voinut pistää pikkuisen järkeäkin. Mutta ei. Viimeinen säkeistö: “You make me feel so special / No one can kiss like you do / As if it’s your profession / Feels so fine.” Just joo. Eihän tällaista voi vakavalla naamalla laulaa mukana.
Espanjan arabialaisvaikutteisesta kappaleesta La noche es para mi pidin kovasti aina siihen hetkeen, kun nerokkaimmista nerokkain kertosäe alkoi: “Come on and take me / Come on and shake me.” Take ja shake pitäisi lailla kieltää! Jos mitään tuon nerokkaampaa ei ole englanniksi sanoa, olisi koko biisin voinut vallan mainiosti jättää espanjankieliseksi.
No jaa, eihän sitä kertosäettä olisi pelastanut edes espanjankielisyys.
***
Kakkoseksi sijoittui Islannin korvaamiellyttävä biisi Is it true?, jossa oli nätisti ja sointuisasti pyöritetty tuttuja englannin fraaseja. Armenian kappale Jan jan oli napannut kliseepankista fraasin Everybody move your body, mutta koska biisi oli muuten imevä (aloituksen rytminvaihdoksia lukuunottamatta), se heille suotakoon.
Azerbaidžanin Always in my mind, always in my heart -renkutus oli sanoiltaan peruskliseinen, mutta laulajilla oli lavalla hauskaa. Samaa kastia mutta paremmin edusti Montenegron Get out of my life, jossa tutut fraasit eivät pomppineet niin pahasti silmille. Montenegro ei kuitenkaan päässyt finaaliin.
Ukrainan provosoivasta kappaleesta Be my Valentine voi olla monta mieltä, mutta niin kieli poskessa ja silti täysillä tehdyä kappaletta ei voi kuin ihailla. Ja olihan siellä ihan loistava säeparikin: “I’ll call you on the phone / You speak in monotone.”
***
Toki joukossa oli myös komeita lauluja, joiden sanoituksessa oli sisältöä, vaikkei näillä biiseillä kärkisijoja saavutettukaan: Ranskan kappale Et S’il Fallait Le Faire, jonka esitti Patricia Kaas – minimalistinen lavashow ja mieletön tunnelma!; Bosnia-Herzegovinan Bistra voda (mieleen tuli Les Miserables -musikaali); Viron Rändajad.
***
Laulu, josta täytyi ihan periaatteen vuoksi pitää, oli Iso-Britannian biisi, vaikkei kappale ihan ennakko-odotuksiini vastannutkaan. Säveltäjänä oli Andrew Lloyd Webber, joka on 40 vuoden aikana tehnyt käsittämättömän määrän lumoavaa musiikkia.
Tästä kappaleesta puuttui se yllättävä koukku, jota odotin (ellei sellaiseksi lasketa kertosäkeen nopearytmisempää “There’s nothing I’m afraid of / I’ll show you what I’m made of” -melodiakulkua, joka olisi toiminut paremmin bridgenä kuin toistuvana kertosäkeen jatkeena). Kun päälle laitettiin lässynlässysanoitus, niin kokonaisuus meni mahtipontisuudessaan jo yli.
Ihan oikeasti: toki laulun nimeä toistamalla se jää kuulijan päähän paremmin, mutta kuusi kertaa yhdessä säkeistö + kertosäe -kombinaatiossa syö jo itseään. Kovasti tuli ikävä Tim Riceä, Don Blackia, Charles Hartia…
Sitä vastoin laulaja Jade Ewen oli positiivinen yllätys. Muistan tytön australialaisesta nuortensarjasta Out there, jota esitettiin joku vuosi sitten Summerissa. En olisi uskonut, että hänen äänensä on näin kaunis.
***
Sitä minä ihmettelen, miten yksinkertaistakin yksinkertaisempiin sanoihin ja kliseevyörytyksiin on parhaimmillaan laitettu sanoittajiksi kolme neljä nimeä. Vai onko sanoituksen mitäänsanomattomuus kompromissien syytä?
Ei olisi lainkaan pahitteeksi, vaikka Euroviisut pitäisi jälleen esittää maan virallisella kielellä. Biisit pääsisivät paremmin esille, kun sanoituksissa olisi muutakin kuin englannin kielen tyypillisimpiä hittipoppifraaseja.