Sormiharjoituksia

Viime viikkoina sosiaalinen media on auennut minulle aivan uudella tavalla. Olen toki pyörinyt foorumeilla aktiivisesti jo muutaman vuoden ja blogejakin kirjoittanut kolmisen vuotta, mutta Facebook ja Twitter ovat avanneet minulle toisenlaisen näkökulman ihmisten väliseen kommunikointiin ja yhteydenpitoon.

Sain tänään Skypessä ajankohtaispäivytyksen muuttoa valmistelevalta ystävältä. Sivulauseessa hän totesi, että ulkona sataa. Minä siihen kommentoimaan:

• Korufoorumin mukaan Helsingissä sataa ja ukkostaa
• Twitterissä kerrottiin, että Espoossa tulee vettä oikein reilusti
• Facebookin mukaan likempänä Tamperetta sataa myös

Osasin kyllä kertoa – olin pistänyt nenäni tänään talosta pihalle –, että meilläkin päin näyttäisi synkistyvän ja vähän oli kosteutta ollut ilmassa.

Keskustelunpätkä kertoo paljon sosiaalisen median ulottuvuuksista. Se, että yksittäisessä viestissä sanotaan, että täällä sataa, kertoo minulle, että siellä sataa. Mutta kun viestivirtaa tulee useammalta suunnalta, yhtäkkiä tiedänkin, missä kaikkialla sataa.

Ei siitä ehkä minulle hyötyä ole, että tiedän, millainen sää juuri sillä hetkellä on eri puolilla Suomea (tai maailmaa). Mutta se viesteistä kumuloituva tieto voi olla yhtä lailla uutisia tai vaikka yhteiskuntakritiikkiä, kuten Iranin vaalien aikaan nähtiin. (Iranin vaalit ovat muuten yhä ajankohtainen puheenaihe Twitterissä.)

Minusta se on huikeaa. Maailma pienenee, mutta asiat muuttuvat suuriksi.

Meilläkin satoi tänään, iltapuolella oikein maahan asti. “Maan etelä- ja keskiosassa oleva sadealue liikkuu hitaasti koilliseen ja heikkenee. Monin paikoin tulee sade- tai ukkoskuuroja.” (Ilmatieteen laitoksen sääennuste 31.8. kello 22)

hakusanoja blogit, Facebook, foorumit, sosiaalinen media, Twitter
Ei kommentteja »

Tänään oli Saharan toiseksi viimeiset harjoitukset ennen Savonlinnan festarikeikkaa. Hyvältä näyttää ja tuntuu!

Tanssit kypsyvät harjoittelun ja esiintymisten myötä, toiset hitaammin, toiset nopeammin. Tämä tanssi on rakennettu suhteellisen nopeasti, eikä sitä ole päästy esittämäänkään kuin kerran – Speleissä viikko sitten. Hyvin se on silti uponnut selkärankaan.

Tiedän kuitenkin, että tämä(kin) tanssi on parhaimmillaan vasta kolmen, neljän esityskerran jälkeen.

***

Nyt kun tanssi on muuten ojennuksessa, voin keskittää ajatukseni puvustukseen. Muun tanssijakaartin asut ovat likimain valmiina, mutta omani ovat yhä kankaina. Viikonloppuna käytetään saksia ja ompelukonetta.

hakusanoja esiintyminen, koreografiat, Sahara
Ei kommentteja »

Joskus 1980-luvulla oli tyrkyllä silmälasien päälle laitettavia sävytettyjä muovinkappaleita, joilla silmälaseista saatiin aurinkolasit. Minullakin oli sellaiset, itse asiassa useammatkin kuin yhdet.

Näistä oli vielä kehitysmallikin, jossa muoviläpyskät sai käännettyä pois lasien päältä irrottamatta niitä. Muistelen, että muinaisessa Bill Cosby Show’ssa oli yksi roolihahmo, jonka tavaramerkkinä olivat nämä käännettävätä läpyskät.

Ideahan on sinällään ihan älykäs, silmälasien käyttäjä kun ei standardiaurinkolaisella pitkälle pötki. Läpysköillä saatiin aurinkolasit omilla vahvuuksilla edullisesti. Mutta oli siinä huonotkin puolensa: klipsit hinkkasivat laseihin naarmut nenänpielen molemmin puolin.

Ja olihan niistä estetiikka kaukana.

***

Parikymmentä vuotta sitten sain aurinkolasit omilla vahvuuksilla. Valitsin kehyksiksi Ray-Banit (mitä muuta 1980-luvulla voisi haluta?), jotka kasarityyliin eivät olleet mitkään ihan pienet. Pidin – ja pidän – reibaneistani paljon, ja voisin kuvitella yhä käyttäväni niitä (retroa!)…

…jos ne eivät olisi niin toivottoman painavat: isokokoinen kehys, lasilinssi (käsittääkseni) ja surkea istuvuus korvan takana verrattuna nykylaseihin. Minulla on ollut nuorena kestävä nenä ja väsymättömät korvat.

***

Nykyisin käsilaukussani – tai kameralaukussani, jos sen kanssa olen liikkeellä – kulkevat kevyet aurinkolasit, joiden kehykset ovat tavallisesta silmälasimallistosta. Sillähän ei ole mitään väliä, kun linsseiksi vaihdettiin värjätyt linssit omilla vahvuuksilla, karkaistua muovia (käsittääkseni). Pienikokoinen kehys ja muovilinssi ovat hyvin käyttäjäystävällinen yhdistelmä.

Silmälaseja käyttävälle hankalinta aurinkolaseissa on se, että ne tavalliset lasit täytyy aina laittaa koteloon siksi aikaa, kun käyttää aurinkolaseja. Kun kävelee sisään kauppaan, joutuu usein vaihtamaan tavalliset lasit. Kun lähtee kaupasta, vaihdetaan taas aurinkolaseihin.

Minun likinäköisyysasteellani se vaihtoehto, että kulkee ilman laseja, ei tule kyseeseen. Mutta kun on välpännyt lasien kanssa kohta kolmekymmentä vuotta ja aurinkolasien kanssakin yli parikymmentä vuotta, se on osa elämää eikä sitä sen kummemmin tule ajatelleeksi.

***

Koska nykyisin käytän ajoittain piilolinssejä (tanssiesiintymisissä ja satunnaisesti muulloin, jos en voi olosuhteiden pakosta sankalaseja käyttää), minulla on myös Serengetin aurinkolasit, joissa ei ole vahvuuksia. Vahvuuksilla olevia aurinkolaseja kun ei voi laittaa päähän silloin, kun on piilaritkin – ei ainakaan, jos pitäisi ajaa autoa.

Ongelmana on, että kun käytän piilolinssejä, minulla on useimmiten myös irtoripset. Irtoripset eivät mahdu kunnolla linssien taa, joten laseja ei voi pitää kunnolla päässä.

Tänään minulla oli piilarit muttei irtoripsiä. Pääsin käyttämään Serengetejäni ilman räpsyripsiongelmaa.

Tuli oikein nuoruus mieleen: kuuma auto, merkkiaurinkolasit ja musiikki soi.

hakusanoja aurinkolasit
Ei kommentteja »

Näin pikakauppareissulla ohimennen päivän lööpit. Jommankumman iltapäivälehden lööpissä luki jotakuinkin “Kauniimmat naiset saavat enemmän tyttöjä”.

Miehillä on kautta aikojen ollut kaksi päähänpinttymää: kauniit naiset ja miespuoliset jälkeläiset. Pidän tätä todisteena siitä, että maailmankaikkeudella on huumorintajua.

hakusanoja miehet
Ei kommentteja »

Tänään piti saada koko konkkaronkka liikkeelle heti aamusta. Yhdeksän jälkeen piti oleman Kuortaneella päivän Speli-rupeamaa aloittelemassa. Laskeskelin, että herätys täytyy asettaa puoli kahdeksaan ja lähdön täytyy olla viimeistään puoli yhdeksältä.

Säädettynä ajankohtana heräsimme ja nousimme. Keittiössä havahduin tuntemukseen, että nyt on jotain pielessä. Keittiön kello näytti vasta seitsemää. Palaaminen petiin houkutteli, mutta pikainen vertailu talomme eri ajannäyttäjien kesken ei antanut myöten: keittiön kello jätättää.

***

Iltapäivästä väsyneet spelaajat kotiutuivat. Keittiön kello oli jämähtänyt varttia vaille kahdeksaan. Patterit loppu. Minulta myös.

Tämän päivän olisin mielelläni elänyt keittiön kellon tahtiin. Taidan ottaa huomenna vahingon takaisin.

hakusanoja aika, aikainen, kellot, väsyttää
Ei kommentteja »