Merkinnät teemasta ''

Kassikaupalla

Kevään päätteeksi koululuokat tyhjennetään kaikista kädentaidon näytteistä, joita talven mittaan koulussa on tehty. Lastemme koulussa se määrä ei ole mikään ihan vaatimaton: lasta kohti kannettiin kotiin iso kassillinen piirustuksia ja askarteluja ja käsityöt päälle.

Kun ajattelee, miten paljon käsitöitä itse harrastan, täytyy tunnustaa, että surkean vähän lapsiani niihin rohkaisen ja opastan. Onneksi lastemme koulussa on mahtavat opettajat, jotka neuvovat ja kannustavat lapsia monenlaisiin kädentaidon töihin ja kokeiluihin. Sitä paitsi monet tuotoksista ovat oikeasti tosi komeita ja huolellisesti työstettyjä.

Koulu on niin paljon muutakin kuin faktojen pänttäystä. Parhaimmillaan se on onnistumisia ja oivalluksia. Kassillinen kädentaitojen näytteitä konkretisoi sen myös vanhemmille.